Kesälukemisena Taikamökin puput

Yhteistyössä: Kirjan talo – Bokens Hus ry. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kesälomassa on parasta se, että on aikaa lukea. Klassikoita, uutuuksia, sarjakuvia, sisustuslehtiä, lastenkirjoja, sähköisenä tai paperilla – kaikki käy! Vielä kun heinäkuinen aamu valkenee helteisen sijaan pilvisenä ja sateisena (jes!), voi ajan viettää hyvällä omallatunnolla kirjallisuuden parissa. Tosin voi olla, että meillä joskus paetaan hellettäkin sisätiloihin ja kirjojen maailmaan. Ja hyvä niin.

Joskus kirjojen lukeminen on ansaittua omaa aikaa, jolloin jokainen käpertyy oman kirjansa kanssa lempinurkkaansa. Toisinaan kirjoja on mukava lukea myös ääneen ja jakaa lukukokemus muiden kanssa. Näin oli eilenkin, kun tutustuimme oman perheen kesken aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Taikamökin puput -kuvakirjaan, jonka tarinan on luonut Sabe Munishi ja jonka värikkäästä kuvituksesta vastaa taiteilija Sibel Kantola. Kirjassa seurataan viiden pupuystävyksen edesottamuksia, kun salama iskee heidän kotiinsa Mökki Galleriaan, ja taianomainen seikkailu alkaa. 

Kirjan parasta antia on ehdottomasti hieno kuvitus. Sibel Kantolan runsas värinkäyttö ja lempeänoloiset hahmot miellyttivät sekä aikuisten että 8-vuotiaan lapsen silmää. Etenkin Sateenkaarimaan herkullinen väriloisto jäi lukijan ja kuulijoiden mieleen. Koululaisen makuun olivat Taikamökin pupujen seikkailullisuus, kimallus ja ystävyyden teema.

Luin kirjaa myös ennen kesälomia perhepäivähoidon 2- ja 4-vuotiaille lapsille. Alle kouluikäisten kuulijoiden mieleen jäivät hieman eri yksityiskohdat, kuten esimerkiksi hauska haisunäätä ja hienot kukat. Kuvituksessa onkin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joten tutkittavaa ja löydettävää riittää myös pienemmällekin lapselle. Itse arvostin tunteiden sanoittamista ja mahtavia sateenkaaria.

Taikamökin pupujen tarinan takana on kosovolaistaustainen Sabe Munishi, joka on kertonut kirjojen pupuhahmojen esikuvina olleen hänen omat lapsensa. Myös kirjan tapahtumapaikka, Mökki Galleria, on oikeasti olemassa, ja se sijaitsee Turun lähellä Kaarinassa. Kirjan kannen on suunnitellut Paul Krispijn ja tekstin on editoinut Veera Vähämaa. Kirja on toteutettu yhteistyössä turkulaisen Kirjan Talo – Bokens Hus ry:n kanssa.

Voin suositella kaunista kuvakirjaa kaikille värien ja mielikuvitusseikkailujen ystäville, iästä riippumatta.

Mitä Sinun kesälukemistoosi kuuluu?

-Jenni

Tahmeat popcornit ja yli 300 muuta hauskaa vinkkiä lasten liikuntaan

Yhteistyössä: Lasten Keskus. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Lapset liikkuvat luonnostaan, mutta monipuoliseen liikuntaan voi myös kannustaa ja ohjata. Sain arvioitavaksi liikunnanohjaaja Satu-Maria Ruotsalaisen kirjoittaman Hyppää hippaa – Motoristen taitojen leikkikirjan (Lasten Keskus 2020) ja vaikutuin sen sisältämistä hauskoista ja luovista liikuntaleikkiohjeista. Kirjan leikit on suunnattu kouluikäisille, mutta olen soveltanut niitä  2-5-vuotiaiden perhepäivähoitoryhmän lapsille sopiviksi. Luin kirjaa erityisesti sanataideohjaajan näkökulmasta, ja pohdin, miten luovat liikuntaleikit voisivat rikastaa eri-ikäisten lasten (ja miksei aikuistenkin) sanataideopetusta. Huomasin, että Hyppää hippaa -kirjan leikeissä toistuivat mielikuvitus, tarinallisuus ja erilaisiin rooleihin eläytyminen, joten ne sopisivat hyvinkin osaksi sanataidetyöskentelyä. Tottahan liikekin voi olla luovaa itseilmaisua!

Niin kuin otsikossa mahtipontisesti totean, saan tällä yhdellä kirja-arviolla kätevästi vinkattua yli 300 liikuntaleikkiä, sillä sellaisen määrän uusien ja vanhojen leikkien muunnelmia Hyppää hippaa -kirja sisältää. Esitellyistä leikeistä voi toki jokainen vielä soveltaa omalle ryhmälle sopivat versiot, jolloin onkin jo aika huima leikkipankki koossa. Leikkiohjeiden lisäksi kirjassa on myös selkeitä ja yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten lasten liikuntahetken voi rakentaa. Liikunnallista toimintaa voi järjestää hyvinkin matalalla kynnyksellä varhaiskasvatuksessa, koulussa, kerhoissa, harrastuksissa ja vaikka oman lapsen synttäreillä, eikä ohjaajan tarvitse välttämättä olla liikunta-alan ammattilainen. Hyvä ennakkosuunnittelu ja innostus kantavat jo pitkälle. Kannustankin erityisesti kollegoitani sanataideohjaajia ja muita luovien alojen opettajia järjestämään mielikuvituksellisia liikuntatuokioita osana opetusta.

Kuten kaikessa toiminnassa lasten kanssa, myös liikuntahetkien suunnittelussa ja toteutuksessa on hyvä muistaa lasten osallisuus ja lapsilähtöisyys, ettei toiminta typisty liian aikuisvetoiseksi. Tähän liittyen olikin ilo huomata, että Hyppää hippaa -kirjan Ohjaajan työkalupakki -osiossa kiinnitetään huomiota juurikin toiminnan soveltamiseen eri toimintaympäristöihin ja erilaisille osallistujille sekä annetaan vinkkejä lasten osallisuuden lisäämiseen. Satu-Maria Ruotsalainen korostaa, että osallistuvassa toiminnassa korostuu lasten yksilöllisyys, tasa-arvoisuus ja pystyvyys. Liikuntaleikin ei myöskään aina tarvitse olla kilpailu eikä lapsen suoritusta ole pakko mitata tai arvostella.

Meidän sanataidepainotteinen perhepäivähoitoryhmämme on kevätkauden ajan liikkunut Hyppää hippaa -kirjan inspiroimana, ja liikuntakentällä ja omalla pihalla on leikitty muun muassa ketju- ja halihippaa sekä liikuttu monenlaisia eläimiä jäjitellen. Yksi hauskimmista itselleni uusista leikeistä on ”tahmeat popcornit”, jossa piirretään maahan ensin popcorn-kulho eli rajattu leikkialue, jossa pompitaan poppareiden tavoin. Kun hyppiessä sattuu koskettamaan kaveria eli toista popcornia, tarttuu häneen kiinni. Tahmaiset kaverukset jatkavat pomppimista niin kauan, kunnes kaikki leikkijät ovat muodostaneet yhden suuren tahmean klöntin. Niin yksinkertaista, niin hauskaa! Ketjuhipassa taas ensimmäinen hippa on ketjun ensimmäinen lenkki ja saadessaan kaverin kiinni, muodostavat he kahden leikkijän ketjun ja niin edelleen. Halihipassa kiinni jäänyt kaveri pelastetaan halaamalla, mikä ainakin tutussa ryhmässä voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vieraampien leikkijöiden kanssa ehkä suosittelisin antamaan halille vaihtoehdon (esim. läpy), sillä kaikille ei halaaminen välttämättä ole luontevaa.

Jos luit tämän tekstin istuen, voit nyt nousta seisomaan. Seiso ryhdikkäästi ja taivuta sitten sormesi kohti varpaita siten, että polvet pysyvät suorassa. Näin olet mittarimato, ja voit lähteä tutkimaan ympäristöäsi uusin, mittarimadon silmin! Jos oikein innostut, voit panna kämmenesi maahan ja potkaista jaloillasi ilmaan. Sinusta tuli juuri potkiva aasi! Lopuksi voit taivuttaa itsesi taaksepäin sillaksi, kuten notkea ja liikkeissään luova testihenkilö näyttää yllä olevassa kuvassa.

-Jenni

Ämminkäisistä inspiraatiota oman henkilöhahmon luomiseen

Yhteistyössä: Kustantamo Schildts & Söderströms. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kaupunkeja koristavat graffitit, ilmastointikanavien rikkoutuneet ritilät, patsaiden päällä istuvat pulut tai lastenkirjatkaan eivät aina ole välttämättä ihan sitä, mitä ensivilkaisulta voisi kuvitella. Kirjailija ja kuvittaja Tuomas Kärkkäinen on esimerkiksi onnistunut luomaan erittäin toimivan sanataidetyökirjan, vaikka kyseisen kirjan kannesssa jotain aivan muuta lukeekin. Nimittäin Suomen ämminkäiset värikuvina – Otusbongaajan opas (Kustantamo S&S 2021) on sekä uunituore tietoteos kaikille ämminkäisbongauksesta kiinnostuneille että samalla oiva apuväline lasten sanataidekasvatuksen tueksi ja oman henkilöhahmon luomiseen.

Ehkä aloitetaan kuitenkin valaisemalla hieman sitä, mitä nämä otsikossa mainitut ämminkäiset oikein ovat. Opaskirjan mukaan ne ovat kirjava joukko erilaisia otuksia, jotka asuvat keskuudessamme kaupungeissa ja jättävät jälkeensä merkkejä, joita vain tarkkaavainen ämminkäistutkija saattaa huomata.

Otetaan pari esimerkkiä: Sihteeritihvilän voi bongata sen tekemiä graffitteja muistuttavia merkkejä seuraamalla, ja laji viihtyy rautatieasemilla, bussipysäkeillä ja alikulkutunneleissa. Tasojaiset puolestaan elelevät vanhojen kerrostalojen ilmastointikanavissa, joiden rikkoutuneet ritilät saattavat paljastaa kyseessä olevan ämminkäisasumus. Riikit taasen ovat hyvin pieniä, ja ne asuvat roskiksissa ja nauttivat ravinnokseen karkkipapereita ja kärpäsiä. Huonosilmäisiä mutta hyvämuistisia sokkoholppeja voi bongata valvontakameroiden luota.

Ämminkäisiä on siis moneen lähtöön, ja jokaiselle on varattu opaskirjasta oma aukeamansa. Toisella sivulla on ämminkäisen kuva ja toisessa laidassa vielä tarkemmat tiedot sen lajityypillisistä piirteistä kuten ravinnosta ja elinympäristöstä. Ja tästä päästäänkin siihen, miksi tätä kirjaa on käytetty sanataidetyöskentelyn tukena viimeisten viikkojen ajan, kun Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisen varhaiskasvatusryhmän lapset ovat harjoitelleet toiminnallisin keinoin oman hahmon luomista monsteriprojektin tiimellyksessä.

Pienten lasten kanssa tehtävä sanataide voi näyttäytyä käytännössä esimerkiksi siten, että harjoitellaan oman henkilöhahmon luomista saduttaen, leikkien, piirtäen, askarrellen tai vaikka liikkuen. Lapset toivoivat monitulkintaisia “monstereitaan” toiminnan teemaksi, ja niinpä meillä vietettiin huhtikuu kaikenlaisten omituisten otusten seurassa. Monsteriprojektin aikana jokainen lapsi sai muotoilla kierrätysmateriaaleista oman hahmonsa, jolle ämminkäiskirjan innoittamana mietittiin yksilölliset ominaisuudet, ruokavalio, elinympäristö ja muita tärkeitä tietoja.

Huomasin, että yllätyksellisimmät ja luovimmat hahmot saatiin aikaiseksi, kun luettiin yksi tai korkeintaan kaksi ämminkäisaukeamaa ja heti sen jälkeen keksittiin omille hahmoille vastaavat ominaisuudet. Omien otusten piirteistä tuli paljon mielikuvituksellisempia, kun tilannetta oli ensin pohjustettu sopivalla annoksella ämminkäisiä. Meillä omat hahmot päätyivät esimerkiksi käyttämään supervoimia, tekemään yöllisiä seikkailuretkiä, syömään romua, paljastamaan salaisuuksia ja asumaan avaruudessa. 

Suosittelen Suomen ämminkäiset värikuvina -kirjaa sanataidetyöskentelyn tueksi lasten kanssa toimiville ammattilaisille sekä ihan sellaisenaan nautittavaksi kaikille mielikuvituksen ystäville. Kirjan tietoteosmaisuus antaa joustoa lukemiseen, sillä opusta voi alkaa lukea mistä kohtaa tahansa tai vaikka hyppiä lukiessa edestakaisin lemppariämminkäisestä toiseen. Ja jos oikein aiheesta innostuu, niin kirjan lopusta löytyvät vielä ohjeet ämminkäisbongauskilpailuunkin.

Tulisiko juuri Sinusta seuraava kulmakuntasi ämminkäiserityisasiantuntija?


-Jenni

Lastenrunoutta pukinkonttiin

Yhteistyö/ kirjat saatu arvostelukappaleina Lasten Keskukselta ja WSOY:ltä

Ykköne (WSOY 2018) ja Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) matkalla joulupakettiin.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla lopuillaan, ja on aika antaa tämän vuoden viimeiset lastenkirjavinkit. Julkaisu toimikoon samalla myös joululahjavinkkinä niille, jotka vielä tuskailevat lahjojen hankkimisen kanssa. Miltä siis kuulostaisi, jos kuusen alta löytyisikin aattoiltana runoja?

Leena Ravantin uutuusrunoteos Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) on ollut aivan ehdoton hitti meidän Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaiden testiryhmäläistemme keskuudessa. Lintuaiheiset runot ovat viihdyttäneet ja naurattaneet lapsia, ja toisaalta niiden avulla on myös rauhoituttu ja hiljennytty päivälevolle. Monipuolisesta kokoelmasta on löytynyt osuvia runoja eri tilanteisiin ja tunnetiloihin. Ryhmän suosikkiruno on Mollista duuriin -runo, jossa seikkailee poikasensa hukkaava fasaani-Martta. Höyhentakkisakin runoista löytyy riimejä, mikä erityisesti iskee juuri pieniin lapsiin, jotka vasta opettelevat kielellä leikittelyä. Vaikkei kaikkia sanoja ja niiden merkityksiä tuntisikaan, voi loppusoinnusta ja sanojen rytmistä saada paljonkin oivaltamisen iloa.

Aapo Ravantin kuvitusta Höyhentakkisakki-kirjasta.

Höyhentakkisakin runot sijoittuvat kuvitteelliseen lintumaailmaan, ja niissä seikkailee suomalaisesta luonnosta tuttuja naakkoja, variksia, harakoita ja monia muita lintulajeja. Touhuissaan runojen linnut eivät aina ole ihan lajityypillisiä, sillä niillä on muun muassa suhdeongelmia, ilmastoahdistusta, pyöräilyharrastuksia ja koulun aloitukseen liittyvää jännitystä. Aika samaistuttavia otuksia siis kaikin puolin! Kirjan hienot lintupiirrokset on tehnyt kuvittaja Aapo Ravantti.

Toinen lasten tämänhetkisistä suosikkirunokirjoista on Heli Laaksosen Ykköne (WSOY 2018), josta on ollut kuluneella syyskaudella perhepäivähoitoryhmässä paljon iloa ja hyötyä lasten tutustuessa numeroihin. Ykköne-runokirjasta olemme oppineet, että numero kaksi on ankan muotoinen sekä sen, että jos ykkösellä on patonki kainalossa, se muistuttaa seiskaa. Kirjan on värikkäästi ja elävästi kuvittanut Anne Vasko.

Anne Vaskon kuvitusta Ykköne-kirjasta.

Tästä kirjasta lasten lemppariruno on Kakstoist eli se, jossa sataa kissoja ja koiria. Oma ehdoton lempirunoni Heli Laaksosen teoksesta on kuitenkin Seittemä, jossa kerrotaan kääpiöstä ja seitsemästä Lumikista. Ei siinä vielä mitään, että kääpiöllä on vaivoinaan seitsemän Lumikkia, mutta kun niiden mukana tulee seitsemän anoppia, jotka ovat kaikki yhtä kovia neuvomaan! Heli Laaksosen runot on kirjoitettu lounaismurteella, mutta niiden huumori avautuu varmasti niillekin, joille murre ei ole niin tuttu. Tiukan paikan tullen voi turvautua kirjan takaosasta löytyvään sanastoon. Niin ja löytyyhän Ykköne myös äänikirjana, jossa runojen kielestä pääsee nauttimaan erityisen mukavalla tavalla.

Nyt on aika kääriä kirjat pakettiin ja toivottaa Turunlahden sanataideblogin puolesta kaikille lukijoille oikein rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa. Sanataiteillaan taas vuonna 2021!

-Jenni

Mimin ja Kukun kirja innosti taikamunien askarteluun

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Capuchina Kustannukselta

Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä (Capuchina Kustannus 2020) ja taikamunien aihiot.

Mihin tahansa katseeni perhepäiväkodissa käännän, osuu näkökenttääni munia; isoja, pieniä, pyöreitä, kolhuisia ja kaikenvärisiä paperimassasta muotoiltuja munia. Munia odottamassa maalaamista, ripustuskoukkua, taikaloitsua, kuoriutumista tai lattialle pyörähtämistä. Onko joku käynyt kääntämässä seinäkalenterista pääsiäisen uudestaan esiin vai mitä ihmettä on tapahtunut? 

Ei sentään, Turunlahden perhepäivähoidossa ollaan ihan ajan tasalla ja nautitaan täysillä vuoden pimeimmästä ajasta ja marraskuiseen tapaan kuravelliksi muuttuneesta pihasta – ja tietysti satumaailmoihin uppoutumisesta. Viime viikkoina satumaailma on löytynyt Sateenkaarimaasta ja Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -lastenkirjasta (Capuchina Kustannus 2020). Lastenmusiikistaan ja tv-ohjelmastaan tunnettujen Mimi-prinsessan ja Kuku-leijonan seikkailut ovat nimittäin päässeet nyt ensimmäistä kertaa kansien väliin, ja saimme kirjauutuuden perhepäiväkotiin tutustuttavaksi. Kirjan ovat kirjoittaneet Mimin ja Kukun hahmojen takana olevat Majka Nurminen ja Anna Kulmala yhdessä kuvittaja Ella Brigattin kanssa.

Ihmeellinen taikamuna kirjasta ”Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä”. Kuvitus: Ella Brigatti.

Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -kirja sijoittuu Sateenkaarimaan satumaisiin, lempeisiin ja värikylläisiin maisemiin, jossa voi törmätä niin ihmekukkiin kuin toivomusmunia munivaan taikalintuunkin. Eräänä päivänä sattuu niin eriskummallisesti, että taivaalta putoaa suuri muna, josta kuorituu outo siivekäs otus, jonka kanssa Mimi ja Kuku lopulta ystävystyvät. Tarinassa seikkailee Mimin ja Kukun lisäksi muitakin kaksikon aiemmasta tuotannosta tuttuja hahmoja, kuten hoito-ohjeita arvaileva Tarja-tohtori ja ihmisiä kuljettava Ile Ihmemato. Kirja kertoo kauniisti ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä, ja esimerkiksi siitä, että toiseen kannattaa ihan oikeasti tutustua vähän pintaa syvemmältä, eikä tehdä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Niin ja siitä, että kermavaahto auttaa yllättävän moneen vaivaan. 

Olemme parin viikon ajan lukeneet Mimin ja Kukun kirjaa perhepäivähoitoryhmässä 2-4-vuotiaiden lasten kanssa. Mimin ja Kukun musiikki tai tv-sarja eivät olleet suurimmalle osalle entuudestaan tuttuja, ja olikin mukava huomata, että kirja toimii ihan itsenäisenäkin teoksena eikä aiempaa hahmojen tuntemista vaadita. Eniten ryhmämme lapset innostuivat jo alussa mainituista taikamunista, jotka heti ensimmäisen lukukerran jälkeen pääsivät mukaan lasten leikkeihin ja puheisiin, ja päätimmekin tarinan inspiroimina askarrella omat taika- ja toivomusmunat. Munia tehtiin huolella ja niiden valmistuksessa oli monia työvaiheita: Ensin liimasimme ilmapallojen päälle sanomalehtiä perunajauholiisterillä ja annoimme niiden kuivua yön yli. Päällysteiden kuivuttua maalasimme munat vielä iloisilla väreillä. Vesi-ilmapalloista tuli pieniä taikalinnun munimia toivomusmunia ja isoista ilmapalloista kaikenlaisten ihmeotusten munia. Toivomusmunille sanataidepainotteisen varhaiskasvatusryhmän lapset riimittelivät vielä asiaankuuluvan taikaloitsun.

Isot ja pienet kädet liisterissä.

Niin ja kävihän Mimi ja Kuku ja lentävä ystävä -kirja ennen tätä kaikkea varhaiskasvatuksen munahässäkkää meidän oman 8-vuotiaammekin arvioitavana. Tokaluokkalainen luki kirjan yhdeltä istumalta ja muotoili valistuneen ja monisanaisen arvionsa jotakuinkin näin: ”Ihan kiva.” Luulenpa kuitenkin, että aihe kiinnosti kovasti, koska pian lukemisen jälkeen kuului lapsen huoneesta Mimin ja Kukun musiikki ja tokaluokkaleisen laulu sen tahdissa. Näitä biisejä ei ollakaan muutamaan vuoteen enää meillä kotona tanssittu, mutta kirja innosti lukijansa takaisin entisen lempparibändin pariin. Mimin ja Kukun uutuuskirjaa voikin siis suositella sekä pienille että jo vähän isommillekin satumaanmatkaajille!

-Jenni

Satusieppari ja muita Tarinataikurien uutuusvinkkejä sanataiteiluun

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020)

Luovuus tarvitsee raamit ympärilleen, ja sanataideohjaaja kasan hyviä menetelmiä työkalupakkiinsa. Lasten kanssa tehtävä sanataiteilu voi olla vaikkapa runobingon pelaamista, sanasopan keittoa tai rohkaisupuheen pitämistä lehdelle, joka ei syksyllä uskalla hypätä puusta. Nämä mainiot esimerkit on napattu Katariina Vuoren kirjoittamasta ja Maija Hurmeen kuvittamasta uudesta sanataideoppaasta Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020). Uusi teos pääsi testiin Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisessa varhaiskasvatusryhmässä. Kirjan tehtävät ovat hyvin sovellettavissa eri-ikäisille käyttäjille ihan pienistä lapsista kouluikäisiin saakka, ja meillä niitä testasivat tällä kertaa 2-4-vuotiaat lapset.

Oppaasta riittää monenlaista tekemistä pitkäksi aikaa, mutta valitsimme joitain kutsuvimpia harjoitteita arviota varten. Yksi lemppareistamme oli vuodenaikaruno, joka selkeydessään ja helppoudessaan valikoitui ihan ensimmäiseksi uudeksi harjoitteeksi. Runoilun tukena olevien apukysymysten avulla saimme syksyyn aivan uusia näkökulmia, kun pohdimme esimerkiksi, onko syksy lapsi vai vanhus ja mikä sen lempinimi olisi. Itse miellän tällaiset aukkorunojen kaltaiset tehtävät tosi päteviksi matalan kynnyksen sanataideharjoituksiksi, joiden avulla aloittelevakin sanataiteilija saa helposti onnistumisen kokemuksia ja pystyy tuntemaan itsensä taiteen tekijäksi. Positiivisen kokemuksen jälkeen on helpompi tarttua monimutkaisempaankin harjoitukseen. Mielikuvituksellisten, mutta kuitenkin selkeiden tehtävien avulla voi houkutella tarinoita esiin piiloistaan ja luoda uusia runoja ja vaikka kokonaisia satumaailmoja.

Ehdoton suosikkini kirjan vinkeistä on kuitenkin satusieppari. Tänä ihmekapineena voi ohjeen mukaan toimia esim. metsästä löydetty keppi, johon ripustetaan langoilla  muistilappuja roikkumaan (yllä kuva alkuperäisestä ohjeesta). Ideana on kerätä satusiepparin oksille satujen ja tarinoiden ideoita, joita ei juuri samassa hetkessä ehdi alkaa työstää tarinaksi, mutta joita ei kuitenkaan halua kadottaa. Ja tämähän on meillä perhepäiväkodissakin ihan olemassa oleva ongelma, joka on odottanut ratkaisijaansa. Sadutamme (eli kannustamme kertomaan omaa tarinaa, joka kirjoitetaan sanasta sanaan ylös) lapsia paljon, ja juuri tällä viikolla esimerkiksi pienissä mielissä on muhinut ideoita satukirjeenvaihtokavereille lähetettävistä saduista. Olen löytänyt itseni sanomasta, että “muista tuo aihe myöhemmin” tai “tuo olisikin hyvä aihe omaan satuusi”, mutta kun sadutuksen aika lopulta koittaa, saattavat hyvät ajatukset ja ideat olla jo unohtuneet. Mitä haaskausta, mitä hulluutta!

Satusieppari Turunlahden perhepäivähoidon tyyliin.

Sijoitimme oman henkarista väsätyn satusiepparimme perhepäiväkodin keittiöön, koska juuri ruokapöytäkeskustelun aikana uusia tarinaideoita tuntuu syntyvän helposti, ja jatkossa ideat eivät enää pääse karkuun. Toki mahtavia ideoita voi syntyä ihan missä ja milloin tahansa, kuten esimerkiksi potalla asioidessa, kuten Katariina Vuorikin kirjassaan muistuttaa. Satusieppariin kerättyjä ideoita voi myös kätevästi kierrättää kavereiden kesken, sillä siihen voi myös ehdottaa aihetta, josta ei ehkä itse halua tehdä tarinaa, mutta josta mielellään kuulisi kaverin kertovan. Tarinoimaan taipuvainen aikuinenkin voi käydä satusiepparista nappaamassa aiheen ex tempore -päiväunisadulle.

Kannustan nyt kaikkia satusieppareiden tekoon. Jos innostut askartelemaan omasi, kuva olisi kiva!

-Jenni

Kaveritaitojen opettelua Lumin ja Lunnin kanssa

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Lumi ja Lunni -kirja on ollut mukana perhepäiväkodin arjessa.

Tiiviissä perhepäivähoitoryhmässä ystävyys on keskeinen arvo ja ryhmässä toimiminen aina ajankohtainen taito. Kaveri- ja ryhmätaitojen opettelu sisältyy luonnollisena osana lähestulkoon kaikkeen toimintaan niin meillä Turunlahden perhepäivähoidossa kuin laajasti muuallakin varhaiskasvatuksen kentällä. Ystävyyssuhteita on tärkeää vaalia, ja pieniin eväsreppuihin on hyvä pakata juomapullojen ja varasukkien lisäksi myös runsaasti vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.  

Viime viikkoina perhepäiväkodissa on kuljetettu mukana valloittavaa kirjaa ystävyydestä. Marjo Nygårdin kirjoittama ja kuvittama lastenkirja Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä (Lasten Keskus 2020) on päässyt mukaan metsäretkelle, toimintatuokioihin, päiväunille ja leikkien lomaan rauhoittamaan, naurattamaan, herättämään ajatuksia ja innostamaan kielellä leikittelyyn. Kirjan kieli on kaunista, ja tekstin ääreen on ollut helppo pysähtyä. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Lumi on kalliosaarella leikkejään kehittelevä lapsi, joka saa yllättäen seurakseen Lunni-linnun. Yhdessä ystävän kanssa leikit muuttuvat entistä hauskemmiksi, ja jaettu ilo tuntuu mukavalta. Tarina vie lukijan seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua, leikkimään, seikkailemaan ja rakentamaan majakkaa yhdessä ystävän kanssa. Toisaalta kirjassa käsitellään myös kaipausta ja jälleennäkemisen riemua. Ystävyyteen kun liittyy monia tunteita.

Lunni-lintu ei puhu ihmisten kieltä, vaan käyttää ilmaisussaan pelkkää a-vokaalia. Tämäkös huvitti lapsia! Tapahtui niinkin, että lapset innostuivat yhteen ääneen matkimaan ja  leikkimään lunneja. Juttelimme lasten kanssa myös siitä, että ystävillä ei aina tarvitse olla yhteistä kieltä. Meilläkin perhepäiväkodissa kommunikoidaan sujuvasti sanojen lisäksi äänteillä, eleillä ja tukiviittomilla, kaikki toisiamme erinomaisesti ymmärtäen. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Pieni kirja ystävyydestä kätkee sisäänsä myös suuria ajatuksia. Lapset ilahtuivat erityisesti kohdasta, jossa puhuttiin siitä, miten pienikin voi olla rohkea. Tämän lauseen Lumi sanoo Lunnille linnun kiipeillessä taitavasti kallioilla. Mieleenpainuvinta olikin lukea kirjaa lasten kanssa metsäretkellä tutun kiipeilykiven juurella, ja rohkaista heitä lukutuokion jälkeen Lunnin esimerkkiä noudattaen ylittämään itsensä ja kapuamaan ison kiven päälle. 

Kun ystävät kannustavat vieressä, tulee rohkeus kuin itsestään.

-Jenni

Typy ja nokkela noita tuovat taikapölyä leikkeihin

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Bazar Kustannukselta

Typy ja nokkela noita -kirjaa on luettu moneen otteeseen myös pihaleikkien yhteydessä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittaman ja Sari Airolan ilmeikkäästi kuvittaman lastenkirjasarjan edelliset osat ovat jo vuosia innostaneet lapsia mielikuvittelemaan, keksimään omia satuhahmoja ja antautumaan seikkailuihin. Typy-kirjasarjan aiemmista osista kirjoittaessani arvuuttelin, minkä kommelluksia aiheuttavan satuhahmon Typy sarjan viidennessä osassa tapaisi. Ei tullut hammaspeikkoa tai kummitusta, vaan jotain vielä parempaa.

Typy-sarjan uusin osa on nimeltään Typy ja nokkela noita (Bazar 2020), ja sitä on menneellä viikolla ahkerasti tutkittu myös Turunlahden perhepäivähoidon lapsiryhmässä. Kirjasarjan aiempien osien tapaan Typyn uusinkin kujeita keksivä mielikuvitusystävä on innostanut lapsia rikastamaan leikkejään.

Sari Airolan kuvitusta kirjasta Typy ja nokkela noita.

Typy ja nokkela noita -kirjassa Typy on matkailulehteensä uppoutuneen Bertta-tätinsä kanssa tyhjässä leikkipuistossa, jossa leikkikaverin puute tylsistyttää Typyä. Onneksi paikalle lehahtaa luudalla lentäen sinitukkainen ja aikaansaapa noita, jonka taskusta löytyvän kimmeltävän taikapölyn avulla puistoon ilmestyy toinen toistaan vauhdikkaampia ja hurjempia otuksia krokotiileista sarvikuonoihin, ja kiipeilytelinekin muuttuu pitkäkoipiseksi kirahviksi. Tylsyys on poissa, ja aika kuluu mielikuvitusleikkien parissa kuin siivillä. 

Sari Airolan kuvitusta kirjasta Typy ja nokkela noita.

Kirjaa on meillä luettu 2-4-vuotiaille lapsille, ja vastaanotto on ollut innostunutta. Olemme kirjan lukemisen ja kuvien tutkimisen jälkeen koettaneet lasten kanssa nokkelan noidan taikapölyn heittämistä, mikä onkin toiminut ihmeellisen hyvin! Käden käänteessä on perhepäiväkodin pihan leikkimökki muuttunut noidan taloksi ja hiekkalaatikko merirosvolaivaksi. Kuin taikaiskusta pienet lapiot ja haravat ovat muuntautuneet lentäviksi luudiksi, lippikset noidan hatuiksi ja kuravelli taikaliemeksi. Nokkela noita saakin mainiosti jäädä meille heittämään taikapölyä leikkien päälle vaikka koko syksyksi!

Typy ja nokkela noita -kirja sai myös hyväksyvän kommentin tokaluokkalaselta Harry Potter -fanilta, joten kirjaa voi hyvillä mielin tarjota myös isommille lapsille luettavaksi. 

-Jenni

Pikku-Matelin laulu osana voimaeläinviikkoa

89437981_651511362329608_1574049421711114240_n

Vietimme Turunlahden perhepäivähoidossa kuluneella viikolla voimaeläinviikkoa, jonka tavoitteena oli kiinnittää huomiota lasten vahvuuksiin, sanoittaa niitä ja sitä kautta tuoda lisää positiivista puhetta ja vahvuussanastoa mukaan varhaiskasvatuksen arkeen.

Voimaeläinviikon aikana lapset saivat suunnitella ja soodataikinasta muovailla oman voimaeläimen, joka viikon päätteeksi heräsi eloon teemaan liittyvässä voimaeläinjumpassa. Apuna vahvuuksien tunnistamisessa oli lastenkirjoja, joista yksi oli Pikku-Matelin laulu (Enostone kustannus 2019). Ville Hytösen kirjoittamassa ja Pete Revonkorven kuvittamassa kirjassa pikkuruinen (tarkemmin ottaen ukkovarpaan kokoinen) Pikku-Mateli lumoaa kauniilla laulullaan luonnon ja saa kasvit kasvamaan. Kun laulu lakkaa, koittaa metsälle huonot ajat. 

89866159_653293548768946_3381784174296825856_n

Kirjaa lukiessani ihastelin erityisesti sen rikasta ja runollista kieltä. Luontosanasto on myös laaja; tarinassa vilahtavat talvikkipajut, ruotsinpihlajat ja kevätsahramit. Olimme juuri edellisellä viikolla lukeneet lasten kanssa Suomen lasten Kalevalan (Otava 2009), joten Pikku-Matelin laulu tuki hyvin myös kalevalaista runoteemaa. Tätä kautta kirjallisuussalapoliisit saattavat päästä myös Pikku-Matelin esikuvan jäljille; Mateli Kuivalatar (1771-1846) oli nimittäin yksi Elias Lönnrotin kokoaman Kantelettaren merkittävimmistä runonlaulajista.

89833221_2495267910739091_959522816644874240_n

Vahvuuksien lisäksi Pikku-Matelin laulu -kirjan avulla voi käsitellä lasten kanssa ympäristökysymyksiä ja yhteisöllisyyttä. Molemmat ovat tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja juuri nyt, kun maailmankirjat ovat niin kovin sekaisin. Perhepäiväkodin kuulijajoukko oli 1-5-vuotiaita, ja kotonamme kirja kiinnosti myös lukutaitoista ekaluokkalaista. Turunlahden väki suosittelee ihastuttavaa teosta lämpimästi kaikille viisaiden ja kauniiden sanojen ystäville! 

Poimin kirjasta voimalauseen alkavalle viikolle: “Mutta yhdessä pienet ihmiset ovat kauniin maailman suurin turva.” Pidetään siis huolta toisistamme!

 

-Jenni

 

Yhteistyössä: Enostone kustannus

Elämisen taito ja muita lounaissuomalaisia hullutuksia

Tuntuuko joskus siltä, että nykyelämä on liian monimutkaista? Jatkuva kiire, ympäristön ristiriitaiset odotukset ja tehokkuuden vaatimukset pitävät pientä ihmistä otteessaan. Ehdotankin jokaiselle kiireiselle ja stressaantuneelle city-kanille pientä hengähdystaukoa runouden parissa. 

83017146_828482607589235_1626718373733728256_n

Runoilija Heli Laaksosen maailmassa mennään potkukelkalla karkuun kasvukeskuksia ja sinisiä näyttöjä ja haetaan karkumatkalle evääksi hapanta leipää kauppa-autosta. Jos Laaksosen runoja on uskominen, kaupunkilaisserkkujen parjaamista maakunnista löytyy vanhaa elämänviisautta ja väriloistossa kukoistavaa elävää kulttuuria.

Lounaismurteella kirjoittavan Heli Laaksosen uusin runokokoelma Aurinko. Porkkana. Vesi. (WSOY 2019) on sävyltään melankolinen, mutta kirjailijan aiemman tuotannon tapaan lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Runoissa nostetaan esiin monia huolestuttavia nykymaailman ilmiöitä, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten lukutaidon heikkeneminen. Tarkastelussa on myös suomen kieli itsessään ja sen säilyminen kansainvälistyvässä ympäristössä. Laaksonen tekee omalta osaltaan tärkeää työtä suomen kielen murteiden, vivahteiden ja ilmaisuvoiman säilymisessä.

83400861_2528626117457930_1848159079264944128_n

Laaksosen uusimman kirjan runoissa on vahvasti läsnä myös kuolema ja vanheneminen. Se harmittava tosiasia, että loppujen lopuksi kaikki jää aina kesken. Suru ja ilo kulkevat kuitenkin käsi kädessä, ja lopullisuuden tajuaminen innostaa elämästä nauttimiseen ja pienimpien ilmiöiden havaitsemiseen. Lukijalle jää toiveikas olo: ehkä peli ei olekaan vielä menetetty, ehkä tänään on vielä aikaa istuttaa pussin pohjalle jääneet siemenet ja mennä mukaan pihatalkoisiin.

Heli Laaksosen ensimmäinen runoteos Pulu uis (Sammakko 2000) oli aikanaan jättimenestys. Aika on nyt tasan kahdenkymmenen vuoden jälkeen toinen, ja kirja-ala hakee paikkaansa muuttuvassa digimaailmassa. Myös Aurinko. Porkkana. Vesi. -teos on julkaistu sekä ääni- että e-kirjana. On erinomaista, että kotimaista kaunokirjallisuutta voi nauttia monessa muodossa, ja että se on mahdollisimman monelle saavutettavaa.

Eli: lue tai kuuntele, ihan miten vain, mutta tee se! Lisätietoa kirjailijasta ja Sanatoimisto Hulimaasta löytyy täältä.

-Jenni

Ps. Jos olet nykyajan suorittajahenkilö ja täytät Helmet-lukuhaastetta, tämä runokirja sopii esimerkiksi kohtiin 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla, 42. Kirjassa on isovanhempia tai 46. Kirjassa on sauna.