Tekijä: Jenni Turunlahti

Kirjoittaja on Turunlahden perhepäivähoidon varhaiskasvattaja ja sanataideohjaaja.
Kirjoitettu in sanataide, varhaiskasvatus

Tuu-tikin lorukalastus ja muut Taikatalven innoittamat sanataidepuuhat

Tänä talvena Turkuunkin saatiin lunta.

Turunlahden perhepäivähoidon lapset olivat jo pitkään toivoneet muumeja toiminnan teemaksi. Perhepäiväkodin kirjahyllyn Muumi-kirjat ovat muutoinkin ahkerasti luettuja ja suosittuja, mutta ne ovat siitä hauskoja, että joka lukukerralla niistä voi löytää uusia juttuja ja yksityiskohtia. Kun lumi ja pakkanen verhoilivat perhepäiväkodin pihapiirin alkuvuonna poikkeukselliseen talviasuun, oli melko selvää, mihin Tove Janssonin Muumi-kirjaan lasten kanssa pakkasten paukkuessa syventyisimme toden teolla: Taikatalveen tietenkin. Syntyi ajatus kirjallisuuslähtöisestä sanataidetyöskentelystä ja kokonaisvaltaisesta Taikatalvi-projektista. Uskoimme vahvasti, että lopulliset käytännön toimintaideat kumpuavat itse teoksesta ja sen kuulijoista, kunhan ensin antaudumme tarinan vietäväksi, ja niinhän se aika pitkälti sitten menikin. Taikatalvi-kirja oli täynnä pieniä hauskoja ideoita, sen kuin vain napsi sopivimmat talteen ja toteutukseen. “Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!” Nämä ovat Muumipeikon sanoja, joihin on nyt nän projektin jälkeen helppo yhtyä.

Tove Jansson: Taikatalvi (alkup. Trollvinter, 1957)

Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaat lapset heittäytyivät innolla ja uteliaina sisälle muumien maailmaan. Luimme Taikatalvi-kertomuksen lapsille ääneen alusta loppuun pariinkin otteeseen, ja sen monipuolinen sisältö ja rikas kieli tarjosivat innoitusta talvisiin sanataidepuuhiin. Taikatalvi-viikkojen aikana muun muassa muovailimme lumesta Tuu-tikin lumihevosen, leikimme pihalla Jäärouva-hippaa, maalasimme vesiväreillä revontulia, teimme talviaiheisia runoja, kävimme Pikku Myyn tapaan pulkkamäessä (ei tosin oikeilla hopeatarjottimilla vaan pulkilla ja liukureilla), kalastimme lorukaloja ulkona ja sisällä perhepäiväkodissa, pelasimme Muumipeikon kalastusretki -lautapeliä ja keksimme omia kevätlaulusanoituksia Tuu-tikin laulua mukaillen. 

Yhden Taikatalvi-viikon ajan myös ruokalistalla vilahtelivat muumihahmojen mukaan nimetyt ruokalajit. Mintun tekemät ruoat ovat yleensäkin suuressa suosiossa, mutta kummallisesti muumien nimikkoruoat tekivät normaaliakin paremmin kauppansa. Erityisesti Pikku Myyn kasvislasagnea on jo toivottu uusintakierroksellekin.  Taikatalven innoittamia yksilöllisiä talvirunoja teimme apukysymysten avulla: Miltä talvi kuulostaa? Miltä talvi näyttää? Minkä värinen talvi on? Miltä talvi tuoksuu? Miltä talvi maistuu? Mikä talvessa on parasta? Jokaisen lapsen runosta tuli erilainen, ja niitä oli mukava lukea ääneen ryhmässä. Keväällä samalla tekniikalla voisi tehdä hienot kevätrunot, ja kysymyksiäkin voi muokata loputtomiin. Kokeile vaikka!

Lorukalastusta lumisella pihalla.

Taikatalvi-kirjassa Tuu-tikilla on tapana kalastella kalakeittoaineksiaan jäätyneen meren pohjassa jään alla. Leikimme Tuu-tikin talvikalastusta tekemällä pihalle lumesta oman pilkkiaukon, josta kalastelimme lorukaloja pienillä ongilla. Meidän lorukalamme ovat pahvista tehtyjä kalanmuotoisia lorukortteja, joita ongitaan pyykkipojalla varustetuilla ongilla. Kun pakkanen laski melkein kahteenkymmeneen asteeseen eikä ulkona voinut olla pitkiä aikoja, saimme hyvin ajan kulumaan sisätiloissakin kalastellen. Kala-apaja saattoi löytyä jonain päivänä leikkihuoneen sohvan takaa, joskus taas keittiön pöydän alta.

Tee se itse -kalalorukortit. Kuvassa Johanna Venhon sanataidetta.

Tiesitkö Sinä, että Tuutikki käyttää talvisin punaista tupsulakkia, jonka hän kevään tullen kääntää ympäri vaaleansininen puoli ylöspäin? Tämän ja monen monta muuta hauskaa yksityiskohtaa opin itsekin Taikatalvi-projektin aikana. Melkein haikein mielin suljen suosikkikirjan näiden viikkojen jälkeen. Ja sitten käännän kuvitteellisen lakkini toisinpäin ja iloitsen hurjasti kevään tulosta! En tiedä ihan tarkalleen, mitä se tuo tullessaan, mutta uskon Tuu-tikin viisaisiin sanoihin: “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, varhaiskasvatus

Lastenrunoutta pukinkonttiin

Yhteistyö/ kirjat saatu arvostelukappaleina Lasten Keskukselta ja WSOY:ltä

Ykköne (WSOY 2018) ja Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) matkalla joulupakettiin.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla lopuillaan, ja on aika antaa tämän vuoden viimeiset lastenkirjavinkit. Julkaisu toimikoon samalla myös joululahjavinkkinä niille, jotka vielä tuskailevat lahjojen hankkimisen kanssa. Miltä siis kuulostaisi, jos kuusen alta löytyisikin aattoiltana runoja?

Leena Ravantin uutuusrunoteos Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) on ollut aivan ehdoton hitti meidän Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaiden testiryhmäläistemme keskuudessa. Lintuaiheiset runot ovat viihdyttäneet ja naurattaneet lapsia, ja toisaalta niiden avulla on myös rauhoituttu ja hiljennytty päivälevolle. Monipuolisesta kokoelmasta on löytynyt osuvia runoja eri tilanteisiin ja tunnetiloihin. Ryhmän suosikkiruno on Mollista duuriin -runo, jossa seikkailee poikasensa hukkaava fasaani-Martta. Höyhentakkisakin runoista löytyy riimejä, mikä erityisesti iskee juuri pieniin lapsiin, jotka vasta opettelevat kielellä leikittelyä. Vaikkei kaikkia sanoja ja niiden merkityksiä tuntisikaan, voi loppusoinnusta ja sanojen rytmistä saada paljonkin oivaltamisen iloa.

Aapo Ravantin kuvitusta Höyhentakkisakki-kirjasta.

Höyhentakkisakin runot sijoittuvat kuvitteelliseen lintumaailmaan, ja niissä seikkailee suomalaisesta luonnosta tuttuja naakkoja, variksia, harakoita ja monia muita lintulajeja. Touhuissaan runojen linnut eivät aina ole ihan lajityypillisiä, sillä niillä on muun muassa suhdeongelmia, ilmastoahdistusta, pyöräilyharrastuksia ja koulun aloitukseen liittyvää jännitystä. Aika samaistuttavia otuksia siis kaikin puolin! Kirjan hienot lintupiirrokset on tehnyt kuvittaja Aapo Ravantti.

Toinen lasten tämänhetkisistä suosikkirunokirjoista on Heli Laaksosen Ykköne (WSOY 2018), josta on ollut kuluneella syyskaudella perhepäivähoitoryhmässä paljon iloa ja hyötyä lasten tutustuessa numeroihin. Ykköne-runokirjasta olemme oppineet, että numero kaksi on ankan muotoinen sekä sen, että jos ykkösellä on patonki kainalossa, se muistuttaa seiskaa. Kirjan on värikkäästi ja elävästi kuvittanut Anne Vasko.

Anne Vaskon kuvitusta Ykköne-kirjasta.

Tästä kirjasta lasten lemppariruno on Kakstoist eli se, jossa sataa kissoja ja koiria. Oma ehdoton lempirunoni Heli Laaksosen teoksesta on kuitenkin Seittemä, jossa kerrotaan kääpiöstä ja seitsemästä Lumikista. Ei siinä vielä mitään, että kääpiöllä on vaivoinaan seitsemän Lumikkia, mutta kun niiden mukana tulee seitsemän anoppia, jotka ovat kaikki yhtä kovia neuvomaan! Heli Laaksosen runot on kirjoitettu lounaismurteella, mutta niiden huumori avautuu varmasti niillekin, joille murre ei ole niin tuttu. Tiukan paikan tullen voi turvautua kirjan takaosasta löytyvään sanastoon. Niin ja löytyyhän Ykköne myös äänikirjana, jossa runojen kielestä pääsee nauttimaan erityisen mukavalla tavalla.

Nyt on aika kääriä kirjat pakettiin ja toivottaa Turunlahden sanataideblogin puolesta kaikille lukijoille oikein rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa. Sanataiteillaan taas vuonna 2021!

-Jenni

Kirjoitettu in sanataide, varhaiskasvatus

Satukirjeenvaihto ilahduttaa poikkeusaikana

Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat viime vuoden syksystä saakka olleet satukirjeenvaihdossa Saksassa toimivan Frankfurtin Suomi-koulun ryhmäläisten kanssa. Idea satukirjeenvaihdosta löytyi alunperin Liisa Karlssonin kirjoittamasta teoksesta Sadutus. Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (PS-kustannus 2003), jossa esitellään sadutusmenetelmää yleisesti sekä sen soveltamista käytäntöön esimerkiksi juuri kansainvälisen satukirjeenvaihdon muodossa. 

Satukirjeenvaihto on edullinen mutta sitäkin antoisampi sanataidemenetelmä toteutettavaksi esimerkiksi päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai kerhoissa. Yhtä lailla satukirjeenvaihto voi olla hauskaa yksittäisten perheiden ja lasten välillä. Kirjeenvaihto on ylipäätään suositeltava harrastus näin poikkeusaikoina, jolloin ihmisten välinen kanssakäyminen on rajoitettua. Meille suomenkielisenä ja sanataidepainotteisena yksikkönä oli tärkeää saada kirjeitä nimenomaan suomeksi, ja siksi käännyimme Saksassa toimivan Suomi-koulun puoleen. Suomi-kouluja toimii ympäri maailmaa, ja niiden tavoitteena on järjestää suomen kielen ja kulttuurin tuntemusta tukevaa toimintaa ulkosuomalaisille lapsille.

Mitä satukirjeenvaihto sitten käytännössä tarkoittaa? Meillä esimerkiksi satukirje koostuu yleensä kolmesta osasta: yleisistä  kuulumisista, lasten omista saduista ja satuihin liittyvistä kuvista. Ennen kirjeen kokoamista lapsia sadutetaan useaan otteeseen, ja lopulliseen lähetykseen valikoituvat lasten omat suosikkitarinat. Lapset myös mielellään piirtävät kertomistaan tarinoista kuvia, jotka ovatkin kiva lisä satukirjeeseen. Tässä kohtaa muistutan kuitenkin ryhmän ohjaajia huomioimaan, että lasten huoltajilta on aina pyydettävä lupa lasten tarinoiden ja kuvien julkaisemiseen tai lähettämiseen.

Sadutus on menetelmänä yksinkertainen. Tarvitset kynän, paperia, rauhallisen tilan ja sadutettavan lapsen. Voit aloittaa hetken esimerkiksi näin: “Kerro minulle satu. Kirjoitan sen ylös juuri niin kuin sinä sen minulle kerrot, mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Lopuksi luen tarinan sinulle ääneen, ja voit halutessasi vielä korjata sitä.” Tarkemmin sadutuksesta voi lukea esimerkiksi jo aiemmin mainitsemastani Karlssonin kirjasta. Menetelmän tavoitteena on saada lapsen oma ainutlaatuinen ääni kuuluviin.

Jos innostuit ajatuksesta, rohkaisen ja kannustan satukirjeenvaihtokaverien etsintään! Blogin kommenttikenttään tämän postauksen alle saa jättää oman kirjeenvaihtoilmoituksen. Kerro ainakin minkä ikäiset lapset etsivät satukirjeenvaihtokaveria ja missä päin maailmaa majailette. Ilmoitukseen kannattaa jättää myös sähköpostiosoite yhteydenottoja varten. 

Satumaista joulukuuta kaikille!

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut

Mimin ja Kukun kirja innosti taikamunien askarteluun

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Capuchina Kustannukselta

Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä (Capuchina Kustannus 2020) ja taikamunien aihiot.

Mihin tahansa katseeni perhepäiväkodissa käännän, osuu näkökenttääni munia; isoja, pieniä, pyöreitä, kolhuisia ja kaikenvärisiä paperimassasta muotoiltuja munia. Munia odottamassa maalaamista, ripustuskoukkua, taikaloitsua, kuoriutumista tai lattialle pyörähtämistä. Onko joku käynyt kääntämässä seinäkalenterista pääsiäisen uudestaan esiin vai mitä ihmettä on tapahtunut? 

Ei sentään, Turunlahden perhepäivähoidossa ollaan ihan ajan tasalla ja nautitaan täysillä vuoden pimeimmästä ajasta ja marraskuiseen tapaan kuravelliksi muuttuneesta pihasta – ja tietysti satumaailmoihin uppoutumisesta. Viime viikkoina satumaailma on löytynyt Sateenkaarimaasta ja Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -lastenkirjasta (Capuchina Kustannus 2020). Lastenmusiikistaan ja tv-ohjelmastaan tunnettujen Mimi-prinsessan ja Kuku-leijonan seikkailut ovat nimittäin päässeet nyt ensimmäistä kertaa kansien väliin, ja saimme kirjauutuuden perhepäiväkotiin tutustuttavaksi. Kirjan ovat kirjoittaneet Mimin ja Kukun hahmojen takana olevat Majka Nurminen ja Anna Kulmala yhdessä kuvittaja Ella Brigattin kanssa.

Ihmeellinen taikamuna kirjasta ”Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä”. Kuvitus: Ella Brigatti.

Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -kirja sijoittuu Sateenkaarimaan satumaisiin, lempeisiin ja värikylläisiin maisemiin, jossa voi törmätä niin ihmekukkiin kuin toivomusmunia munivaan taikalintuunkin. Eräänä päivänä sattuu niin eriskummallisesti, että taivaalta putoaa suuri muna, josta kuorituu outo siivekäs otus, jonka kanssa Mimi ja Kuku lopulta ystävystyvät. Tarinassa seikkailee Mimin ja Kukun lisäksi muitakin kaksikon aiemmasta tuotannosta tuttuja hahmoja, kuten hoito-ohjeita arvaileva Tarja-tohtori ja ihmisiä kuljettava Ile Ihmemato. Kirja kertoo kauniisti ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä, ja esimerkiksi siitä, että toiseen kannattaa ihan oikeasti tutustua vähän pintaa syvemmältä, eikä tehdä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Niin ja siitä, että kermavaahto auttaa yllättävän moneen vaivaan. 

Olemme parin viikon ajan lukeneet Mimin ja Kukun kirjaa perhepäivähoitoryhmässä 2-4-vuotiaiden lasten kanssa. Mimin ja Kukun musiikki tai tv-sarja eivät olleet suurimmalle osalle entuudestaan tuttuja, ja olikin mukava huomata, että kirja toimii ihan itsenäisenäkin teoksena eikä aiempaa hahmojen tuntemista vaadita. Eniten ryhmämme lapset innostuivat jo alussa mainituista taikamunista, jotka heti ensimmäisen lukukerran jälkeen pääsivät mukaan lasten leikkeihin ja puheisiin, ja päätimmekin tarinan inspiroimina askarrella omat taika- ja toivomusmunat. Munia tehtiin huolella ja niiden valmistuksessa oli monia työvaiheita: Ensin liimasimme ilmapallojen päälle sanomalehtiä perunajauholiisterillä ja annoimme niiden kuivua yön yli. Päällysteiden kuivuttua maalasimme munat vielä iloisilla väreillä. Vesi-ilmapalloista tuli pieniä taikalinnun munimia toivomusmunia ja isoista ilmapalloista kaikenlaisten ihmeotusten munia. Toivomusmunille sanataidepainotteisen varhaiskasvatusryhmän lapset riimittelivät vielä asiaankuuluvan taikaloitsun.

Isot ja pienet kädet liisterissä.

Niin ja kävihän Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -kirja ennen tätä kaikkea varhaiskasvatuksen munahässäkkää meidän oman 8-vuotiaammekin arvioitavana. Tokaluokkalainen luki kirjan yhdeltä istumalta ja muotoili valistuneen ja monisanaisen arvionsa jotakuinkin näin: ”Ihan kiva.” Luulenpa kuitenkin, että aihe kiinnosti kovasti, koska pian lukemisen jälkeen kuului lapsen huoneesta Mimin ja Kukun musiikki ja tokaluokkaleisen laulu sen tahdissa. Näitä biisejä ei ollakaan muutamaan vuoteen enää meillä kotona tanssittu, mutta kirja innosti lukijansa takaisin entisen lempparibändin pariin. Mimin ja Kukun uutuuskirjaa voikin siis suositella sekä pienille että jo vähän isommillekin satumaanmatkaajille!

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, sanataide, varhaiskasvatus

Satusieppari ja muita Tarinataikurien uutuusvinkkejä sanataiteiluun

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020)

Luovuus tarvitsee raamit ympärilleen, ja sanataideohjaaja kasan hyviä menetelmiä työkalupakkiinsa. Lasten kanssa tehtävä sanataiteilu voi olla vaikkapa runobingon pelaamista, sanasopan keittoa tai rohkaisupuheen pitämistä lehdelle, joka ei syksyllä uskalla hypätä puusta. Nämä mainiot esimerkit on napattu Katariina Vuoren kirjoittamasta ja Maija Hurmeen kuvittamasta uudesta sanataideoppaasta Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020). Uusi teos pääsi testiin Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisessa varhaiskasvatusryhmässä. Kirjan tehtävät ovat hyvin sovellettavissa eri-ikäisille käyttäjille ihan pienistä lapsista kouluikäisiin saakka, ja meillä niitä testasivat tällä kertaa 2-4-vuotiaat lapset.

Oppaasta riittää monenlaista tekemistä pitkäksi aikaa, mutta valitsimme joitain kutsuvimpia harjoitteita arviota varten. Yksi lemppareistamme oli vuodenaikaruno, joka selkeydessään ja helppoudessaan valikoitui ihan ensimmäiseksi uudeksi harjoitteeksi. Runoilun tukena olevien apukysymysten avulla saimme syksyyn aivan uusia näkökulmia, kun pohdimme esimerkiksi, onko syksy lapsi vai vanhus ja mikä sen lempinimi olisi. Itse miellän tällaiset aukkorunojen kaltaiset tehtävät tosi päteviksi matalan kynnyksen sanataideharjoituksiksi, joiden avulla aloittelevakin sanataiteilija saa helposti onnistumisen kokemuksia ja pystyy tuntemaan itsensä taiteen tekijäksi. Positiivisen kokemuksen jälkeen on helpompi tarttua monimutkaisempaankin harjoitukseen. Mielikuvituksellisten, mutta kuitenkin selkeiden tehtävien avulla voi houkutella tarinoita esiin piiloistaan ja luoda uusia runoja ja vaikka kokonaisia satumaailmoja.

Ehdoton suosikkini kirjan vinkeistä on kuitenkin satusieppari. Tänä ihmekapineena voi ohjeen mukaan toimia esim. metsästä löydetty keppi, johon ripustetaan langoilla  muistilappuja roikkumaan (yllä kuva alkuperäisestä ohjeesta). Ideana on kerätä satusiepparin oksille satujen ja tarinoiden ideoita, joita ei juuri samassa hetkessä ehdi alkaa työstää tarinaksi, mutta joita ei kuitenkaan halua kadottaa. Ja tämähän on meillä perhepäiväkodissakin ihan olemassa oleva ongelma, joka on odottanut ratkaisijaansa. Sadutamme (eli kannustamme kertomaan omaa tarinaa, joka kirjoitetaan sanasta sanaan ylös) lapsia paljon, ja juuri tällä viikolla esimerkiksi pienissä mielissä on muhinut ideoita satukirjeenvaihtokavereille lähetettävistä saduista. Olen löytänyt itseni sanomasta, että “muista tuo aihe myöhemmin” tai “tuo olisikin hyvä aihe omaan satuusi”, mutta kun sadutuksen aika lopulta koittaa, saattavat hyvät ajatukset ja ideat olla jo unohtuneet. Mitä haaskausta, mitä hulluutta!

Satusieppari Turunlahden perhepäivähoidon tyyliin.

Sijoitimme oman henkarista väsätyn satusiepparimme perhepäiväkodin keittiöön, koska juuri ruokapöytäkeskustelun aikana uusia tarinaideoita tuntuu syntyvän helposti, ja jatkossa ideat eivät enää pääse karkuun. Toki mahtavia ideoita voi syntyä ihan missä ja milloin tahansa, kuten esimerkiksi potalla asioidessa, kuten Katariina Vuorikin kirjassaan muistuttaa. Satusieppariin kerättyjä ideoita voi myös kätevästi kierrättää kavereiden kesken, sillä siihen voi myös ehdottaa aihetta, josta ei ehkä itse halua tehdä tarinaa, mutta josta mielellään kuulisi kaverin kertovan. Tarinoimaan taipuvainen aikuinenkin voi käydä satusiepparista nappaamassa aiheen ex tempore -päiväunisadulle.

Kannustan nyt kaikkia satusieppareiden tekoon. Jos innostut askartelemaan omasi, kuva olisi kiva!

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, sanataide, varhaiskasvatus

Kaveritaitojen opettelua Lumin ja Lunnin kanssa

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Lumi ja Lunni -kirja on ollut mukana perhepäiväkodin arjessa.

Tiiviissä perhepäivähoitoryhmässä ystävyys on keskeinen arvo ja ryhmässä toimiminen aina ajankohtainen taito. Kaveri- ja ryhmätaitojen opettelu sisältyy luonnollisena osana lähestulkoon kaikkeen toimintaan niin meillä Turunlahden perhepäivähoidossa kuin laajasti muuallakin varhaiskasvatuksen kentällä. Ystävyyssuhteita on tärkeää vaalia, ja pieniin eväsreppuihin on hyvä pakata juomapullojen ja varasukkien lisäksi myös runsaasti vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.  

Viime viikkoina perhepäiväkodissa on kuljetettu mukana valloittavaa kirjaa ystävyydestä. Marjo Nygårdin kirjoittama ja kuvittama lastenkirja Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä (Lasten Keskus 2020) on päässyt mukaan metsäretkelle, toimintatuokioihin, päiväunille ja leikkien lomaan rauhoittamaan, naurattamaan, herättämään ajatuksia ja innostamaan kielellä leikittelyyn. Kirjan kieli on kaunista, ja tekstin ääreen on ollut helppo pysähtyä. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Lumi on kalliosaarella leikkejään kehittelevä lapsi, joka saa yllättäen seurakseen Lunni-linnun. Yhdessä ystävän kanssa leikit muuttuvat entistä hauskemmiksi, ja jaettu ilo tuntuu mukavalta. Tarina vie lukijan seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua, leikkimään, seikkailemaan ja rakentamaan majakkaa yhdessä ystävän kanssa. Toisaalta kirjassa käsitellään myös kaipausta ja jälleennäkemisen riemua. Ystävyyteen kun liittyy monia tunteita.

Lunni-lintu ei puhu ihmisten kieltä, vaan käyttää ilmaisussaan pelkkää a-vokaalia. Tämäkös huvitti lapsia! Tapahtui niinkin, että lapset innostuivat yhteen ääneen matkimaan ja  leikkimään lunneja. Juttelimme lasten kanssa myös siitä, että ystävillä ei aina tarvitse olla yhteistä kieltä. Meilläkin perhepäiväkodissa kommunikoidaan sujuvasti sanojen lisäksi äänteillä, eleillä ja tukiviittomilla, kaikki toisiamme erinomaisesti ymmärtäen. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Pieni kirja ystävyydestä kätkee sisäänsä myös suuria ajatuksia. Lapset ilahtuivat erityisesti kohdasta, jossa puhuttiin siitä, miten pienikin voi olla rohkea. Tämän lauseen Lumi sanoo Lunnille linnun kiipeillessä taitavasti kallioilla. Mieleenpainuvinta olikin lukea kirjaa lasten kanssa metsäretkellä tutun kiipeilykiven juurella, ja rohkaista heitä lukutuokion jälkeen Lunnin esimerkkiä noudattaen ylittämään itsensä ja kapuamaan ison kiven päälle. 

Kun ystävät kannustavat vieressä, tulee rohkeus kuin itsestään.

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut

Typy ja nokkela noita tuovat taikapölyä leikkeihin

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Bazar Kustannukselta

Typy ja nokkela noita -kirjaa on luettu moneen otteeseen myös pihaleikkien yhteydessä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittaman ja Sari Airolan ilmeikkäästi kuvittaman lastenkirjasarjan edelliset osat ovat jo vuosia innostaneet lapsia mielikuvittelemaan, keksimään omia satuhahmoja ja antautumaan seikkailuihin. Typy-kirjasarjan aiemmista osista kirjoittaessani arvuuttelin, minkä kommelluksia aiheuttavan satuhahmon Typy sarjan viidennessä osassa tapaisi. Ei tullut hammaspeikkoa tai kummitusta, vaan jotain vielä parempaa.

Typy-sarjan uusin osa on nimeltään Typy ja nokkela noita (Bazar 2020), ja sitä on menneellä viikolla ahkerasti tutkittu myös Turunlahden perhepäivähoidon lapsiryhmässä. Kirjasarjan aiempien osien tapaan Typyn uusinkin kujeita keksivä mielikuvitusystävä on innostanut lapsia rikastamaan leikkejään.

Sari Airolan kuvitusta kirjasta Typy ja nokkela noita.

Typy ja nokkela noita -kirjassa Typy on matkailulehteensä uppoutuneen Bertta-tätinsä kanssa tyhjässä leikkipuistossa, jossa leikkikaverin puute tylsistyttää Typyä. Onneksi paikalle lehahtaa luudalla lentäen sinitukkainen ja aikaansaapa noita, jonka taskusta löytyvän kimmeltävän taikapölyn avulla puistoon ilmestyy toinen toistaan vauhdikkaampia ja hurjempia otuksia krokotiileista sarvikuonoihin, ja kiipeilytelinekin muuttuu pitkäkoipiseksi kirahviksi. Tylsyys on poissa, ja aika kuluu mielikuvitusleikkien parissa kuin siivillä. 

Sari Airolan kuvitusta kirjasta Typy ja nokkela noita.

Kirjaa on meillä luettu 2-4-vuotiaille lapsille, ja vastaanotto on ollut innostunutta. Olemme kirjan lukemisen ja kuvien tutkimisen jälkeen koettaneet lasten kanssa nokkelan noidan taikapölyn heittämistä, mikä onkin toiminut ihmeellisen hyvin! Käden käänteessä on perhepäiväkodin pihan leikkimökki muuttunut noidan taloksi ja hiekkalaatikko merirosvolaivaksi. Kuin taikaiskusta pienet lapiot ja haravat ovat muuntautuneet lentäviksi luudiksi, lippikset noidan hatuiksi ja kuravelli taikaliemeksi. Nokkela noita saakin mainiosti jäädä meille heittämään taikapölyä leikkien päälle vaikka koko syksyksi!

Typy ja nokkela noita -kirja sai myös hyväksyvän kommentin tokaluokkalaselta Harry Potter -fanilta, joten kirjaa voi hyvillä mielin tarjota myös isommille lapsille luettavaksi. 

-Jenni

Kirjoitettu in Uncategorized

Sanataidepainotteista varhaiskasvatusta Turunlahden perhepäivähoidossa

117172257_388837872082700_1932009466859459030_n

Nyt se on totta! Syksystä 2020 alkaen Turunlahden perhepäivähoidon toiminnan erityispainotuksena on sanataide. Tiettävästi olemme tällä hetkellä Suomen ainoa kokoaikaista sanataidepainotteista varhaiskasvatusta tarjoava (perhe)päiväkoti. Jos kuitenkin muita sanataidepainotteisia varhaiskasvatusyksiköitä tai -ryhmiä on olemassa, saa niistä vinkata meille vaikkapa kommenttikenttään, sillä kuulemme sanatouhukkaista kavereista erittäin mielellämme!

Mitä sanataidepainotus varhaiskasvatuksessa sitten käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, että kaikenlaiset lorut, runot, sadut ja mielikuvitusmaailmat rikastavat arkeamme ja innostavat lapsia luovaan itseilmaisuun. Lasten kielelliset taidot ja sanavarasto kehittyvät luontevasti, kun kielellä leikittely on mukana kaikessa päivittäisessä toiminnassa.

Turunlahden perhepäivähoidon elokuun sanataideprojektina on ympäristöaiheisten runojen luominen, sillä aiomme osallistua työryhmänä Lahden Runomaraton ry:n Runoile ympäristölle -runojenkeruuseen.  Kaikille innokkaille runoilijanaluille ja -lopuille löytyy lisätietoa täältä.

 

IMG_4356

Runojen lisäksi meillä kerrotaan paljon satuja, ja yksi ryhmän lasten lempipuuhista onkin sadutus. Sadutuksessa lapsi kertoo aikuiselle tarinan, joka kirjoitetaan sellaisenaan ylös ja luetaan lopuksi yhdessä ääneen. Olemme huomanneet, että sadutus toimii hyvänä välineenä tutustua lasten omiin ajatuksiin ja käsitellä monenlaisia tunteita. Toisinaan ryhmän saduilla ja runoilla ilahdutetaan myös ystäviä ja tuttavia. Turunlahden perhepäivähoidon lapsiryhmä on esimerkiksi satukirjeenvaihdossa Saksan Frankfurtin Suomi-koululaisten kanssa. Saksan-kirjettä kootaan ja vastauspostia odotellaan aina erityisellä innolla.

Perhepäiväkodissa luetaan paljon kirjoja, sillä laadukas lastenkirjallisuus tukee varhaiskasvatusryhmän vaihtuvia projekteja ja jokapäiväistä oppimista. Lukuhetket myös tuovat mukavia mahdollisuuksia rauhoittumiseen ja hiljentymiseen. Ryhmän hyväksi havaitsemista kirjoista sekä muista projekteista voi lukea jatkossa täältä Turunlahden sanataideblogista, joka on korvannut entisen Kuperkeikkaseikka-blogin. 

 

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, Uncategorized

Pikku-Matelin laulu osana voimaeläinviikkoa

89437981_651511362329608_1574049421711114240_n

Vietimme Turunlahden perhepäivähoidossa kuluneella viikolla voimaeläinviikkoa, jonka tavoitteena oli kiinnittää huomiota lasten vahvuuksiin, sanoittaa niitä ja sitä kautta tuoda lisää positiivista puhetta ja vahvuussanastoa mukaan varhaiskasvatuksen arkeen.

Voimaeläinviikon aikana lapset saivat suunnitella ja soodataikinasta muovailla oman voimaeläimen, joka viikon päätteeksi heräsi eloon teemaan liittyvässä voimaeläinjumpassa. Apuna vahvuuksien tunnistamisessa oli lastenkirjoja, joista yksi oli Pikku-Matelin laulu (Enostone kustannus 2019). Ville Hytösen kirjoittamassa ja Pete Revonkorven kuvittamassa kirjassa pikkuruinen (tarkemmin ottaen ukkovarpaan kokoinen) Pikku-Mateli lumoaa kauniilla laulullaan luonnon ja saa kasvit kasvamaan. Kun laulu lakkaa, koittaa metsälle huonot ajat. 

89866159_653293548768946_3381784174296825856_n

Kirjaa lukiessani ihastelin erityisesti sen rikasta ja runollista kieltä. Luontosanasto on myös laaja; tarinassa vilahtavat talvikkipajut, ruotsinpihlajat ja kevätsahramit. Olimme juuri edellisellä viikolla lukeneet lasten kanssa Suomen lasten Kalevalan (Otava 2009), joten Pikku-Matelin laulu tuki hyvin myös kalevalaista runoteemaa. Tätä kautta kirjallisuussalapoliisit saattavat päästä myös Pikku-Matelin esikuvan jäljille; Mateli Kuivalatar (1771-1846) oli nimittäin yksi Elias Lönnrotin kokoaman Kantelettaren merkittävimmistä runonlaulajista.

89833221_2495267910739091_959522816644874240_n

Vahvuuksien lisäksi Pikku-Matelin laulu -kirjan avulla voi käsitellä lasten kanssa ympäristökysymyksiä ja yhteisöllisyyttä. Molemmat ovat tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja juuri nyt, kun maailmankirjat ovat niin kovin sekaisin. Perhepäiväkodin kuulijajoukko oli 1-5-vuotiaita, ja kotonamme kirja kiinnosti myös lukutaitoista ekaluokkalaista. Turunlahden väki suosittelee ihastuttavaa teosta lämpimästi kaikille viisaiden ja kauniiden sanojen ystäville! 

Poimin kirjasta voimalauseen alkavalle viikolle: “Mutta yhdessä pienet ihmiset ovat kauniin maailman suurin turva.” Pidetään siis huolta toisistamme!

 

-Jenni

 

Yhteistyössä: Enostone kustannus

Kirjoitettu in Teatteri, Uncategorized

Uuden vuosikymmenen Niskavuori

Turun kaupunginteatterissa nähdään tänä keväänä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren nuori emäntä, jonka on ohjannut ja sovittanut Susanna Airaksinen. Alkuperäisteos sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, suomalaisuusaatteen nousun aikaan. Niskavuori on suurtila Hämeessä, ja siellä on asiat aina tehty niskavuorelaiseen tapaan omia puolustaen sekä talon mainetta ja omaisuutta varjellen. Raha ratkaisee, ja siksi Niskavuoren Juhani (Stefan Karlsson) naitetaan rikkaalle Loviisalle (Minna Hämäläinen) eikä rakastamalleen Malviina-piialle (Pihla Maalismaa). Vanhan emännän (Kirsi Tarvainen) kuoleman jälkeen alkaa Loviisan kasvu vahvaksi emännäksi yhteisön odotusten ja vaatimusten ristitulessa.

Lähtökohta ja palaset ovat samat kuin sadoissa versioissa ennen tätä iltaa, mutta niistä rakentuva kokonaisuus kuitenkin aivan uudenlainen. 

49515671747_06c0ea4b0e_c
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun kaupunginteatteri

Lavalla vilisee porukkaa, sillä onhan mukana kaikki kaupunginteatterin näyttelijät. Jos Niskavuoren sukutarina ei ole katsojalle entuudestaan tuttu, vaatii varsinkin näytelmän alkuosa tarkkaavaisuutta, jotta henkilöiden välisistä suhteista pääsee selville. Modernisoitu näytelmä ei siirrä Niskavuoren väkeä suoraan nykypäivään, vaan ennemminkin kiidättää heitä pikakelauksella läpi vuosikymmenten kuin kuvaten sitä, miten loppujen lopuksi ihminen tarpeineen ja tunteineen pysyy samana ympäristön muuttuessa ja kehittyessä. Niskavuorellakin metsää kaatuu ympärillä, sähköjä vedetään ja huonekalut alkavat kiiltää, mutta ihmisyys itsessään ei muutu.

49515447501_27cd747ec1_c

Niskavuorta on vuosikymmenten ajan tulkittu nimenomaan vahvojen naisten tarinana. Vahvan naisen ihanteeseen liittyy myös ongelmallisuutta, minkä Susanna Airaksisen tulkinta tuo kiitettävästi esiin ja sallii esimerkiksi Loviisalle koko inhimillisen tunneskaalan epävarmuuksineen ja rakkaudenkaipuineen. Vaikka vähän täytyykin olla susi selvitäkseen tässä maailmassa, ei itseään voi kuitenkaan täysin kovettaa tai ihan kaikkea sietää ja kestää.

Puitteet ovat kunnossa ja tekninen toteutus taattua kaupunginteatteria. Elokuvamainen ja mahtipontinen musiikki kuljettaa tarinaa kiinnostavasti eteenpäin, ja lavastus on kuin kunnianosoitus suomalaiselle metsälle. Turkulaisversio “ei ole ihan Suomi-filmiä”, kuten kuulen edessä istuvan itseäni vanhempaa ikäluokkaa edustavan kanssakatsojan näytelmän puolivälissä toteavan. En kuullut äänessä pettymystä, ehkä hieman hämmästystä vain. Koska itse en ole suomifilmisukupolvea, säästyn vertailun vaivalta ja nautin tuoreesta tulkinnasta ihan sellaisenaan.

 

-Jenni