Uuden vuosikymmenen Niskavuori

Turun kaupunginteatterissa nähdään tänä keväänä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren nuori emäntä, jonka on ohjannut ja sovittanut Susanna Airaksinen. Alkuperäisteos sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, suomalaisuusaatteen nousun aikaan. Niskavuori on suurtila Hämeessä, ja siellä on asiat aina tehty niskavuorelaiseen tapaan omia puolustaen sekä talon mainetta ja omaisuutta varjellen. Raha ratkaisee, ja siksi Niskavuoren Juhani (Stefan Karlsson) naitetaan rikkaalle Loviisalle (Minna Hämäläinen) eikä rakastamalleen Malviina-piialle (Pihla Maalismaa). Vanhan emännän (Kirsi Tarvainen) kuoleman jälkeen alkaa Loviisan kasvu vahvaksi emännäksi yhteisön odotusten ja vaatimusten ristitulessa.

Lähtökohta ja palaset ovat samat kuin sadoissa versioissa ennen tätä iltaa, mutta niistä rakentuva kokonaisuus kuitenkin aivan uudenlainen. 

49515671747_06c0ea4b0e_c
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun kaupunginteatteri

Lavalla vilisee porukkaa, sillä onhan mukana kaikki kaupunginteatterin näyttelijät. Jos Niskavuoren sukutarina ei ole katsojalle entuudestaan tuttu, vaatii varsinkin näytelmän alkuosa tarkkaavaisuutta, jotta henkilöiden välisistä suhteista pääsee selville. Modernisoitu näytelmä ei siirrä Niskavuoren väkeä suoraan nykypäivään, vaan ennemminkin kiidättää heitä pikakelauksella läpi vuosikymmenten kuin kuvaten sitä, miten loppujen lopuksi ihminen tarpeineen ja tunteineen pysyy samana ympäristön muuttuessa ja kehittyessä. Niskavuorellakin metsää kaatuu ympärillä, sähköjä vedetään ja huonekalut alkavat kiiltää, mutta ihmisyys itsessään ei muutu.

49515447501_27cd747ec1_c

Niskavuorta on vuosikymmenten ajan tulkittu nimenomaan vahvojen naisten tarinana. Vahvan naisen ihanteeseen liittyy myös ongelmallisuutta, minkä Susanna Airaksisen tulkinta tuo kiitettävästi esiin ja sallii esimerkiksi Loviisalle koko inhimillisen tunneskaalan epävarmuuksineen ja rakkaudenkaipuineen. Vaikka vähän täytyykin olla susi selvitäkseen tässä maailmassa, ei itseään voi kuitenkaan täysin kovettaa tai ihan kaikkea sietää ja kestää.

Puitteet ovat kunnossa ja tekninen toteutus taattua kaupunginteatteria. Elokuvamainen ja mahtipontinen musiikki kuljettaa tarinaa kiinnostavasti eteenpäin, ja lavastus on kuin kunnianosoitus suomalaiselle metsälle. Turkulaisversio “ei ole ihan Suomi-filmiä”, kuten kuulen edessä istuvan itseäni vanhempaa ikäluokkaa edustavan kanssakatsojan näytelmän puolivälissä toteavan. En kuullut äänessä pettymystä, ehkä hieman hämmästystä vain. Koska itse en ole suomifilmisukupolvea, säästyn vertailun vaivalta ja nautin tuoreesta tulkinnasta ihan sellaisenaan.

 

-Jenni

 

Utu ja Myrsky merta pelastamassa Sopukassa

49520226512_189e90873a_c
Kuvat Eevamaija Virtanen/ Potkuri Ensemble

Potkuri Ensemblen ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto Utu ja Myrsky – muovimeren pelastuspartio sai eilen ensi-iltansa Sopukassa. Jenni Korpelan ohjaamassa koko perheen seikkailunäytelmässä majakkasaarelle haaksirikkoutuneet lapset Utu (Ines Kakkonen) ja Myrsky (Tuulia Lindholm) viettävät päivänsä tutkimusretkeillen ja rantaan ajautuneesta muoviroskasta härveleitä rakennellen. Muovijätteen täyttäessä paikat lapset alkavat pohtia, mistä kaikki roju oikein on peräisin, ja mitä sille pitäisi tehdä. Kun vielä saaren lähistöltä löytyy muovista sairastunut valas, on Utun ja Myrskyn ryhdyttävä pelastustoimiin. Roskat on siivottava, kierrätettävä ja meri asukkaineen pelastettava!

49520009376_c6bb26ea5a_c

Värikylläisessä ja musiikilla ilottelevassa teoksessa nostetaan esiin ajankohtainen ongelma: merien saastuminen ja muovijätteen mahdoton määrä. Kerronta etenee käsiteltävän aiheen vakavuudesta huolimatta lämminhenkisesti, sillä ympäristönsuojeluun suhtaudutaan pelottelun sijaan ratkaisukeskeisesti. Yleisöä myös osallistetaan esityksen aikana ongelmanratkaisuun, mikä omalta osaltaan auttaa pienimpien katsojien kiinnostuksen säilymisessä koko esityksen keston eli kolmen vartin ajan.

Esityksessä ilahdutti tärkeän aiheen ohella myös rauhallinen tempo. Työryhmän käsikirjoittamaan näytelmään oli jätetty aikaa pysähtymiseen ja pohtimiseen, eikä joka sekuntia oltu ahdettu täyteen toimintaa tai erikoistehosteita. Mielestäni Sopukasta lähtikin esityksen jälkeen joukko sangen rauhallisia ja tyytyväisiä lapsia kohti iltapuuhiaan. Onnistunut ja lapsiyleisölle sopiva ääni- ja valomaailma tukivat kokonaisvaltaista kulttuurielämystä.

49519488738_400305485e_c

Mukanamme ollut ekaluokkalainen viihtyi esityksessä mainiosti. 7-vuotiaan kriitikon mielestä parasta olivat hauskat hahmot, jotka pitkän pohdinnan tuloksena todettiin kaiken lisäksi keskenään yhtä hyviksi. Kiitämme täten siis myös tasalaatuista näyttelijäainesta ja suosittelemme esitystä lämpimästi kaikille muillekin kulttuurinnälkäisille ja muovinkierrätyksestä innostuneille henkilöille. Iästä riippumatta.

-Jenni

Amélie vie mielikuvitusmatkalle Pariisiin

Vuonna 2001 ihastuttaneen sadunomaisen Amélie-elokuvan musikaaliversio on rantautunut Turkuun, Suomen Pariisiin. Turun Kaupunginteatterin Amélie-musikaali tuo kaikin musiikkiteatterin keinoin  väriä syksyn pimeneviin iltoihin, ja antaa kyyniselle aikuiselle muistutuksen elämän pienistä ilonaiheista.

Elokuvasta ammentava läpilaulettu musikaaliversio on alunperin amerikkalaista käsialaa (Graig Lucas, Daniel Messé, Nathan Tysen), ja sen on suomentanut Mikko Koivusalo. Turkulaisen version ohjauksesta vastaa Reija Wäre ja musiikin sovituksesta Jussi Vahvaselkä, joka on mestarillisesti vienyt amerikkalaissävellysten musiikkimaailmaa ranskalaisempaan suuntaan. 

48704496793_0d8747509f_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Lapsuutensa Amélie Poulain elää mielikuvitusmaailmassaan vailla vanhempien rakkaudenosoituksia. Nuorena Améliena perjantain näytöksessä nähtiin Alisa Kujala, ja roolissa vuorottelevat Kujalan lisäksi Iida Honkanen ja Tilda Mäkimattila. Kujala on lahjakas laulaja, joka pystyy tarvittaessa myös pienieleiseen ilmaisuun. 

Aikuistunut Amélie (Marketta Tikkanen) muuttaa rakkauden ja kauneuden kaupunkiin Pariisiin. Ujoudestaan huolimatta hän löytää ilon toisten ilahduttamisesta. Marketta Tikkasen esiintyminen on uskollista elokuvan Amélielle, ja yhdennäköisyys näyttelijä Audrey Tautoun kanssa tuo hauskan lisän kokonaisuuteen.

Toisten ihmissuhdekuvioiden vauhdittamiseen keskittyneen Amélien maailma mullistuu, kun hän kohtaa valokuva-automaatin luona kuva-albumia kokoavan Ninon (Mikael Saari). Voimakasääninen Saari tekee vaikuttavan roolityön, ja hyppää myös sulavasti Elton Johnin kiiltäviin saappaisiin.

48704556703_45a08c1dc9_z

Amélien mielikuvitusmaailma vaatii värikylläiset ja yllätykselliset ratkaisut lavastukselta ja muulta tekniikalta sekä puvustukselta. Hehkulampuilla ja neonvaloilla kyllästetty pariisilaislavastus Eiffel-torneineen siirtyy keveästi syrjään tanssillisten kohtausten vallatessa lavan. Amélie-musikaali on elokuvaesikuvansa tapaan ilonpilkahdus, ja katselukokemus tarjoaa virkistävän irtioton arjesta.

48705021672_e5d8a18823_z

Jokaisessa meissä asuu pieni Amélie, ja toisinaan hänet on ihan terveellistä päästää vähän tanssahtelemaan punaisissa kengissään ja tuomaan iloa kanssakulkijoille.

 

-Jenni

Taistelua ihmisten, paikkojen ja esineiden edessä

Brittikirjailija Duncan Macmillanin Parasta elämässä -näytelmä pyörii edelleen Turun Kaupunginteatterissa, kun syksyn ensi-iltansa on saanut käsikirjoittajan toinenkin yhtä puhutteleva teos Ihmiset, paikat ja esineet (alkup. People, Places and Things), joka kuvaa päihderiippuvuutta ja siitä toipumista. Ohjaaja Johanna Freundlich on tarttunut Macmillanin tehokkaaseen tekstiin ja tuonut kiitetyn näytelmän eheänä kokonaisuutena suomalaiselle lavalle.

30434215678_d5f34fa850_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Turun Kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa vieraileva Pihla Maalismaa urakoi näytelmän pääroolissa Emmana, joka taistelee päihderiippuvuuttaan vastaan perheen, bilekavereiden, päihdekuntoutujien ja hoitohenkilökunnan ristitulessa. Kuntoutuksessa opetaan, miten voimattomia addiktit ovat päihteistä muistuttavien ihmisten, paikkojen ja esineiden edessä. Maalismaa on ehdottomasti kokonaisuuden kantava voima vakuuttavalla tulkinnallaan. Rooleissa nähdään sekä talon omaa väkeä että vierailijoita, ja esimerkiksi päähenkilön isänä nähtävä konkarinäyttelijä Petri Rajala on vaikuttava. 

43395277135_2127cf1463_z

Mark Väisäsen pelkistetyn tehokas lavastus ei anna armoa näyttelijälle, kun joka äänen vivahde ja kädenliike näkyy katsomon takariville saakka. Tekninen toteutus tuo lisädramatiikkaa kuvaamaan päihteidenkäytön ylä- ja alamäkiä. Kerronta on välillä leikittelevää, välillä riipaisevaa. 

Päihdemaailma on kova, ja kuntoutus vielä kovempaa hommaa. “Mun onnellisuus on sen taistelun arvoista”, toteaa Emma, vaikka tuntuukin, että ympärillä olevat ihmiset aina vain lannistavat. Vai yrittävätkö he sittenkin auttaa?

43395298905_361ecc0eac_z

Teatterikokemus on tällä kertaa erityisen puhutteleva, ehkä aiheensa vuoksi ahdistavakin. Mutta koska elämä ei voi olla pelkkää glittermusikaalia, on ihan perusteltua istua välillä myös vakavampien aiheiden ja tunnelmien äärelle. Näytelmän jälkeen teatteritalossa on alkamassa stand up -ilta, ja naurunnälkäiset katsojat jo parveilevat ovella, kun astumme takaisin lämpiöön. Teatterissa saattoi tänäkin iltana kokea tunteiden koko kirjon.

 

-Jenni

Unelmia Varissuolta

43538018345_7ace715f66_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Turun itäpuolella Varissuolla elementtikerrostalot tervehtivät uskaliasta kulkijaa kaikissa harmaan eri sävyissä. Ihmisyys sen sijaan näyttäytyy värikkäänä, kun lähiökotien fiktiiviset ovet avataan Turun Kaupunginteatterin syksyn uutuusmusikaalissa. Viime vuosina turkulaisia viihdyttäneiden kotiseutumusikaalien (Kakola ja Seili) jatkoksi saamme herkuteltavaksi Mikko Koukin ohjaaman ja Satu Rasilan käsikirjoittaman Varissuon, jossa katsotaan lähiöasukasta suoraan silmiin ja sydämeen.

Varissuon musiikkimaailma on usean ammattilaisen yhteistyön tulos. Kappaleet on tehty tähän teokseen, ja sävellyksistä vastaavat Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä. Biisien sanat ovat räppäri Palefacen käsialaa, mikä antaa oman vaikuttavan lisänsä urbaanin musikaalin maailmaan. Tommi Suoknuuti ja Jaakko Elsilä tuovat oman osaamisensa monipuoliseen genrekattaukseen. Kaiken kruunaa tietysti elävä orkesteri, jota johtaa kapellimestari Markus Länne.

43538035125_beab77b62e_z

Kuinka paljon ihmiskohtaloita ja tarinoita mahtuukaan Turun suurimman lähiön betoniseinien sisälle? Nuoret esiintyjät yhdessä konkarinäyttelijöiden kanssa luovat moniulotteisen ja -äänisen hahmogallerian, josta riittää jokaiselle samaistumispintaa. Lisa Nikula on Nadia, joka tavoittelee unelmiaan kykykilpailuissa ja luo yhteyttä menneisyydestä vaienneeseen isäänsä (Aarni Kivinen). Matti Leinon esittämä Aku kipuilee isoäitinsä (Minna Hämäläinen) menettämistä, ja Reijo (Mika Kujala) haluaa luoda uuden suhteen tyttäreensä (Saara-Elina Partanen).

Pauliina Saarisen koskettavasti tulkitsema yksinhuoltajaäiti Ilona yrittää saada lapsensa Benin (Eemeli Heiniö) tapaamaan isäänsä Mikaelia (Severi Saarinen). Musikaali on täynnä surullisia, epäreiluja ja toivottomiakin tarinoita eli siis ihan tavallista elämää. Loppujen lopuksi Varissuo-musikaali ei kerrokaan lähiöstä vaan ihmisestä.

43729621014_72b0e3cf1e_z

Elitistinen teatterikausikortteilija trendikkäältä asuinalueelta toki olettaa, että lähiöstä on päästävä pois hinnalla millä hyvänsä. Pahamainen Varissuo, kaupungin arvoasteikon alin porras, on kuitenkin monelle se unelmien paikka, jossa on juuret ja josta saa tarvittaessa selkäänsä myös siivet.

-Jenni

 

Kevyttä treffailua Kailon saaressa

42375903812_0cc1d22e70_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Helle tuli ja meni. Ilmojen viilenemiseen löytyy pätevä syy: kesäteatterikausi on pyörähtänyt käyntiin ympäri Suomen. Niin myös merellisen Naantalin Emma Teatterissa, jossa yhdessä Turun Kaupunginteatterin kanssa toteutettu komedia Love Me Tinder hauskuuttaa huumorinnälkäistä yleisöä elokuun loppupuolelle saakka. Kailon saaressa eli kansantajuisemmin Muumimaailmassa sijaitseva vehreä kesäteatterimiljöö on mainio paikka korkata kesäteatterikesä 2018.

Kaverilta kuulin, että Tinder on puhelimeen ladattava deittisovellus, jossa voi etsiä kuvien perusteelle itselleen sopivaa paria eli “mätsiä”. Paikkatietojen perusteella sovellus löytää aina lähellä norkoilevat deittihaluiset yksilöt näppärästi. Miljoonat rakkaudennälkäiset ihmiset käyttävät kyseistä sovellusta, muutama kuulemma Suomessakin.

Isolle osalle kesäteatteriyleisöä Tinder ei tainnut ennen esitystä olla tuttu. Ei kuitenkaan hätää, sillä asiaan perehdytetään huolellisesti itsensä rakkauden jumala Amorin (Miska Kaukonen) toimesta. Ja sitten mennään.

42375840222_40f6934bc8_z

Kahden tunnin ajan saamme seurata toinen toistaan tuhoon tuomitumpia treffejä, joita käsikirjoittajatiimi (Minna Koskela, Petja Lähde ja Satu Rasila) ovat lavalle muuntautumiskykyisten näyttelijöiden ja ohjaaja Mika Eirtovaaran kanssa rakennelleet.

On parinvaihtoa, treffiohjelmia ja seniorisinkkuja, ja yleisön reaktioista päätellen samaistumispintaa tuntuu riittävän itse kullekin. Seksismi tunnetusti naurattaa kesäteatteriyleisöä aina, eikä Emma Teatterin yleisö ole poikkeus. Huumori on kai kohderyhmää kosiskelevaa, kun miehet esitetään naisten vastaparina, eivätkä kummatkaan voi toisiaan ikinä ymmärtää. Alhaalla uhkaavasti tärräävä rima alitetaan lopullisesti vitsillä androgyynin henkilön sukupuolen ilmaisusta. Feministinen vastavetoni oli mennä väliajalla miesten vessaan (tai sitten en vain viitsinyt jonottaa).

Esityksen parasta antia ovat taitavat näyttelijät (Kaukosen lisäksi Rinna Paatso, Jarkko Pajunen ja Maruska Veronen), jotka taipuvat kymmeniin rooleihinsa. Erityismaininnan ansaitsee myös näyttämöteknikko Arttu “Arttu-88″ Aarnio, joka tekee hienon ja vivahteikkaan roolityön puolisoehdokkaana mieskaupassa.

-Jenni

Ps. Muista pipo, hanskat, hyttyskarkoite ja lämmin viltti!

Teatterin taikaa etsimässä

elämys
Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Turun Kaupunginteatteri on viime syksyisten avajaistensa jälkeen satsannut yleisötyöhön, jonka osana myös turkulaiset varhaiskasvatusikäiset lapset kutsuttiin tutustumaan teatteritaloon ja näytelmän syntyyn Elämysten talo -tapahtuman merkeissä, joka toteutettiin yhteistyössä Turun AMK:n Taideakatemian opiskelijoiden kanssa.

Meidän perhepäivähoitoryhmästämme teatterin taikaan lähti tutustumaan kaksi 5-vuotiasta, kaksi 3-vuotiasta ja yksi 1,5-vuotias. Ja kaksi erityisen innokasta aikuista.

Miten teatteria sitten oikein tehdään? Saimme oppia, että kaikki alkaa hyvästä tarinasta. Klassikkosatu jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksusta luettiin lavalla ääneen, ja yleisö kuunteli tarkkaavaisena ja jännittyneenä. Kun tarina oli tullut tutuksi, päästiin näkemään ja kokemaan, miten tarinasta synnytetään ihka oikea näytelmä.

Innostunut yleisö sai vaikuttaa puvustuksen, äänimaailman ja valaistuksen valintaan. Näimme, miten näyttelijät harjoittelivat ohjaajan johdolla ja kuiskaajan avustuksella vuorosanoja ja miten kukin eläin alkoi liikkua ja äännellä lajillensa tyypillisesti. Monesti palattiin lapsille tuttuun ajatukseen siitä, että teatteri on leikkiä. Juuri sopivan pituinen puolituntinen esitys piti pienimmänkin teatterikävijän otteessaan (ja jopa tiukasti omalla tuolillaan).

Mahtavaa, että teatterin ovet näin avataan myös pienimmille kaupunkilaisille, tulevaisuuden teatterikävijöille. Esityksen parhaaksi jutuksi mainittiin pupuhahmo, mutta vähintään toiseksi parasta oli se, että päivän lounas nautittiin teatteritalon viereisellä nurmikolla istuen. 

34258613_10156462031437962_5065469289142681600_n

Teatteri, kesä ja eväät ulkona – niistä on hyvä  ja elämyksellinen retkipäivä tehty.

 

-Jenni

Unelmia tavoittelemassa

25482904297_1ef5922bc8_z
Esityskuvat: Otto-Ville Väätäinen

Samalla kun useassa Turun Kaupunginteatterin ohjelmistossa pyörivässä suurteoksessa hallitsevat vahvat miesroolit, löytyy kevään tarjonnasta myös ripaus naisnäkökulmaa. Näytelmäkirjailija Minna Nurmelin on kirjoittanut teatterin lavalle neljän naisen tähdittämän komediallisen esityksen, joka käsittelee ajassamme trendikästä elämänhallintavalmennusta.

Satu Rasilan ohjaama Dreamteam-näytelmä on perustavanlaatuisten kysymysten äärellä, kun neljä naista lyövät hynttyyt yhteen hyvinvoinnin nimissä. Riitta Salminen on karismaattinen Mia, joka kokoaa ympärilleen unelmatiimin, jonka tavoitteena on kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän yrityksen perustaminen. Omassa epävarmuudessaan ideasta innostuvat myös ravitsemuskonsultti Eeva (Ulla Koivuranta), ulkonäkövalmentaja Hanna (Ulla Reinikainen) ja sisustussuunnittelija Jutta (Minna Hämäläinen).

 

39643974234_fc8679e9d4_z

Kun esitys pienen alkukankeutensa jälkeen pääsee kunnolla liikkeelle, löytyy siitä tunnistettavia elementtejä, jotka arkisuudessaan ensin riipaisevat ja sitten naurattavat. Syksyllä teatterilla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Nurmelin kertoi ammentavansa teksteihinsä aiheita omasta elämästään, ja varsinkin traagisten aiheiden, kuten kuoleman, kääntäminen komediaksi voi olla jopa terapeuttista kirjailijalle. Dreamteamissakin tunnelma vaihtelee ilottelevasta melankoliseen.

Miten tulla onnelliseksi, menestyneeksi ja tasapainoiseksi yksilöksi? Aiheesta on kirjoitettu loputtomasti kirjoja ja elämänhallintagurut antavat luennoillaan arjessaan kamppaileville yksilöille toivoa seesteisestä huomisesta. Onko kaikki lopulta vain omasta asenteesta kiinni?  To do -listat ovat oman elämänhallintani kulmakiviä, niitä en osaa vaihtaa edes muodikkaaseen bullet journal -systeemiin.

28642559_10155467512583613_630216166_o

Suorituskeskeisen ja kiireisen arjen keskellä on helpottavaa osata karsia turhia rönsyjä tekemisestä pois ja keskittyä olennaiseen. Vaikka siihen, että tulee istumaan teatterin lämpiöön tuntia ennen esitystä, koska siellä voi hyvällä omallatunnolla olla tekemättä kotitöitä tai muuta rasittavaa. Yllä Dreamteamin nimikkoleivos, juhla arjen keskellä.

 

-Jenni

Tieteen ja taiteen vuoropuhelua

Takahuone- ja mediatilaa vievien mahtipontisten suurtuotantojen joukkoon Turun Kaupunginteatterin kevätohjelmistoon mahtuu myös teatteria, jonka avut ovat muualla kuin kassavirtojen liikuttelussa. 

Legenda pienestä luusta -näytelmä ei kuitenkaan ole niin pieni juttu, kuin se äkkiseltään Sopukan seinien sisällä näyttää. Teos on viimeinen osa monitaiteellisen Kolmas tila -työryhmän kolmivuotista projektia, jossa taiteen ja tieteen edustajat on tuotu yhteen keskustelemaan ihmisyydestä ja muista pikku teemoista. Lopputuote on on nyt vihdoin valmis ja näyttämöllä.

25503378047_600c70c940_z
Kuvat: Rober Seger

Ihmislajin historiaan paneudutaan merilintujen silmin. Viisi näyttelijää (Minna Kangas, Raimo Karppinen, Sofia Törnqvist, Kristina Vahvaselkä ja Tuula Väänänen) tulkitsevat Seppo Parkkisen monisäikeistä tekstiä ja taipuvat lukuisiin rooleihin. Näytelmää ohjataan harvinaisella kahden ohjaajan taktiikalla, kun puikoissa ovat Susanna Airaksinen ja Juha Malmivaara.

Merilintujen tutkija Rán Snorradottirin (Kangas) mukana pääsemme kurkistamaan vuoteen 2063, ja välillä tarina vie ajassa taaksepäin 1100- ja 1700-luvuille. Vauhti on kova ja kunnianhimo käsinkosketeltavaa. Mitään ei tehdä puolivillaisesti, kun kyse on elämästä ja kuolemasta – ei vaan siis tieteestä ja taiteesta.

26504284218_9ec0d86385_z

Kari Mäkirannan musiikki viimeistelee esityksen tyylin. Taitavan näyttelijäjoukon moniääninen kuoro antaa kerronnalle vuoroin syvyyttä ja vuoroin keveyttä. Teksti on välillä sen verran tiukkaa, että yksinkertaisempi katsoja arvostaa musiikkinumeron tarjoamaa hengähdystaukoa.

40375745111_928c570914_z

Teos on myös paikoin (joko tarkoituksella tai sitten tahattomasti) hauska, mutta Sopukan ensi-iltayleisö pidättäytyy huomiota herättäviltä tunteenilmaisuilta. Ollaanhan vakavan äärellä, ihmisyyden ytimessä. Kaksituntinen esitys vaatii katsojalta tarkkaavaisuutta ja hyviä hoksottimia.

 

-Jenni

 

 

Ainutlaatuinen seikkailu hulppeissa puitteissa

tarukuva
Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Olemme jännän äärellä, kun pitkään valmisteltu ja salaperäinen näytelmä Taru sormusten herrasta (J. R. R. Tolkienin kirjojen pohjalta dramatisoinut Sami Keski-Vähälä ja ohjannut Mikko Kouki) saa vihdoin ensi-iltansa, ja Turun Kaupunginteatterin lämpiössä on asiaankuuluva tungos. Haltiakorvat on maltettu jättää kotiin, mutta omakuva Keski-Maan maisemissa pitää tietysti otattaa. Neljän tunnin mittainen maratonesitys kutkuttaa, mutta samalla myös arvelluttaa pituutensa vuoksi.

28444053259_d3a9235250_z
Esityskuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Arviot teatterikappaleista yleensä alkavat  pääosaesiintyjien kehumisella. Tällä kertaa marssijärjestys on toinen: Kokonaisuus on osiensa summaa suurempi, mutta merkittävintä roolia näytellään kulissien takana. Taru sormusten herrasta -suurtuotannon lavastussuunnittelija Teemu Loikas ja koko taiturimainen tiimi lavasteiden rakentajia, näyttämöhenkilökuntaa, pyro-, valo- ja äänitekniikoita on onnistunut luomaan rajalliselle teatterin lavalle ihmeellisen fantasiamaailman ja vaihtuvia kuvia ja tunnelmia, jotka yllättävät ja ihastuttavat koko seikkailun ajan. Tavaraa rullataan lavalle sen verran runsaasti, että voi vain kuvitella kuhinan verhojen toisella puolen. Mutta takahuoneeseen ei nyt kurkata, koska se särkisi täydellisen illuusion Keski-Maasta. Pirjo Liiri-Majavan puvut ja Minna Pilvisen maskit kruunaavat hämmästyttävän kokonaisuuden.

39512382874_47413db00c_z

Puitteiden lisäksi yksi illan onnistujista on ehdottomasti Klonkku. Tuo ahne, inhottava, säälittävä ja sormuksen voiman riuduttama omahyväinen otus, joka kivenkoloissaan sähisee aarrettaan etsien. Miska Kaukosen roolityö on osuvan kulmikasta hienoisella huumorilla höystettynä. Jaakko Hutchingsin stuntit täydentävät Klonkun roolin.

39512415014_59f9f4f05c_z

Tarun haltioiden, kääpiöiden, velhojen, örkkien ja ihmisten joukossa näkyy niin tuttuja kuin uusiakin kasvoja. Tasamittaisia hobitteja johtaa Stefan Karlsson Frodona ja kintereillä seikkailee Sam (Hannes Suominen). Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijä Petri Rajala on itseoikeutetusti petollinen velho Saruman ja Mika Kujala Sauronin vastustaja Gandalf.

Tästä näytelmästä on jo kirjoitettu paljon ja kirjoitetaan esityskauden kuluessa varmasti vielä kymmenittäin ylistäviä arvioita. Taru sormusten herrasta onkin virkistävä ja tervetullut teatteritapaus, jonka yhdeksi meriitiksi toivoisin jälkeenpäin luettavan sen, että se tuo teatteriin ihan uusia katsojia. On hienoa, että teatteritaidetta tehdään kaikille kohderyhmille ja suuruudenhulluudellekin annetaan tilaa. Turun Kaupunginteatterin uudistetut puitteet ovat nyt kovassa käytössä.

 

-Jenni