Metkuja ja musiikki-ilottelua Turun Nuoressa Teatterissa

Yhteistyössä: Turun Nuori Teatteri

Esityskuvat: Tuomas Kourula/ Turun Nuori Teatteri

Viimeksi kävin teatterissa helmikuussa 2020, ja nyt olin taas! Koronapandemia on siis väistämättä vaikuttanut teatteriharrastajan vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin, mutta nyt sentään näkyy valoa tunnelin päässä. Syyskauden ohjelmistot ovat turkulaisissakin teatteritaloissa saatu pyörimään lähes entiseen tapaan. Teatterivaatteiden valitsemista, käsiohjelman hypistelyä lämpiössä, se hetki kun valot sammuvat juuri ennen esitystä – näitä on jo ollutkin ikävä. 

Turun Nuoressa Teatterissa luotetaan klassikkotarinaan, kun Joonatan Perälän ohjaama ja koronarajoitusten kurittama Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -musiikkinäytelmä valloittaa taas Ursininkadun näyttämön kolmenkymmenen lapsen ja nuoren voimin. Takana on peruuntuneita ensi-iltoja, suunnitelmien muutoksia ja näyttelijävaihdoksia, mutta katsojan silmiin eivät työryhmän kulissien takaiset haasteet näy. Vuoden 2021 lokakuisessa illassa esitetty teos näyttäytyy korkeatasoisena musiikkinäytelmänä sekä eheänä ja viihdyttävänä kokonaisuutena, jossa kunnon tiimityöskentelyn mukaisesti jokainen loistaa omalla tontillaan, mutta ennen kaikkea yhdessä. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa uskovani, että Turun Nuoren Teatterin supervoimia ovat yhdessä tekeminen ja yhteishenki, ja juuri tämä ajatus minulle jää tästäkin, niin monella tavalla merkityksellisestä teatteri-illasta päällimmäisenä mieleen.

Nimiroolissa eilisessä Vaahteramäen Eemelin näytöksessä nähtiin Atte Lehto, joka hoiti hommansa juuri niin leikkisän valloittavasti ja näennäisen rennolla otteella, kuin Eemeliltä sopii odottaakin. Iidan roolissa ihastutti Iida Rockas ja Eemelin äitinä Helmi Nolvi, joiden molempien sopuisat ja rauhalliset olemukset antoivat toimivaa kontrastia Eemelin vauhdikkuuteen.

Jos on eemelinsä lukenut, löytää näytelmästä monia tuttuja juonikuvioita. Soppakulhon juuttuminen päähän, Iidan hilaaminen lipputankoon, kärpäspaperihässäkkä, Liina-piian (Cecilia Degenhardt) kipeät hammashuolet – onhan näitä! Yli kaksi tuntia kestävä esitys on kuin herkullinen koonti lapsuuden tarinoista, jotka näin taas tutustutetaan uusimmalle sukupolvelle. Jotkut vitsit eivät kai ikinä vanhene, ja Eemelin juuttuminen siihen kuuluisaan soppakulhoon naurattaa turkulaisyleisöä ihan valtavasti, tälläkin kertaa. 

Seurassani näytelmää katsonut 8-vuotias nosti nimenomaan huumorin esiin, kun kysyin, mikä oli näytelmässä mieleenpainuvinta. Varsinkin Anttoni-isän (Rasmus Hakala) ja tohtorin (Alpo Arvilommi) edesottamukset ja komedian haastavaan tyylilajiin täysillä heittäytyminen vakuuttivat niin äidin kuin tyttärenkin. Sekä metkuistaan kiinni jäänyt Eemeli että katsojaparan tärykalvot saivat kyytiä, kun Hakala täräytti asianmukaisen “EEEMELIII”-huutonsa ilmoille. Ja taas kirmattiin verstaaseen puu-ukkoja vuolemaan. Kissankulmassa oli kaikki siis niin kuin ennenkin.

Jaana Jussilan suunnittelema maalaisromanttinen lavastus sympaattisine yksityiskohtineen vei katsojat sujuvasti niin juhannuksen viettoon kuin joulun hartaisiin tunnelmiin. Huomasin harkitsevani kausivalojen ripustamista, kun Aatu-renki (Kalle Mäki) kantoi komeaa joulukuusta sisään Pöperö-Maijan (Armi Wahlroos) raahatessa lahjasäkkiä perässä.

Iida Arki palveli väliajalla kahviossa.

Olipa mukavaa, pitkästä aikaa! Jos on ollut teatteriharrastajalla kestämistä poikkeusaikana, niin sitä on ollut monin verroin myös teatteritoimijoilla. Nyt jos koskaan on hyvä aika varata lippu Turun Nuoren Teatterin esityksiin, ja tukea siten paikallisten nuorten teatteriharrastusta. Lämpiössä pääsee ihastelemaan myös ihan livenä yllä olevassa kuvassa olevaa taulua, josta Turun Nuoren Teatterin tukijat saivat ostaa itselleen ikioman palasen.

-Jenni

Pieni taikakauppa loihtii luovuuden esiin

Yhteistyössä: Haamu Kustannus. Kirja saatu arvostelukappaleena.

On taas aika ja erinomainen syy vinkata uudesta sanataideoppaasta! Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat nimittäin julkaisseet mainion satu- ja fantasiatekstien kirjoitusoppaan nimeltä Pieni taikakauppa Fantastinen kirjoitusopas (Haamu 2020), josta löytyy monen ikäisille ja tasoisille sanataiteilijoille sovellettavissa olevia harjoituksia luovuutta herättelemään. Kirjan on fantasian tyylilajiin sopivasti yksityiskohtia säästelemättä ja huiman tyylikkäästi kuvittanut sarjakuvataiteilija Broci. (Katso kuvat!) Vaikka kyseessä on ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattu opas, löytyy siitä herkullista materiaalia myös aikuisille luovan kirjoittamisen tai sanataiteen harrastajille.

Spekulatiivinen fiktio on lajityyppinä varsinainen sanataideohjaajan lempilapsi, sillä sen sisällä kaikki on mahdollista. Nyt jos koskaan lehmät (tai ainakin lohikäärmeet) saavat vapaasti lentää ja kaikkia hullujakin ideoita voi kokeilla. Heikkilä ja Leinonen kirjoittavatkin viisaasti oppaan alkusivuilla, että satumaailman kautta voi käsitellä arkielämän hankaliakin kysymyksiä. Vaikka aiheina ovat mielikuvitukselliset lohikäärmeet, velhot tai yksisarviset, voi tarinan teemana olla vaikkapa yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden kokemukset.

Tyypillisesti fantasiakirjallisuuteen liittyy yksityiskohtaisen vaihtoehtoisen maailman luominen omine sääntöineen, hahmoineen ja historioineen, ja tähänkin Pieni taikakauppa tarjoaa apuja ja käytännön vinkkejä. Kirjassa on myös mm. hauska (ja hyödyllinen) listaus myyttisistä olennoista. Tietoiskut tarinan hahmojen luomisesta,  juonen ja rakenteen merkityksestä tai tarinan sankarin tavoitteesta hyödyttävät kirjoittajia tyylilajiin katsomatta.

Satujen maailmaan sukeltaminen voi olla myös hyvä keino herätellä jo leikki-iän ohittaneen aikuisen luovuus ja mielikuvitus. Kokeilin aikuisporukassa esimerkiksi harjoitusta “Hassua, mutta…”, jossa keksitään omituisia selityksiä sille, miksi ollaan koulusta tai tapaamisesta myöhässä. Aikuisryhmässä pohdittiin asiaa työpaikalta myöhästymisen näkökulmasta, ja johan juttua riitti! Olipa hassua tosiaan, että eräskin kolmekymppinen perheenäiti joutui kulkemaan töihin yksipyöräisellä, kun linja-auto ei tullutkaan ja polkupyörästäkin oli toinen rengas varastettu. Voi ruuhkavuodet!

Eri laajuisten kirjoitustehtävien lisäksi kirjasta löytyy kirjoitusaiheita sisältävä kristallipallo, joka auttaa silloin, kun ei yhtään tiedä, mitä kirjoittaisi. Esimerkiksi “Heräät yöllä ja huomaat kotisi muuttuneen maahisten majataloksi” tai “Joudut koulumatkalla taisteluun lentävän porsaan kanssa” ovat taatusti mielikuvitusta sopivasti kutittelevia aiheita.

Suosittelen siis tarttumaan Pieneen taikakauppaan, jos kaipaat uutta inspiraatiota kirjoittamiseen!

-Jenni

Kesälukemisena Taikamökin puput

Yhteistyössä: Kirjan talo – Bokens Hus ry. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kesälomassa on parasta se, että on aikaa lukea. Klassikoita, uutuuksia, sarjakuvia, sisustuslehtiä, lastenkirjoja, sähköisenä tai paperilla – kaikki käy! Vielä kun heinäkuinen aamu valkenee helteisen sijaan pilvisenä ja sateisena (jes!), voi ajan viettää hyvällä omallatunnolla kirjallisuuden parissa. Tosin voi olla, että meillä joskus paetaan hellettäkin sisätiloihin ja kirjojen maailmaan. Ja hyvä niin.

Joskus kirjojen lukeminen on ansaittua omaa aikaa, jolloin jokainen käpertyy oman kirjansa kanssa lempinurkkaansa. Toisinaan kirjoja on mukava lukea myös ääneen ja jakaa lukukokemus muiden kanssa. Näin oli eilenkin, kun tutustuimme oman perheen kesken aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Taikamökin puput -kuvakirjaan, jonka tarinan on luonut Sabe Munishi ja jonka värikkäästä kuvituksesta vastaa taiteilija Sibel Kantola. Kirjassa seurataan viiden pupuystävyksen edesottamuksia, kun salama iskee heidän kotiinsa Mökki Galleriaan, ja taianomainen seikkailu alkaa. 

Kirjan parasta antia on ehdottomasti hieno kuvitus. Sibel Kantolan runsas värinkäyttö ja lempeänoloiset hahmot miellyttivät sekä aikuisten että 8-vuotiaan lapsen silmää. Etenkin Sateenkaarimaan herkullinen väriloisto jäi lukijan ja kuulijoiden mieleen. Koululaisen makuun olivat Taikamökin pupujen seikkailullisuus, kimallus ja ystävyyden teema.

Luin kirjaa myös ennen kesälomia perhepäivähoidon 2- ja 4-vuotiaille lapsille. Alle kouluikäisten kuulijoiden mieleen jäivät hieman eri yksityiskohdat, kuten esimerkiksi hauska haisunäätä ja hienot kukat. Kuvituksessa onkin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joten tutkittavaa ja löydettävää riittää myös pienemmällekin lapselle. Itse arvostin tunteiden sanoittamista ja mahtavia sateenkaaria.

Taikamökin pupujen tarinan takana on kosovolaistaustainen Sabe Munishi, joka on kertonut kirjojen pupuhahmojen esikuvina olleen hänen omat lapsensa. Myös kirjan tapahtumapaikka, Mökki Galleria, on oikeasti olemassa, ja se sijaitsee Turun lähellä Kaarinassa. Kirjan kannen on suunnitellut Paul Krispijn ja tekstin on editoinut Veera Vähämaa. Kirja on toteutettu yhteistyössä turkulaisen Kirjan Talo – Bokens Hus ry:n kanssa.

Voin suositella kaunista kuvakirjaa kaikille värien ja mielikuvitusseikkailujen ystäville, iästä riippumatta.

Mitä Sinun kesälukemistoosi kuuluu?

-Jenni

Taiteiden kesä teki Turun linnan puistosta runokirjan

Kuluvan kesän aikana osana Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n valtakunnallista Taiteiden kesä -hanketta ympäri Suomen jaetaan taidelahjoja. Hankkeeseen on valittu 100 eri alojen vastavalmistunutta taiteen ammattilaista toteuttamaan erilaisia taideprojekteja, ja sain ilokseni olla mukana hankkeessa edustamassa sanataiteen kenttää ja kotikaupunkiani Turkua. Heinäkuun toisella viikolla Turun linnan historiallisessa miljöössä, Linnanpuistossa, saattoi löytää itsensä keskeltä Lasten muuttuvaa puistorunokirjaa.



Kirjoitin Lasten muuttuvaa puistorunokirjaa varten kaksikymmentä uutta luonto- ja ympäristöaiheisesta aukkorunoa, joita jokainen tapahtumakävijä sai lukea ja täyttää haluamallaan tavalla ja vaikuttaa siten itse puistorunokirjan sisältöön. Runoissa aistittiin luontoa ja kesää, eläydyttiin erilaisiin rooleihin ja kannustettiin pysähtymään ja tutkailemaan asioita uusista näkökulmista. Koska runokirjan ensiesitys sijoittui Turun linnan alueelle, käsitteli yksi runoista itseoikeutetusti kuuluisan Turun linnan tontun puutarhaharrastusta.

Suunnitellessani teosta ja sen toteutustapaa halusin erityisesti kiinnittää huomiota taiteen saavutettavuuteen. Suomen Kulttuurirahaston rahoitus mahdollisti sen, että teos oli yleisölle maksuton. Kun Turun kaupunki vielä tuki projektia antamalla luvan pystyttää näyttely etenkin kesälomakuukausina vilkkaaseen Linnanpuistoon, pääsi runsas joukko kaupunkilaisia ja matkailijoita tutustumaan siihen. Teokseen saattoi törmätä puistossa jopa ihan sattumalta ja sen sisällä nauttia omista piknik-eväistä. Onkin tärkeää tuoda (sana)taidetta sinne, missä ihmiset ovat ja madaltaa näin kynnystä taiteen kokemiseen ja tekemiseen.

Alimmassa kuvassa olevat runokirjakävijät pitivät erityisesti lähipuiston puista ja sukeltamisesta kertovista runoista. Lasten muuttuvasta runokirjasta löytyikin runoja moneen eri makuun niin pienille kuin vähän isommillekin sanataiteilijoille. Teoksen näki tapahtuman aikana arviolta 2200 henkilöä. Kiitos ihan jokaiselle!

-Jenni

Tahmeat popcornit ja yli 300 muuta hauskaa vinkkiä lasten liikuntaan

Yhteistyössä: Lasten Keskus. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Lapset liikkuvat luonnostaan, mutta monipuoliseen liikuntaan voi myös kannustaa ja ohjata. Sain arvioitavaksi liikunnanohjaaja Satu-Maria Ruotsalaisen kirjoittaman Hyppää hippaa – Motoristen taitojen leikkikirjan (Lasten Keskus 2020) ja vaikutuin sen sisältämistä hauskoista ja luovista liikuntaleikkiohjeista. Kirjan leikit on suunnattu kouluikäisille, mutta olen soveltanut niitä  2-5-vuotiaiden perhepäivähoitoryhmän lapsille sopiviksi. Luin kirjaa erityisesti sanataideohjaajan näkökulmasta, ja pohdin, miten luovat liikuntaleikit voisivat rikastaa eri-ikäisten lasten (ja miksei aikuistenkin) sanataideopetusta. Huomasin, että Hyppää hippaa -kirjan leikeissä toistuivat mielikuvitus, tarinallisuus ja erilaisiin rooleihin eläytyminen, joten ne sopisivat hyvinkin osaksi sanataidetyöskentelyä. Tottahan liikekin voi olla luovaa itseilmaisua!

Niin kuin otsikossa mahtipontisesti totean, saan tällä yhdellä kirja-arviolla kätevästi vinkattua yli 300 liikuntaleikkiä, sillä sellaisen määrän uusien ja vanhojen leikkien muunnelmia Hyppää hippaa -kirja sisältää. Esitellyistä leikeistä voi toki jokainen vielä soveltaa omalle ryhmälle sopivat versiot, jolloin onkin jo aika huima leikkipankki koossa. Leikkiohjeiden lisäksi kirjassa on myös selkeitä ja yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten lasten liikuntahetken voi rakentaa. Liikunnallista toimintaa voi järjestää hyvinkin matalalla kynnyksellä varhaiskasvatuksessa, koulussa, kerhoissa, harrastuksissa ja vaikka oman lapsen synttäreillä, eikä ohjaajan tarvitse välttämättä olla liikunta-alan ammattilainen. Hyvä ennakkosuunnittelu ja innostus kantavat jo pitkälle. Kannustankin erityisesti kollegoitani sanataideohjaajia ja muita luovien alojen opettajia järjestämään mielikuvituksellisia liikuntatuokioita osana opetusta.

Kuten kaikessa toiminnassa lasten kanssa, myös liikuntahetkien suunnittelussa ja toteutuksessa on hyvä muistaa lasten osallisuus ja lapsilähtöisyys, ettei toiminta typisty liian aikuisvetoiseksi. Tähän liittyen olikin ilo huomata, että Hyppää hippaa -kirjan Ohjaajan työkalupakki -osiossa kiinnitetään huomiota juurikin toiminnan soveltamiseen eri toimintaympäristöihin ja erilaisille osallistujille sekä annetaan vinkkejä lasten osallisuuden lisäämiseen. Satu-Maria Ruotsalainen korostaa, että osallistuvassa toiminnassa korostuu lasten yksilöllisyys, tasa-arvoisuus ja pystyvyys. Liikuntaleikin ei myöskään aina tarvitse olla kilpailu eikä lapsen suoritusta ole pakko mitata tai arvostella.

Meidän sanataidepainotteinen perhepäivähoitoryhmämme on kevätkauden ajan liikkunut Hyppää hippaa -kirjan inspiroimana, ja liikuntakentällä ja omalla pihalla on leikitty muun muassa ketju- ja halihippaa sekä liikuttu monenlaisia eläimiä jäjitellen. Yksi hauskimmista itselleni uusista leikeistä on ”tahmeat popcornit”, jossa piirretään maahan ensin popcorn-kulho eli rajattu leikkialue, jossa pompitaan poppareiden tavoin. Kun hyppiessä sattuu koskettamaan kaveria eli toista popcornia, tarttuu häneen kiinni. Tahmaiset kaverukset jatkavat pomppimista niin kauan, kunnes kaikki leikkijät ovat muodostaneet yhden suuren tahmean klöntin. Niin yksinkertaista, niin hauskaa! Ketjuhipassa taas ensimmäinen hippa on ketjun ensimmäinen lenkki ja saadessaan kaverin kiinni, muodostavat he kahden leikkijän ketjun ja niin edelleen. Halihipassa kiinni jäänyt kaveri pelastetaan halaamalla, mikä ainakin tutussa ryhmässä voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vieraampien leikkijöiden kanssa ehkä suosittelisin antamaan halille vaihtoehdon (esim. läpy), sillä kaikille ei halaaminen välttämättä ole luontevaa.

Jos luit tämän tekstin istuen, voit nyt nousta seisomaan. Seiso ryhdikkäästi ja taivuta sitten sormesi kohti varpaita siten, että polvet pysyvät suorassa. Näin olet mittarimato, ja voit lähteä tutkimaan ympäristöäsi uusin, mittarimadon silmin! Jos oikein innostut, voit panna kämmenesi maahan ja potkaista jaloillasi ilmaan. Sinusta tuli juuri potkiva aasi! Lopuksi voit taivuttaa itsesi taaksepäin sillaksi, kuten notkea ja liikkeissään luova testihenkilö näyttää yllä olevassa kuvassa.

-Jenni

Ämminkäisistä inspiraatiota oman henkilöhahmon luomiseen

Yhteistyössä: Kustantamo Schildts & Söderströms. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kaupunkeja koristavat graffitit, ilmastointikanavien rikkoutuneet ritilät, patsaiden päällä istuvat pulut tai lastenkirjatkaan eivät aina ole välttämättä ihan sitä, mitä ensivilkaisulta voisi kuvitella. Kirjailija ja kuvittaja Tuomas Kärkkäinen on esimerkiksi onnistunut luomaan erittäin toimivan sanataidetyökirjan, vaikka kyseisen kirjan kannesssa jotain aivan muuta lukeekin. Nimittäin Suomen ämminkäiset värikuvina – Otusbongaajan opas (Kustantamo S&S 2021) on sekä uunituore tietoteos kaikille ämminkäisbongauksesta kiinnostuneille että samalla oiva apuväline lasten sanataidekasvatuksen tueksi ja oman henkilöhahmon luomiseen.

Ehkä aloitetaan kuitenkin valaisemalla hieman sitä, mitä nämä otsikossa mainitut ämminkäiset oikein ovat. Opaskirjan mukaan ne ovat kirjava joukko erilaisia otuksia, jotka asuvat keskuudessamme kaupungeissa ja jättävät jälkeensä merkkejä, joita vain tarkkaavainen ämminkäistutkija saattaa huomata.

Otetaan pari esimerkkiä: Sihteeritihvilän voi bongata sen tekemiä graffitteja muistuttavia merkkejä seuraamalla, ja laji viihtyy rautatieasemilla, bussipysäkeillä ja alikulkutunneleissa. Tasojaiset puolestaan elelevät vanhojen kerrostalojen ilmastointikanavissa, joiden rikkoutuneet ritilät saattavat paljastaa kyseessä olevan ämminkäisasumus. Riikit taasen ovat hyvin pieniä, ja ne asuvat roskiksissa ja nauttivat ravinnokseen karkkipapereita ja kärpäsiä. Huonosilmäisiä mutta hyvämuistisia sokkoholppeja voi bongata valvontakameroiden luota.

Ämminkäisiä on siis moneen lähtöön, ja jokaiselle on varattu opaskirjasta oma aukeamansa. Toisella sivulla on ämminkäisen kuva ja toisessa laidassa vielä tarkemmat tiedot sen lajityypillisistä piirteistä kuten ravinnosta ja elinympäristöstä. Ja tästä päästäänkin siihen, miksi tätä kirjaa on käytetty sanataidetyöskentelyn tukena viimeisten viikkojen ajan, kun Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisen varhaiskasvatusryhmän lapset ovat harjoitelleet toiminnallisin keinoin oman hahmon luomista monsteriprojektin tiimellyksessä.

Pienten lasten kanssa tehtävä sanataide voi näyttäytyä käytännössä esimerkiksi siten, että harjoitellaan oman henkilöhahmon luomista saduttaen, leikkien, piirtäen, askarrellen tai vaikka liikkuen. Lapset toivoivat monitulkintaisia “monstereitaan” toiminnan teemaksi, ja niinpä meillä vietettiin huhtikuu kaikenlaisten omituisten otusten seurassa. Monsteriprojektin aikana jokainen lapsi sai muotoilla kierrätysmateriaaleista oman hahmonsa, jolle ämminkäiskirjan innoittamana mietittiin yksilölliset ominaisuudet, ruokavalio, elinympäristö ja muita tärkeitä tietoja.

Huomasin, että yllätyksellisimmät ja luovimmat hahmot saatiin aikaiseksi, kun luettiin yksi tai korkeintaan kaksi ämminkäisaukeamaa ja heti sen jälkeen keksittiin omille hahmoille vastaavat ominaisuudet. Omien otusten piirteistä tuli paljon mielikuvituksellisempia, kun tilannetta oli ensin pohjustettu sopivalla annoksella ämminkäisiä. Meillä omat hahmot päätyivät esimerkiksi käyttämään supervoimia, tekemään yöllisiä seikkailuretkiä, syömään romua, paljastamaan salaisuuksia ja asumaan avaruudessa. 

Suosittelen Suomen ämminkäiset värikuvina -kirjaa sanataidetyöskentelyn tueksi lasten kanssa toimiville ammattilaisille sekä ihan sellaisenaan nautittavaksi kaikille mielikuvituksen ystäville. Kirjan tietoteosmaisuus antaa joustoa lukemiseen, sillä opusta voi alkaa lukea mistä kohtaa tahansa tai vaikka hyppiä lukiessa edestakaisin lemppariämminkäisestä toiseen. Ja jos oikein aiheesta innostuu, niin kirjan lopusta löytyvät vielä ohjeet ämminkäisbongauskilpailuunkin.

Tulisiko juuri Sinusta seuraava kulmakuntasi ämminkäiserityisasiantuntija?


-Jenni

Pienistä sanoista suureksi näyttelyksi

Värikkäät hansikkaat kurottavat kohti aurinkoista taivasta. Joku lapsista varvistaa, joku hyppää yltääkseen vielä korkeammalle. “Avaruus, aurinko, linnut, astronautit!” raikuvat sanat Turunlahden perhepäivähoidon pihalla. 

Jokaisella ryhmän 2-4-vuotiaalla jäsenellä on oma ehdotuksensa ja painava mielipiteensä, kun käynnissä on ilmassa leijuvien sanojen kiinniottaminen ja yhteisen runon tekeminen. Välillä pitää mennä kyykkyyn ja ihan pieneksi, jotta saadaan napattua kiinni matalista sanoista kuten ruohikosta, kukista, kuravedestä ja kuivuneista lehdistä.

Perhepäiväkodin pihamaalla riittää paljon löydettävää, ja korkeuseroilla leikittelevä runo syntyy käden käänteessä leikin ja liikkeen avulla.

Lapset intoutuvat metsästämään sanoja niin kovasti, että lopulta pienet käsivarret ovat kuulemma ihan väsyksissä kaikesta runon tekemisestä. Silloin onkin hyvä aika istua hiekkalaatikon reunalle kokoamaan runo lopulliseen muotoonsa. Se kuulostaa tältä:

Minä yletyn

puihin, pilviin ja aurinkoon,

minä yletyn 

ruohikkoon, kukkiin ja kuraveteen.

Minä yletyn

avaruuteen, astronautteihin ja avaruusolioihin,

minä yletyn

kuivuneisiin lehtiin ja kengänkärkiin!

Nämä kaikki ovat sanoja,

joihin minä yletyn.

Lasten runoleikki on osa yhteisötaideprojektia, jonka tavoitteena on levittää sanataidekasvatuksen ilosanomaa muillekin kasvattajille ja lapsiryhmille. Turunlahti.com -sivustolla on juuri nyt käynnissä Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttelyn aineiston keruu. Turun alueen lasten sanataidetta eli esimerkiksi runoja, loruja, tarinoita ja satupiirroksia kerätään yhteen ja kootaan näyttelyksi, joka ripustetaan turkulaiseen jokirantamaisemaan Barkerin puiston leikkipaikalle kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osana Olohuone 306,4 km2 -kaupunkitaidefestivaalia.

Teoksia tuotetaan monella eri kielellä, sillä ovathan alueemme lapsetkin monikielinen joukko. Leikkipuistoympäristö on lapsiperheille tuttu miljöö ja kohtaamispaikka, ja tärkeää onkin viedä taidetta juuri sinne, missä ihmiset ovat. Jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi mukaan sanataiteilemaan, syntyvät teokset yksittäisten työpajojen sijaan ympäri kaupunkia päiväkodeissa, kouluissa, kerhoissa ja kodeissa eli lasten tutuissa paikoissa omien aikuisten avustuksella. Mukaan ehtii vielä ilmoittautua!

Koska taas leikitään runoja? kysyy 4-vuotias sanataiteilija, kun kaikki runosanat ovat kasassa ja on aika siirtyä riisumaan kurahousuja. Mun puolestani voidaan leikkiä runoja vaikka joka päivä!

Mitä mieltä Sinä olet? Jos olet osallistumassa projektiin, voit kertoa kommenttikentässä, miten teosten tuottaminen lasten kanssa on sujunut.

-Jenni

Tuu-tikin lorukalastus ja muut Taikatalven innoittamat sanataidepuuhat

Tänä talvena Turkuunkin saatiin lunta.

Turunlahden perhepäivähoidon lapset olivat jo pitkään toivoneet muumeja toiminnan teemaksi. Perhepäiväkodin kirjahyllyn Muumi-kirjat ovat muutoinkin ahkerasti luettuja ja suosittuja, mutta ne ovat siitä hauskoja, että joka lukukerralla niistä voi löytää uusia juttuja ja yksityiskohtia. Kun lumi ja pakkanen verhoilivat perhepäiväkodin pihapiirin alkuvuonna poikkeukselliseen talviasuun, oli melko selvää, mihin Tove Janssonin Muumi-kirjaan lasten kanssa pakkasten paukkuessa syventyisimme toden teolla: Taikatalveen tietenkin. Syntyi ajatus kirjallisuuslähtöisestä sanataidetyöskentelystä ja kokonaisvaltaisesta Taikatalvi-projektista. Uskoimme vahvasti, että lopulliset käytännön toimintaideat kumpuavat itse teoksesta ja sen kuulijoista, kunhan ensin antaudumme tarinan vietäväksi, ja niinhän se aika pitkälti sitten menikin. Taikatalvi-kirja oli täynnä pieniä hauskoja ideoita, sen kuin vain napsi sopivimmat talteen ja toteutukseen. “Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!” Nämä ovat Muumipeikon sanoja, joihin on nyt nän projektin jälkeen helppo yhtyä.

Tove Jansson: Taikatalvi (alkup. Trollvinter, 1957)

Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaat lapset heittäytyivät innolla ja uteliaina sisälle muumien maailmaan. Luimme Taikatalvi-kertomuksen lapsille ääneen alusta loppuun pariinkin otteeseen, ja sen monipuolinen sisältö ja rikas kieli tarjosivat innoitusta talvisiin sanataidepuuhiin. Taikatalvi-viikkojen aikana muun muassa muovailimme lumesta Tuu-tikin lumihevosen, leikimme pihalla Jäärouva-hippaa, maalasimme vesiväreillä revontulia, teimme talviaiheisia runoja, kävimme Pikku Myyn tapaan pulkkamäessä (ei tosin oikeilla hopeatarjottimilla vaan pulkilla ja liukureilla), kalastimme lorukaloja ulkona ja sisällä perhepäiväkodissa, pelasimme Muumipeikon kalastusretki -lautapeliä ja keksimme omia kevätlaulusanoituksia Tuu-tikin laulua mukaillen. 

Yhden Taikatalvi-viikon ajan myös ruokalistalla vilahtelivat muumihahmojen mukaan nimetyt ruokalajit. Mintun tekemät ruoat ovat yleensäkin suuressa suosiossa, mutta kummallisesti muumien nimikkoruoat tekivät normaaliakin paremmin kauppansa. Erityisesti Pikku Myyn kasvislasagnea on jo toivottu uusintakierroksellekin.  Taikatalven innoittamia yksilöllisiä talvirunoja teimme apukysymysten avulla: Miltä talvi kuulostaa? Miltä talvi näyttää? Minkä värinen talvi on? Miltä talvi tuoksuu? Miltä talvi maistuu? Mikä talvessa on parasta? Jokaisen lapsen runosta tuli erilainen, ja niitä oli mukava lukea ääneen ryhmässä. Keväällä samalla tekniikalla voisi tehdä hienot kevätrunot, ja kysymyksiäkin voi muokata loputtomiin. Kokeile vaikka!

Lorukalastusta lumisella pihalla.

Taikatalvi-kirjassa Tuu-tikilla on tapana kalastella kalakeittoaineksiaan jäätyneen meren pohjassa jään alla. Leikimme Tuu-tikin talvikalastusta tekemällä pihalle lumesta oman pilkkiaukon, josta kalastelimme lorukaloja pienillä ongilla. Meidän lorukalamme ovat pahvista tehtyjä kalanmuotoisia lorukortteja, joita ongitaan pyykkipojalla varustetuilla ongilla. Kun pakkanen laski melkein kahteenkymmeneen asteeseen eikä ulkona voinut olla pitkiä aikoja, saimme hyvin ajan kulumaan sisätiloissakin kalastellen. Kala-apaja saattoi löytyä jonain päivänä leikkihuoneen sohvan takaa, joskus taas keittiön pöydän alta.

Tee se itse -kalalorukortit. Kuvassa Johanna Venhon sanataidetta.

Tiesitkö Sinä, että Tuutikki käyttää talvisin punaista tupsulakkia, jonka hän kevään tullen kääntää ympäri vaaleansininen puoli ylöspäin? Tämän ja monen monta muuta hauskaa yksityiskohtaa opin itsekin Taikatalvi-projektin aikana. Melkein haikein mielin suljen suosikkikirjan näiden viikkojen jälkeen. Ja sitten käännän kuvitteellisen lakkini toisinpäin ja iloitsen hurjasti kevään tulosta! En tiedä ihan tarkalleen, mitä se tuo tullessaan, mutta uskon Tuu-tikin viisaisiin sanoihin: “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

-Jenni

Lastenrunoutta pukinkonttiin

Yhteistyö/ kirjat saatu arvostelukappaleina Lasten Keskukselta ja WSOY:ltä

Ykköne (WSOY 2018) ja Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) matkalla joulupakettiin.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla lopuillaan, ja on aika antaa tämän vuoden viimeiset lastenkirjavinkit. Julkaisu toimikoon samalla myös joululahjavinkkinä niille, jotka vielä tuskailevat lahjojen hankkimisen kanssa. Miltä siis kuulostaisi, jos kuusen alta löytyisikin aattoiltana runoja?

Leena Ravantin uutuusrunoteos Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) on ollut aivan ehdoton hitti meidän Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaiden testiryhmäläistemme keskuudessa. Lintuaiheiset runot ovat viihdyttäneet ja naurattaneet lapsia, ja toisaalta niiden avulla on myös rauhoituttu ja hiljennytty päivälevolle. Monipuolisesta kokoelmasta on löytynyt osuvia runoja eri tilanteisiin ja tunnetiloihin. Ryhmän suosikkiruno on Mollista duuriin -runo, jossa seikkailee poikasensa hukkaava fasaani-Martta. Höyhentakkisakin runoista löytyy riimejä, mikä erityisesti iskee juuri pieniin lapsiin, jotka vasta opettelevat kielellä leikittelyä. Vaikkei kaikkia sanoja ja niiden merkityksiä tuntisikaan, voi loppusoinnusta ja sanojen rytmistä saada paljonkin oivaltamisen iloa.

Aapo Ravantin kuvitusta Höyhentakkisakki-kirjasta.

Höyhentakkisakin runot sijoittuvat kuvitteelliseen lintumaailmaan, ja niissä seikkailee suomalaisesta luonnosta tuttuja naakkoja, variksia, harakoita ja monia muita lintulajeja. Touhuissaan runojen linnut eivät aina ole ihan lajityypillisiä, sillä niillä on muun muassa suhdeongelmia, ilmastoahdistusta, pyöräilyharrastuksia ja koulun aloitukseen liittyvää jännitystä. Aika samaistuttavia otuksia siis kaikin puolin! Kirjan hienot lintupiirrokset on tehnyt kuvittaja Aapo Ravantti.

Toinen lasten tämänhetkisistä suosikkirunokirjoista on Heli Laaksosen Ykköne (WSOY 2018), josta on ollut kuluneella syyskaudella perhepäivähoitoryhmässä paljon iloa ja hyötyä lasten tutustuessa numeroihin. Ykköne-runokirjasta olemme oppineet, että numero kaksi on ankan muotoinen sekä sen, että jos ykkösellä on patonki kainalossa, se muistuttaa seiskaa. Kirjan on värikkäästi ja elävästi kuvittanut Anne Vasko.

Anne Vaskon kuvitusta Ykköne-kirjasta.

Tästä kirjasta lasten lemppariruno on Kakstoist eli se, jossa sataa kissoja ja koiria. Oma ehdoton lempirunoni Heli Laaksosen teoksesta on kuitenkin Seittemä, jossa kerrotaan kääpiöstä ja seitsemästä Lumikista. Ei siinä vielä mitään, että kääpiöllä on vaivoinaan seitsemän Lumikkia, mutta kun niiden mukana tulee seitsemän anoppia, jotka ovat kaikki yhtä kovia neuvomaan! Heli Laaksosen runot on kirjoitettu lounaismurteella, mutta niiden huumori avautuu varmasti niillekin, joille murre ei ole niin tuttu. Tiukan paikan tullen voi turvautua kirjan takaosasta löytyvään sanastoon. Niin ja löytyyhän Ykköne myös äänikirjana, jossa runojen kielestä pääsee nauttimaan erityisen mukavalla tavalla.

Nyt on aika kääriä kirjat pakettiin ja toivottaa Turunlahden sanataideblogin puolesta kaikille lukijoille oikein rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa. Sanataiteillaan taas vuonna 2021!

-Jenni

Satukirjeenvaihto ilahduttaa poikkeusaikana

Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat viime vuoden syksystä saakka olleet satukirjeenvaihdossa Saksassa toimivan Frankfurtin Suomi-koulun ryhmäläisten kanssa. Idea satukirjeenvaihdosta löytyi alunperin Liisa Karlssonin kirjoittamasta teoksesta Sadutus. Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (PS-kustannus 2003), jossa esitellään sadutusmenetelmää yleisesti sekä sen soveltamista käytäntöön esimerkiksi juuri kansainvälisen satukirjeenvaihdon muodossa. 

Satukirjeenvaihto on edullinen mutta sitäkin antoisampi sanataidemenetelmä toteutettavaksi esimerkiksi päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai kerhoissa. Yhtä lailla satukirjeenvaihto voi olla hauskaa yksittäisten perheiden ja lasten välillä. Kirjeenvaihto on ylipäätään suositeltava harrastus näin poikkeusaikoina, jolloin ihmisten välinen kanssakäyminen on rajoitettua. Meille suomenkielisenä ja sanataidepainotteisena yksikkönä oli tärkeää saada kirjeitä nimenomaan suomeksi, ja siksi käännyimme Saksassa toimivan Suomi-koulun puoleen. Suomi-kouluja toimii ympäri maailmaa, ja niiden tavoitteena on järjestää suomen kielen ja kulttuurin tuntemusta tukevaa toimintaa ulkosuomalaisille lapsille.

Mitä satukirjeenvaihto sitten käytännössä tarkoittaa? Meillä esimerkiksi satukirje koostuu yleensä kolmesta osasta: yleisistä  kuulumisista, lasten omista saduista ja satuihin liittyvistä kuvista. Ennen kirjeen kokoamista lapsia sadutetaan useaan otteeseen, ja lopulliseen lähetykseen valikoituvat lasten omat suosikkitarinat. Lapset myös mielellään piirtävät kertomistaan tarinoista kuvia, jotka ovatkin kiva lisä satukirjeeseen. Tässä kohtaa muistutan kuitenkin ryhmän ohjaajia huomioimaan, että lasten huoltajilta on aina pyydettävä lupa lasten tarinoiden ja kuvien julkaisemiseen tai lähettämiseen.

Sadutus on menetelmänä yksinkertainen. Tarvitset kynän, paperia, rauhallisen tilan ja sadutettavan lapsen. Voit aloittaa hetken esimerkiksi näin: “Kerro minulle satu. Kirjoitan sen ylös juuri niin kuin sinä sen minulle kerrot, mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Lopuksi luen tarinan sinulle ääneen, ja voit halutessasi vielä korjata sitä.” Tarkemmin sadutuksesta voi lukea esimerkiksi jo aiemmin mainitsemastani Karlssonin kirjasta. Menetelmän tavoitteena on saada lapsen oma ainutlaatuinen ääni kuuluviin.

Jos innostuit ajatuksesta, rohkaisen ja kannustan satukirjeenvaihtokaverien etsintään! Blogin kommenttikenttään tämän postauksen alle saa jättää oman kirjeenvaihtoilmoituksen. Kerro ainakin minkä ikäiset lapset etsivät satukirjeenvaihtokaveria ja missä päin maailmaa majailette. Ilmoitukseen kannattaa jättää myös sähköpostiosoite yhteydenottoja varten. 

Satumaista joulukuuta kaikille!

-Jenni