Uuden vuosikymmenen Niskavuori

Turun kaupunginteatterissa nähdään tänä keväänä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren nuori emäntä, jonka on ohjannut ja sovittanut Susanna Airaksinen. Alkuperäisteos sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, suomalaisuusaatteen nousun aikaan. Niskavuori on suurtila Hämeessä, ja siellä on asiat aina tehty niskavuorelaiseen tapaan omia puolustaen sekä talon mainetta ja omaisuutta varjellen. Raha ratkaisee, ja siksi Niskavuoren Juhani (Stefan Karlsson) naitetaan rikkaalle Loviisalle (Minna Hämäläinen) eikä rakastamalleen Malviina-piialle (Pihla Maalismaa). Vanhan emännän (Kirsi Tarvainen) kuoleman jälkeen alkaa Loviisan kasvu vahvaksi emännäksi yhteisön odotusten ja vaatimusten ristitulessa.

Lähtökohta ja palaset ovat samat kuin sadoissa versioissa ennen tätä iltaa, mutta niistä rakentuva kokonaisuus kuitenkin aivan uudenlainen. 

49515671747_06c0ea4b0e_c
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun kaupunginteatteri

Lavalla vilisee porukkaa, sillä onhan mukana kaikki kaupunginteatterin näyttelijät. Jos Niskavuoren sukutarina ei ole katsojalle entuudestaan tuttu, vaatii varsinkin näytelmän alkuosa tarkkaavaisuutta, jotta henkilöiden välisistä suhteista pääsee selville. Modernisoitu näytelmä ei siirrä Niskavuoren väkeä suoraan nykypäivään, vaan ennemminkin kiidättää heitä pikakelauksella läpi vuosikymmenten kuin kuvaten sitä, miten loppujen lopuksi ihminen tarpeineen ja tunteineen pysyy samana ympäristön muuttuessa ja kehittyessä. Niskavuorellakin metsää kaatuu ympärillä, sähköjä vedetään ja huonekalut alkavat kiiltää, mutta ihmisyys itsessään ei muutu.

49515447501_27cd747ec1_c

Niskavuorta on vuosikymmenten ajan tulkittu nimenomaan vahvojen naisten tarinana. Vahvan naisen ihanteeseen liittyy myös ongelmallisuutta, minkä Susanna Airaksisen tulkinta tuo kiitettävästi esiin ja sallii esimerkiksi Loviisalle koko inhimillisen tunneskaalan epävarmuuksineen ja rakkaudenkaipuineen. Vaikka vähän täytyykin olla susi selvitäkseen tässä maailmassa, ei itseään voi kuitenkaan täysin kovettaa tai ihan kaikkea sietää ja kestää.

Puitteet ovat kunnossa ja tekninen toteutus taattua kaupunginteatteria. Elokuvamainen ja mahtipontinen musiikki kuljettaa tarinaa kiinnostavasti eteenpäin, ja lavastus on kuin kunnianosoitus suomalaiselle metsälle. Turkulaisversio “ei ole ihan Suomi-filmiä”, kuten kuulen edessä istuvan itseäni vanhempaa ikäluokkaa edustavan kanssakatsojan näytelmän puolivälissä toteavan. En kuullut äänessä pettymystä, ehkä hieman hämmästystä vain. Koska itse en ole suomifilmisukupolvea, säästyn vertailun vaivalta ja nautin tuoreesta tulkinnasta ihan sellaisenaan.

 

-Jenni

 

Julkaissut Jenni Turunlahti

Kirjoittaja on Turunlahden perhepäivähoidon varhaiskasvattaja ja sanataideohjaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s