Kategoria: luova kirjoittaminen

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, luova kirjoittaminen

Luova tietokirja Olly Donnerista herättää henkiin menneen maailman

Yhteistyössä: WSOY. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Siellä, missä asiatieto ja mielikuvitus kohtaavat, on otollista maaperää luovalle tietokirjallisuudelle. Luovuus ja mielikuvittelu eivät nimittäin ole ainoastaan kaunokirjallisia tekstejä tuottavan kirjoittajan työkaluja, vaan niitä on mahdollista hyödyntää myös silloin, kun kirjoitetaan tosielämän tapahtumiin perustuen. Tarinankerronnan ja ylipäätään fiktion keinoja hyödyntävää tietokirjaa kutsutaan luovaksi tai narratiiviseksi tietokirjaksi. Erinomainen esimerkki tästä lajityypistä on sanataiteilija ja kirjallisuudentutkija Jasmine Westerlundin tänä keväänä ilmestynyt esikoisteos Olly Donnerin kiehtova elämä (WSOY 2022), jossa Sinebrychoffien mahtisukuun kuuluvan kirjailijan ja antroposofin Olly (Olga) Donnerin (1881-1956) perheen arkistojen kätköissä olleista mustavalkokuvista ja kellastuneista kirjepapereista puhalletaan pölyt pois, ja niihin taltioidut tarinat heräävät henkiin.

Kirjaa lukiessa pääsee yksityiskohtia täynnä olevalle aikamatkalle kurkistamaan suomalaisen yläluokan elämään 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Tarinallinen kerrontatyyli tempaa mukaansa kirjan ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Tiedonmuruset säilyneestä kirjeenvaihdosta ja muusta arkistomateriaalista järjestyvät Jasmine Westerlundin käsissä ihmeellisellä tavalla eheäksi ja juonelliseksi kertomukseksi. Kaikkea ei ole pureskeltu kuitenkaan valmiiksi, vaan lukijalle annetaan mahdollisuus myös tehdä omia johtopäätöksiä tapahtumien kulusta: ehkä sitten kävi näin, vai kävikö sittenkään? Ja mitä siitä seurasi? Lukiessani ihailen Westerlundin taitoa puhaltaa historia henkiin ja eläväksi. Lopulta niin eläväksi, että ajalle ominaiset tuoksutkin leijailevat nenääni. Vaikka todellisuudessa heijaan vauvanvaunuja turkulaisen rintamamiestalon pihapiirissä, sinkoilen ajatuksissani pitkin poikin Eurooppaa, ja olenkin yhtäkkiä Brysselissä tai kohta taas pariisilaisessa puistossa, jonne Westerlund on itsekin matkannut kirjaprojektin aikana Donnerien elämäntarinan perässä. 

“Varmasti Donnerit käyvät iltakävelyllä viereisessä Tuileries`n puistossa, istahtavat penkille suurten puiden alle, kuuntelevat suihkulähteiden solinaa tai kävelevät hetken Louvren valtavan rakennuksen varjossa, pistäytyvät Seinen rantaan katselemaan veden tyyntä liikettä. Minä otan metron takaisin halpaan hotelliini ja jätän Donnerit penkilleen istumaan.”

Pariisin lisäksi Westerlund vie lukijansa muun muassa saksankieliseen Eurooppaan Suttgartiin ja ja Dornachiin steinerpedagogiikan syntysijoille. Olly ja hänen miehensä Uno Donner ovat kiinnostuneita antroposofiasta, aikansa uudesta ajatussuuntauksesta, jonka oppi-isän Rudolf Steinerin kanssa pariskunta on myös tekemisissä. Ajatus kaikessa vallitsevasta henkisestä ulottuvuudesta kiehtoo Ollya ja vaikuttaa hänen kuten myös monen muunkin aikalaistaiteilijan elämään voimakkaasti. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkiä trendikkäitä aatevirtauksia, juhlia ja loistokkuutta edes yläluokkaisessa piirissä, kun sairaudet ja niiden hoito piirtävät omia suuntaviivojaan tulevaisuudelle. Pandeamiakin kurittaa luokkaan katsomatta, ja vuosisadat kietoutuvat taas toisiinsa, kun koronapandemian rajoitustoimet katkaisevat Westerlundin Stuttgartissa oleilun. Lähestulkoon sata vuotta sitä ennen Donnerit kärsivät espanjantaudin oireista ja ovat huolissaan sukulaisistaan ja tuttavistaan.

Olly Donner on historiallisena henkilönä itselleni uusi tuttavuus, mutta nyt tiedän, että hän eli vaiherikkaan, monipuolisen ja vaikuttavan elämän. Hän oli tuottelias ja eri tyylilajeja kokeileva kirjoittaja, joka teki elämänsä valinnat pitkälti oman päänsä mukaan. Yläluokkainen status toki mahdollisti valinnanvapauden ja rajojen rikkomisen, ja Olly katsoi asioita väistämättä etuoikeuksistaan käsin, minkä Westerlund tuokin kirjassa hyvin esiin. Ollyn luonteessa on kuitenkin jotain varsin kiinnostavaa ja jopa tavoiteltavaa. Westerlund vertaakin Ollya tämän kirjoittamien teosten lapsiin, Peter Pan -tyyppiseen hahmoon, joka ei koskaan kasva aikuiseksi ja joka ymmärtää vain toisia satumaisia lapsi-ihmisiä. 

Monitasoisessa teoksessa itse kirjan syntymatka tehdään kiinnostavalla tavalla näkyväksi: arkistokäynnit, tutustumiset Ollylle tärkeisiin eurrooppalaisiin kaupunkeihin ja niiden rakennuksiin, kirjoittamistyön epävarmuudet ja tunteet ihastuksesta ja yllätyksestä hämmennykseen ja järkytykseen. Kun luen, miten Westerlund on löytänyt Ollyn elämänvaiheista yhtymäkohtia omaan elämäänsä, peilaan huomaamatta ajatuksia myös omaan henkilöhistoriaani, ja uskon juuri niin kenen tahansa kirjaa lukevan tekevän. Kun kuvataan teini-ikäisen Ollyn tunnekuohuja, kietoutuvat ne kirjailijan omiin nuoruusmuistoihin ja taas omiini, eikä mitään sataa vuotta tai sukupolvien välistä kuilua ole enää olemassa, sillä asiat on samoja, yhteisiä ja tuttuja meille kaikille: Ollylle, Jasminelle, minulle — ja ehkä myös sinulle.


-Jenni
Kirjoitettu in luova kirjoittaminen, peli, sanataide

Sanataideharjoituksia kummitustarinoista, hui!

Yhteistyössä: Haamu Kustannus. Peli saatu arvostelukappaleena.

Sanataideohjaajan työ on siitä hauskaa, että työskentelyn virikkeinä ja tehtävien taustamateriaalina voi käyttää oikeastaan mitä tahansa. Jotkut inspiroituvat luonnosta, toiset lapsuuden lempikirjoista, ja joskus runoja tehdään vaikkapa sanomalehtiotsikoita leikaten. Ja joskus innostuksen lähteenä ovat ihka oikeat kummitustarinat! 

Meediopeli – Aaveiden Pohjanmaa -korttipeli tarjoaa monia mahdollisuuksia sanataideopetuksen rikastamiseen. Kyseessä on Haamu Kustannuksen viime vuoden puolella julkaisema peli, jossa ajatuksena on leikkiä yksi pelaaja kerrallaan meediota ja edustaa kummitusta, jonka henkilöllisyyttä ja taustoja muut pelaajat sitten koettavat arvailla. Pelin ovat suunnitelleet Tiina Hautala ja Suvi Kari, ja sitä esittelevän hienon pelitrailerin voi käydä katsomassa täältä.

Meediopelin säännöt ovat verrattain yksinkertaiset ja nopeasti omaksuttavissa, ja meillä ainakin 9-vuotias testipelaaja viihtyi kummituspelin parissa mainiosti. Erityisen hauskaa oli se, kun koululainen löysi pelistä etunimikaimansa. “Eteerinen Elsi” oli nimittäin kokkolalaisen Hotelli Seurahuoneen sisäkkö, joka ei koskaan lopullisesti poistunut työpaikaltaan. Hui kauhistus!

Peli on siis jo itsessään (aikuisenkin mielestä, toim. huom.) hauskaa ajanvietettä, mutta erityisen mielenkiintoiseksi materiaalin tekee se, että korttipakkaan on erikseen lisätty valmiita sanataidetehtäviä! Kummituskorttien avulla voi lähteä vaikkapa itse keksimään kuvassa olevalle aaveelle taustarinaa. Kuka hän on, missä hän on asunut ja millaista elämää hän on viettänyt. Ja mikä tärkeintä: miksi henkilö onkaan jäänyt keskuuteemme kummittelemaan? Onko aaveella vielä jotain selvittämättömiä asioita tai jotain muuta tärkeää kerrottavaa?

Kutkuttavinta tässä materiaalissa on se, että pelin hahmot perustuvat oikeisiin pohjanmaalaisiin kummitusjuttuihin, joita on kerrottu sukupolvelta toiselle. Kysymys siitä, ovatko kertomukset totta vai “vain” tarinoita, ei ole ainakaan sanataiteen maailmassa kovinkaan olennainen. Jos tarinat majakoissa, kartanoissa ja ullakoilla melskaavista haamuista innostavat ihmisen mielikuvittelemaan ja virittäytymään tarinankerronnan taajuudelle, on niille ehdottomasti paikkansa. 

Jos aiheesta oikein innostuu, löytyy lisätietoa hytisyttävistä kummitustarinoista esimerkiksi Haamu Kustannuksen Aavetarinasarjasta. Itse luin Meediopelin innoittamana melkein yhdeltä istumalta Tiina Hautalan teoksen Aaveiden Pohjanmaa – Kummitustarinoita mailta ja meriltä. Kirjan lukemisen jälkeen uskon ehkä hieman enemmän kummituksiin ja kuuntelen taas erityisen herkällä korvalla rintamamiestalomme öisiä natinoita ja kolinoita. Suosittelenkin herkimpiä lukijoita ja kokijoita tutustumaan sekä Meediopeliin että kummitustarinoita sisältävään kirjallisuuteen mieluummin keskellä kirkasta päivää kuin synkkinä ja myrskyisinä öinä.

-Jenni

Kirjoitettu in Kirja-arvostelut, luova kirjoittaminen, sanataide

Pieni taikakauppa loihtii luovuuden esiin

Yhteistyössä: Haamu Kustannus. Kirja saatu arvostelukappaleena.

On taas aika ja erinomainen syy vinkata uudesta sanataideoppaasta! Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat nimittäin julkaisseet mainion satu- ja fantasiatekstien kirjoitusoppaan nimeltä Pieni taikakauppa – Fantastinen kirjoitusopas (Haamu 2020), josta löytyy monen ikäisille ja tasoisille sanataiteilijoille sovellettavissa olevia harjoituksia luovuutta herättelemään. Kirjan on fantasian tyylilajiin sopivasti yksityiskohtia säästelemättä ja huiman tyylikkäästi kuvittanut sarjakuvataiteilija Broci. (Katso kuvat!) Vaikka kyseessä on ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattu opas, löytyy siitä herkullista materiaalia myös aikuisille luovan kirjoittamisen tai sanataiteen harrastajille.

Spekulatiivinen fiktio on lajityyppinä varsinainen sanataideohjaajan lempilapsi, sillä sen sisällä kaikki on mahdollista. Nyt jos koskaan lehmät (tai ainakin lohikäärmeet) saavat vapaasti lentää ja kaikkia hullujakin ideoita voi kokeilla. Heikkilä ja Leinonen kirjoittavatkin viisaasti oppaan alkusivuilla, että satumaailman kautta voi käsitellä arkielämän hankaliakin kysymyksiä. Vaikka aiheina ovat mielikuvitukselliset lohikäärmeet, velhot tai yksisarviset, voi tarinan teemana olla vaikkapa yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden kokemukset.

Tyypillisesti fantasiakirjallisuuteen liittyy yksityiskohtaisen vaihtoehtoisen maailman luominen omine sääntöineen, hahmoineen ja historioineen, ja tähänkin Pieni taikakauppa tarjoaa apuja ja käytännön vinkkejä. Kirjassa on myös mm. hauska (ja hyödyllinen) listaus myyttisistä olennoista. Tietoiskut tarinan hahmojen luomisesta,  juonen ja rakenteen merkityksestä tai tarinan sankarin tavoitteesta hyödyttävät kirjoittajia tyylilajiin katsomatta.

Satujen maailmaan sukeltaminen voi olla myös hyvä keino herätellä jo leikki-iän ohittaneen aikuisen luovuus ja mielikuvitus. Kokeilin aikuisporukassa esimerkiksi harjoitusta “Hassua, mutta…”, jossa keksitään omituisia selityksiä sille, miksi ollaan koulusta tai tapaamisesta myöhässä. Aikuisryhmässä pohdittiin asiaa työpaikalta myöhästymisen näkökulmasta, ja johan juttua riitti! Olipa hassua tosiaan, että eräskin kolmekymppinen perheenäiti joutui kulkemaan töihin yksipyöräisellä, kun linja-auto ei tullutkaan ja polkupyörästäkin oli toinen rengas varastettu. Voi ruuhkavuodet!

Eri laajuisten kirjoitustehtävien lisäksi kirjasta löytyy kirjoitusaiheita sisältävä kristallipallo, joka auttaa silloin, kun ei yhtään tiedä, mitä kirjoittaisi. Esimerkiksi “Heräät yöllä ja huomaat kotisi muuttuneen maahisten majataloksi” tai “Joudut koulumatkalla taisteluun lentävän porsaan kanssa” ovat taatusti mielikuvitusta sopivasti kutittelevia aiheita.

Suosittelen siis tarttumaan Pieneen taikakauppaan, jos kaipaat uutta inspiraatiota kirjoittamiseen!

-Jenni