















Turunlahden sanaversomon tulevat näyttelyt:
Tervetuloa tutustumaan Pelirauha-tilataideteokseen ja kymmeniin muihin yllätyksellisiin, leikitteleviin ja vaikuttaviin teoksiin, joita iso joukko taiteilijoita on ollut rakentamassa näyttelyalueelle koko kevään ajan.
Näyttelyn yhteydessä on myös taidemyymälä, josta löytää mm. Pelirauha-teoksen oheistuotteita: pinssejä, postikortteja ja tarroja.
Uusi käänne -purkutaidenäyttelyn tuottaa Hävityskollektiivi yhteistyössä Naantalin kaupungin kanssa, ja se on avoinna elokuun loppuun saakka osoitteessa Maariankatu 2–4, Naantali. Pääsymaksu yli 12-vuotiailta on 7,5€.
HORIS (2026) -ympäristötaideteos on esillä Kustavin Vuosnaisissa osana Kallioilla – Taidekokemuksia saaristossa -tapahtumaa 13.6.–29.8. Teos istuu merelliseen maisemaan, mutta jotain siitä puuttuu. Vanhasta, puolikkaasta puuveneestä rakennettu taideteos kutsuu tarttumaan airoon ja istahtamaan soutajan paikalle. Teos kantaa monia merkityksiä liittyen puolikkuuksiin ja keskeneräisyyksiin mutta toisaalta myös suuntaan ja matkantekoon.
Olipa kerran -sanataidekerholaisten teksteistä ja kuvista koottu näyttely on esillä
Pansion kirjaston (Turku) Pajatilassa on 5.–29.6. Näyttely on osa Turun kaupungin kulttuurin välitilojen toimintaa, ja se toteutetaan yhteistyössä Kulttuurin edistämisen palvelualueen kanssa.
Kesällä Kustavissa P.S. I miss you -ympäristötaideteoksen yhteydessä kerätyt pullopostiviestit lähtevät näyttelykiertueelle Vakka-Suomeen.
Turunlahden sanaversomon P.S. I miss you -ympäristötaideteos oli kesällä 2025 esillä Kustavissa, Vuosnaisten luontopolun merellisissä maisemissa. Teoksen yhteydessä sai kirjoittaa pullopostia siitä, mikä on joskus jäänyt sanomatta. Kesän 2025 aikana kerättiin talteen yli 500 eri kielistä viestiä, ja aineistosta on nyt koottu eri paikkakuntia kiertävä näyttely.
Laitila: (Kustaa Hiekan lukutuvalla) 13.6.–18.7. Ohjelmallisia avajaisia vietetään 14.6. klo: 12–15.
Mynämäki: Elokuu 2026.
Vehmaa: Marraskuu 2026

