Lou Salomé ja luovuuden nautinto

Yhteistyössä/ pääsylippu saatu: Turun kaupunginteatteri

Olin pitkästä aikaa aikuisten teatterissa, ja millaista se olikaan! Turun kaupunginteatterissa helmikuussa ensi-iltansa saanut, Aina Bergrothin käsikirjoitukseen perustuva Lou Salomé -näytelmä on jo ehtinyt saada kiittäviä arvioita. Kun itse pääsen irrottautumaan ruuhkavuosistani ja ehdin paikalle noin kuukausi ensiesityksen jälkeen, kerää näytelmä edelleen katsomon täyteen. Kaikki haluavat tietää, kuka ja millainen oli Lou Salomé, ja niin haluan minäkin.

 

En osaa sanoa, onko illan tähti historiallinen henkilö, kirjailija ja psykoanalyytikko Lou Salomé (1861–1937), hänestä ansiokkaan ja lähdemateriaalista tarkasti ammentavan näytelmätekstin kirjoittanut Bergroth, teoksesta uuden ja anteeksipyytelemättömän dramatisoinnin muokannut ja ohjannut Liisa Mustonen vai nimiroolissa nähtävä Linda Hämäläinen. Luultavasti he kaikki tahoillaan ja tavoillaan, ja yhdessä muun työryhmän kanssa.

Hämäläinen tekee loisteliaan roolityön Lou Saloména, ja yhteistyö muiden lavalla nähtävien näyttelijöiden kanssa näyttää ja tuntuu vaivattomalta. Ulla Reinikainen nähdään Loun äitinä ja Riitta Salminen muun muassa hänen uskottuna ystävänään. Loun tuttavapiiriin kuuluu monia tunnettuja ajattelijoita, kuten Nietzsche (Tomi Alatalo), Rilke (Toni Harjajärvi) ja Freud (Stefan Karlsson).  

Linda Hämäläinen ja Riitta Salminen. Molemmat esityskuvat: Otto-Ville Väätäinen/ TKT

 

Kaiken takana on teksti. Vaikka Lou Salomé saattaa “suurelle yleisölle” ollakin jäänyt tuntemattomaksi, ovat monet historian ja kirjallisuuden tutkijat edesauttaneet hänen muistonsa säilymistä jo vuosikymmenten ajan. Aina Bergroth on luonut fiktiivisen Lou Salomén tämän oman kirjallisen tuotannon sekä myöhemmän tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Näytelmän taustana käytetty kirjallisuus löytyy lähdeluettelona käsiohjelmasta, mikä on kerrassaan riemukas ja tutkijoiden työtä arvostava ratkaisu. Tähän kirjavinkkilistaan palaan varmasti vielä!

Tekstistä päästään luontevasti myös kieleen. Vaikka liikutaan ajassa sata vuotta taaksepäin, esitys pysyy käytetyn kielen kautta kiinni nykyajassa. Näytelmän kieli tuntuu pakottomalta ja lähestyttävältä, ja esityksen jälkeen teatterin Teosavaus-tilaisuuden tallennetta kuunnellessani opin, että ohjaaja on kuin onkin tarkoituksella muokannut alkuperäistä käsikirjoitusta katsojalle tutumpaan, puhekielisempään suuntaan. Mustonen kertoo haastattelussa hakeneensa ratkaisulla samaistuttavuutta, mikä mielestäni toteutuu hyvin. Teatterin taianomaisessa maailmassa eri vuosikymmenten tai -satojen on luontevaa olla läsnä yhtä aikaa.

Turun kaupunginteatterin Pienen näyttämön lavastus muovautuu pelkistetystä yltäkylläiseen tilanteen mukaan, ja Sanna Malkavaaran videoprojisoinnit viimeistelevät visuaalisen kokonaisuuden. Näytelmä on taiteellisesti korkeatasoinen, ja onkin helppo asettua osaksi teosta kehuvaa joukkoa. Moni seikka innostaa, mutta lopulta eniten kuitenkin Lou Salomén hahmo: Lou haluaa tilaa, vapautta ja aikaa ajatella. Hän haluaa oppia kaiken ja kehittää itseään. Tunnistan! Omat opintoni ovat pitäneet minut viime aikoina kiireisenä ja poissa teatterien katsomoista, joten onkin sopivaa, että juhlistan arvosteltua lopputyötäni (ja paluutani teatteritaiteen äärelle) nimenomaan Lou Salomén kanssa. Loun, joka oli aikalaistensa mielestä kaikkea aivan liikaa ja muottiin sopimaton. Loun, joka oli niin paljon aikaansa edellä, että olisi omana itsenään luultavasti aivan liikaa tänäkin päivänä. Naisen rooli on yhä varsin kapea, ja lasikattoja rikotaan edelleen.

Kuvassa Lou Salomé, Paul Ree and Friedrich Nietzsche vuonna 1882. Kuvaaja tuntematon. Lähde: Wikimedia

 

Torstai-illassani on taiteellisia yllätyksiä, rajojen kyseenalaistamista ja rikkomista sekä luovuuden nautintoa. Mieletöntä vapautta ja uusista ajatuksista innostumista. Suosittelen näytelmää kaikille intohimoisille, herkille ja tiedonjanoisille teatterin ystäville! Esityskausi jatkuu koko kevään ajan.

 

– Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *