Taiteiden kesä teki Turun linnan puistosta runokirjan

Kuluvan kesän aikana osana Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n valtakunnallista Taiteiden kesä -hanketta ympäri Suomen jaetaan taidelahjoja. Hankkeeseen on valittu 100 eri alojen vastavalmistunutta taiteen ammattilaista toteuttamaan erilaisia taideprojekteja, ja sain ilokseni olla mukana hankkeessa edustamassa sanataiteen kenttää ja kotikaupunkiani Turkua. Heinäkuun toisella viikolla Turun linnan historiallisessa miljöössä, Linnanpuistossa, saattoi löytää itsensä keskeltä Lasten muuttuvaa puistorunokirjaa.



Kirjoitin Lasten muuttuvaa puistorunokirjaa varten kaksikymmentä uutta luonto- ja ympäristöaiheisesta aukkorunoa, joita jokainen tapahtumakävijä sai lukea ja täyttää haluamallaan tavalla ja vaikuttaa siten itse puistorunokirjan sisältöön. Runoissa aistittiin luontoa ja kesää, eläydyttiin erilaisiin rooleihin ja kannustettiin pysähtymään ja tutkailemaan asioita uusista näkökulmista. Koska runokirjan ensiesitys sijoittui Turun linnan alueelle, käsitteli yksi runoista itseoikeutetusti kuuluisan Turun linnan tontun puutarhaharrastusta.

Suunnitellessani teosta ja sen toteutustapaa halusin erityisesti kiinnittää huomiota taiteen saavutettavuuteen. Suomen Kulttuurirahaston rahoitus mahdollisti sen, että teos oli yleisölle maksuton. Kun Turun kaupunki vielä tuki projektia antamalla luvan pystyttää näyttely etenkin kesälomakuukausina vilkkaaseen Linnanpuistoon, pääsi runsas joukko kaupunkilaisia ja matkailijoita tutustumaan siihen. Teokseen saattoi törmätä puistossa jopa ihan sattumalta ja sen sisällä nauttia omista piknik-eväistä. Onkin tärkeää tuoda (sana)taidetta sinne, missä ihmiset ovat ja madaltaa näin kynnystä taiteen kokemiseen ja tekemiseen.

Alimmassa kuvassa olevat runokirjakävijät pitivät erityisesti lähipuiston puista ja sukeltamisesta kertovista runoista. Lasten muuttuvasta runokirjasta löytyikin runoja moneen eri makuun niin pienille kuin vähän isommillekin sanataiteilijoille. Teoksen näki tapahtuman aikana arviolta 2200 henkilöä. Kiitos ihan jokaiselle!

-Jenni

Tahmeat popcornit ja yli 300 muuta hauskaa vinkkiä lasten liikuntaan

Yhteistyössä: Lasten Keskus. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Lapset liikkuvat luonnostaan, mutta monipuoliseen liikuntaan voi myös kannustaa ja ohjata. Sain arvioitavaksi liikunnanohjaaja Satu-Maria Ruotsalaisen kirjoittaman Hyppää hippaa – Motoristen taitojen leikkikirjan (Lasten Keskus 2020) ja vaikutuin sen sisältämistä hauskoista ja luovista liikuntaleikkiohjeista. Kirjan leikit on suunnattu kouluikäisille, mutta olen soveltanut niitä  2-5-vuotiaiden perhepäivähoitoryhmän lapsille sopiviksi. Luin kirjaa erityisesti sanataideohjaajan näkökulmasta, ja pohdin, miten luovat liikuntaleikit voisivat rikastaa eri-ikäisten lasten (ja miksei aikuistenkin) sanataideopetusta. Huomasin, että Hyppää hippaa -kirjan leikeissä toistuivat mielikuvitus, tarinallisuus ja erilaisiin rooleihin eläytyminen, joten ne sopisivat hyvinkin osaksi sanataidetyöskentelyä. Tottahan liikekin voi olla luovaa itseilmaisua!

Niin kuin otsikossa mahtipontisesti totean, saan tällä yhdellä kirja-arviolla kätevästi vinkattua yli 300 liikuntaleikkiä, sillä sellaisen määrän uusien ja vanhojen leikkien muunnelmia Hyppää hippaa -kirja sisältää. Esitellyistä leikeistä voi toki jokainen vielä soveltaa omalle ryhmälle sopivat versiot, jolloin onkin jo aika huima leikkipankki koossa. Leikkiohjeiden lisäksi kirjassa on myös selkeitä ja yksinkertaisia vinkkejä siihen, miten lasten liikuntahetken voi rakentaa. Liikunnallista toimintaa voi järjestää hyvinkin matalalla kynnyksellä varhaiskasvatuksessa, koulussa, kerhoissa, harrastuksissa ja vaikka oman lapsen synttäreillä, eikä ohjaajan tarvitse välttämättä olla liikunta-alan ammattilainen. Hyvä ennakkosuunnittelu ja innostus kantavat jo pitkälle. Kannustankin erityisesti kollegoitani sanataideohjaajia ja muita luovien alojen opettajia järjestämään mielikuvituksellisia liikuntatuokioita osana opetusta.

Kuten kaikessa toiminnassa lasten kanssa, myös liikuntahetkien suunnittelussa ja toteutuksessa on hyvä muistaa lasten osallisuus ja lapsilähtöisyys, ettei toiminta typisty liian aikuisvetoiseksi. Tähän liittyen olikin ilo huomata, että Hyppää hippaa -kirjan Ohjaajan työkalupakki -osiossa kiinnitetään huomiota juurikin toiminnan soveltamiseen eri toimintaympäristöihin ja erilaisille osallistujille sekä annetaan vinkkejä lasten osallisuuden lisäämiseen. Satu-Maria Ruotsalainen korostaa, että osallistuvassa toiminnassa korostuu lasten yksilöllisyys, tasa-arvoisuus ja pystyvyys. Liikuntaleikin ei myöskään aina tarvitse olla kilpailu eikä lapsen suoritusta ole pakko mitata tai arvostella.

Meidän sanataidepainotteinen perhepäivähoitoryhmämme on kevätkauden ajan liikkunut Hyppää hippaa -kirjan inspiroimana, ja liikuntakentällä ja omalla pihalla on leikitty muun muassa ketju- ja halihippaa sekä liikuttu monenlaisia eläimiä jäjitellen. Yksi hauskimmista itselleni uusista leikeistä on ”tahmeat popcornit”, jossa piirretään maahan ensin popcorn-kulho eli rajattu leikkialue, jossa pompitaan poppareiden tavoin. Kun hyppiessä sattuu koskettamaan kaveria eli toista popcornia, tarttuu häneen kiinni. Tahmaiset kaverukset jatkavat pomppimista niin kauan, kunnes kaikki leikkijät ovat muodostaneet yhden suuren tahmean klöntin. Niin yksinkertaista, niin hauskaa! Ketjuhipassa taas ensimmäinen hippa on ketjun ensimmäinen lenkki ja saadessaan kaverin kiinni, muodostavat he kahden leikkijän ketjun ja niin edelleen. Halihipassa kiinni jäänyt kaveri pelastetaan halaamalla, mikä ainakin tutussa ryhmässä voi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vieraampien leikkijöiden kanssa ehkä suosittelisin antamaan halille vaihtoehdon (esim. läpy), sillä kaikille ei halaaminen välttämättä ole luontevaa.

Jos luit tämän tekstin istuen, voit nyt nousta seisomaan. Seiso ryhdikkäästi ja taivuta sitten sormesi kohti varpaita siten, että polvet pysyvät suorassa. Näin olet mittarimato, ja voit lähteä tutkimaan ympäristöäsi uusin, mittarimadon silmin! Jos oikein innostut, voit panna kämmenesi maahan ja potkaista jaloillasi ilmaan. Sinusta tuli juuri potkiva aasi! Lopuksi voit taivuttaa itsesi taaksepäin sillaksi, kuten notkea ja liikkeissään luova testihenkilö näyttää yllä olevassa kuvassa.

-Jenni

Ämminkäisistä inspiraatiota oman henkilöhahmon luomiseen

Yhteistyössä: Kustantamo Schildts & Söderströms. Kirja saatu arvostelukappaleena.

Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kaupunkeja koristavat graffitit, ilmastointikanavien rikkoutuneet ritilät, patsaiden päällä istuvat pulut tai lastenkirjatkaan eivät aina ole välttämättä ihan sitä, mitä ensivilkaisulta voisi kuvitella. Kirjailija ja kuvittaja Tuomas Kärkkäinen on esimerkiksi onnistunut luomaan erittäin toimivan sanataidetyökirjan, vaikka kyseisen kirjan kannesssa jotain aivan muuta lukeekin. Nimittäin Suomen ämminkäiset värikuvina – Otusbongaajan opas (Kustantamo S&S 2021) on sekä uunituore tietoteos kaikille ämminkäisbongauksesta kiinnostuneille että samalla oiva apuväline lasten sanataidekasvatuksen tueksi ja oman henkilöhahmon luomiseen.

Ehkä aloitetaan kuitenkin valaisemalla hieman sitä, mitä nämä otsikossa mainitut ämminkäiset oikein ovat. Opaskirjan mukaan ne ovat kirjava joukko erilaisia otuksia, jotka asuvat keskuudessamme kaupungeissa ja jättävät jälkeensä merkkejä, joita vain tarkkaavainen ämminkäistutkija saattaa huomata.

Otetaan pari esimerkkiä: Sihteeritihvilän voi bongata sen tekemiä graffitteja muistuttavia merkkejä seuraamalla, ja laji viihtyy rautatieasemilla, bussipysäkeillä ja alikulkutunneleissa. Tasojaiset puolestaan elelevät vanhojen kerrostalojen ilmastointikanavissa, joiden rikkoutuneet ritilät saattavat paljastaa kyseessä olevan ämminkäisasumus. Riikit taasen ovat hyvin pieniä, ja ne asuvat roskiksissa ja nauttivat ravinnokseen karkkipapereita ja kärpäsiä. Huonosilmäisiä mutta hyvämuistisia sokkoholppeja voi bongata valvontakameroiden luota.

Ämminkäisiä on siis moneen lähtöön, ja jokaiselle on varattu opaskirjasta oma aukeamansa. Toisella sivulla on ämminkäisen kuva ja toisessa laidassa vielä tarkemmat tiedot sen lajityypillisistä piirteistä kuten ravinnosta ja elinympäristöstä. Ja tästä päästäänkin siihen, miksi tätä kirjaa on käytetty sanataidetyöskentelyn tukena viimeisten viikkojen ajan, kun Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisen varhaiskasvatusryhmän lapset ovat harjoitelleet toiminnallisin keinoin oman hahmon luomista monsteriprojektin tiimellyksessä.

Pienten lasten kanssa tehtävä sanataide voi näyttäytyä käytännössä esimerkiksi siten, että harjoitellaan oman henkilöhahmon luomista saduttaen, leikkien, piirtäen, askarrellen tai vaikka liikkuen. Lapset toivoivat monitulkintaisia “monstereitaan” toiminnan teemaksi, ja niinpä meillä vietettiin huhtikuu kaikenlaisten omituisten otusten seurassa. Monsteriprojektin aikana jokainen lapsi sai muotoilla kierrätysmateriaaleista oman hahmonsa, jolle ämminkäiskirjan innoittamana mietittiin yksilölliset ominaisuudet, ruokavalio, elinympäristö ja muita tärkeitä tietoja.

Huomasin, että yllätyksellisimmät ja luovimmat hahmot saatiin aikaiseksi, kun luettiin yksi tai korkeintaan kaksi ämminkäisaukeamaa ja heti sen jälkeen keksittiin omille hahmoille vastaavat ominaisuudet. Omien otusten piirteistä tuli paljon mielikuvituksellisempia, kun tilannetta oli ensin pohjustettu sopivalla annoksella ämminkäisiä. Meillä omat hahmot päätyivät esimerkiksi käyttämään supervoimia, tekemään yöllisiä seikkailuretkiä, syömään romua, paljastamaan salaisuuksia ja asumaan avaruudessa. 

Suosittelen Suomen ämminkäiset värikuvina -kirjaa sanataidetyöskentelyn tueksi lasten kanssa toimiville ammattilaisille sekä ihan sellaisenaan nautittavaksi kaikille mielikuvituksen ystäville. Kirjan tietoteosmaisuus antaa joustoa lukemiseen, sillä opusta voi alkaa lukea mistä kohtaa tahansa tai vaikka hyppiä lukiessa edestakaisin lemppariämminkäisestä toiseen. Ja jos oikein aiheesta innostuu, niin kirjan lopusta löytyvät vielä ohjeet ämminkäisbongauskilpailuunkin.

Tulisiko juuri Sinusta seuraava kulmakuntasi ämminkäiserityisasiantuntija?


-Jenni

Pienistä sanoista suureksi näyttelyksi

Värikkäät hansikkaat kurottavat kohti aurinkoista taivasta. Joku lapsista varvistaa, joku hyppää yltääkseen vielä korkeammalle. “Avaruus, aurinko, linnut, astronautit!” raikuvat sanat Turunlahden perhepäivähoidon pihalla. 

Jokaisella ryhmän 2-4-vuotiaalla jäsenellä on oma ehdotuksensa ja painava mielipiteensä, kun käynnissä on ilmassa leijuvien sanojen kiinniottaminen ja yhteisen runon tekeminen. Välillä pitää mennä kyykkyyn ja ihan pieneksi, jotta saadaan napattua kiinni matalista sanoista kuten ruohikosta, kukista, kuravedestä ja kuivuneista lehdistä.

Perhepäiväkodin pihamaalla riittää paljon löydettävää, ja korkeuseroilla leikittelevä runo syntyy käden käänteessä leikin ja liikkeen avulla.

Lapset intoutuvat metsästämään sanoja niin kovasti, että lopulta pienet käsivarret ovat kuulemma ihan väsyksissä kaikesta runon tekemisestä. Silloin onkin hyvä aika istua hiekkalaatikon reunalle kokoamaan runo lopulliseen muotoonsa. Se kuulostaa tältä:

Minä yletyn

puihin, pilviin ja aurinkoon,

minä yletyn 

ruohikkoon, kukkiin ja kuraveteen.

Minä yletyn

avaruuteen, astronautteihin ja avaruusolioihin,

minä yletyn

kuivuneisiin lehtiin ja kengänkärkiin!

Nämä kaikki ovat sanoja,

joihin minä yletyn.

Lasten runoleikki on osa yhteisötaideprojektia, jonka tavoitteena on levittää sanataidekasvatuksen ilosanomaa muillekin kasvattajille ja lapsiryhmille. Turunlahti.com -sivustolla on juuri nyt käynnissä Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttelyn aineiston keruu. Turun alueen lasten sanataidetta eli esimerkiksi runoja, loruja, tarinoita ja satupiirroksia kerätään yhteen ja kootaan näyttelyksi, joka ripustetaan turkulaiseen jokirantamaisemaan Barkerin puiston leikkipaikalle kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osana Olohuone 306,4 km2 -kaupunkitaidefestivaalia.

Teoksia tuotetaan monella eri kielellä, sillä ovathan alueemme lapsetkin monikielinen joukko. Leikkipuistoympäristö on lapsiperheille tuttu miljöö ja kohtaamispaikka, ja tärkeää onkin viedä taidetta juuri sinne, missä ihmiset ovat. Jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi mukaan sanataiteilemaan, syntyvät teokset yksittäisten työpajojen sijaan ympäri kaupunkia päiväkodeissa, kouluissa, kerhoissa ja kodeissa eli lasten tutuissa paikoissa omien aikuisten avustuksella. Mukaan ehtii vielä ilmoittautua!

Koska taas leikitään runoja? kysyy 4-vuotias sanataiteilija, kun kaikki runosanat ovat kasassa ja on aika siirtyä riisumaan kurahousuja. Mun puolestani voidaan leikkiä runoja vaikka joka päivä!

Mitä mieltä Sinä olet? Jos olet osallistumassa projektiin, voit kertoa kommenttikentässä, miten teosten tuottaminen lasten kanssa on sujunut.

-Jenni

Tuu-tikin lorukalastus ja muut Taikatalven innoittamat sanataidepuuhat

Tänä talvena Turkuunkin saatiin lunta.

Turunlahden perhepäivähoidon lapset olivat jo pitkään toivoneet muumeja toiminnan teemaksi. Perhepäiväkodin kirjahyllyn Muumi-kirjat ovat muutoinkin ahkerasti luettuja ja suosittuja, mutta ne ovat siitä hauskoja, että joka lukukerralla niistä voi löytää uusia juttuja ja yksityiskohtia. Kun lumi ja pakkanen verhoilivat perhepäiväkodin pihapiirin alkuvuonna poikkeukselliseen talviasuun, oli melko selvää, mihin Tove Janssonin Muumi-kirjaan lasten kanssa pakkasten paukkuessa syventyisimme toden teolla: Taikatalveen tietenkin. Syntyi ajatus kirjallisuuslähtöisestä sanataidetyöskentelystä ja kokonaisvaltaisesta Taikatalvi-projektista. Uskoimme vahvasti, että lopulliset käytännön toimintaideat kumpuavat itse teoksesta ja sen kuulijoista, kunhan ensin antaudumme tarinan vietäväksi, ja niinhän se aika pitkälti sitten menikin. Taikatalvi-kirja oli täynnä pieniä hauskoja ideoita, sen kuin vain napsi sopivimmat talteen ja toteutukseen. “Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!” Nämä ovat Muumipeikon sanoja, joihin on nyt nän projektin jälkeen helppo yhtyä.

Tove Jansson: Taikatalvi (alkup. Trollvinter, 1957)

Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaat lapset heittäytyivät innolla ja uteliaina sisälle muumien maailmaan. Luimme Taikatalvi-kertomuksen lapsille ääneen alusta loppuun pariinkin otteeseen, ja sen monipuolinen sisältö ja rikas kieli tarjosivat innoitusta talvisiin sanataidepuuhiin. Taikatalvi-viikkojen aikana muun muassa muovailimme lumesta Tuu-tikin lumihevosen, leikimme pihalla Jäärouva-hippaa, maalasimme vesiväreillä revontulia, teimme talviaiheisia runoja, kävimme Pikku Myyn tapaan pulkkamäessä (ei tosin oikeilla hopeatarjottimilla vaan pulkilla ja liukureilla), kalastimme lorukaloja ulkona ja sisällä perhepäiväkodissa, pelasimme Muumipeikon kalastusretki -lautapeliä ja keksimme omia kevätlaulusanoituksia Tuu-tikin laulua mukaillen. 

Yhden Taikatalvi-viikon ajan myös ruokalistalla vilahtelivat muumihahmojen mukaan nimetyt ruokalajit. Mintun tekemät ruoat ovat yleensäkin suuressa suosiossa, mutta kummallisesti muumien nimikkoruoat tekivät normaaliakin paremmin kauppansa. Erityisesti Pikku Myyn kasvislasagnea on jo toivottu uusintakierroksellekin.  Taikatalven innoittamia yksilöllisiä talvirunoja teimme apukysymysten avulla: Miltä talvi kuulostaa? Miltä talvi näyttää? Minkä värinen talvi on? Miltä talvi tuoksuu? Miltä talvi maistuu? Mikä talvessa on parasta? Jokaisen lapsen runosta tuli erilainen, ja niitä oli mukava lukea ääneen ryhmässä. Keväällä samalla tekniikalla voisi tehdä hienot kevätrunot, ja kysymyksiäkin voi muokata loputtomiin. Kokeile vaikka!

Lorukalastusta lumisella pihalla.

Taikatalvi-kirjassa Tuu-tikilla on tapana kalastella kalakeittoaineksiaan jäätyneen meren pohjassa jään alla. Leikimme Tuu-tikin talvikalastusta tekemällä pihalle lumesta oman pilkkiaukon, josta kalastelimme lorukaloja pienillä ongilla. Meidän lorukalamme ovat pahvista tehtyjä kalanmuotoisia lorukortteja, joita ongitaan pyykkipojalla varustetuilla ongilla. Kun pakkanen laski melkein kahteenkymmeneen asteeseen eikä ulkona voinut olla pitkiä aikoja, saimme hyvin ajan kulumaan sisätiloissakin kalastellen. Kala-apaja saattoi löytyä jonain päivänä leikkihuoneen sohvan takaa, joskus taas keittiön pöydän alta.

Tee se itse -kalalorukortit. Kuvassa Johanna Venhon sanataidetta.

Tiesitkö Sinä, että Tuutikki käyttää talvisin punaista tupsulakkia, jonka hän kevään tullen kääntää ympäri vaaleansininen puoli ylöspäin? Tämän ja monen monta muuta hauskaa yksityiskohtaa opin itsekin Taikatalvi-projektin aikana. Melkein haikein mielin suljen suosikkikirjan näiden viikkojen jälkeen. Ja sitten käännän kuvitteellisen lakkini toisinpäin ja iloitsen hurjasti kevään tulosta! En tiedä ihan tarkalleen, mitä se tuo tullessaan, mutta uskon Tuu-tikin viisaisiin sanoihin: “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

-Jenni

Satukirjeenvaihto ilahduttaa poikkeusaikana

Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat viime vuoden syksystä saakka olleet satukirjeenvaihdossa Saksassa toimivan Frankfurtin Suomi-koulun ryhmäläisten kanssa. Idea satukirjeenvaihdosta löytyi alunperin Liisa Karlssonin kirjoittamasta teoksesta Sadutus. Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (PS-kustannus 2003), jossa esitellään sadutusmenetelmää yleisesti sekä sen soveltamista käytäntöön esimerkiksi juuri kansainvälisen satukirjeenvaihdon muodossa. 

Satukirjeenvaihto on edullinen mutta sitäkin antoisampi sanataidemenetelmä toteutettavaksi esimerkiksi päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai kerhoissa. Yhtä lailla satukirjeenvaihto voi olla hauskaa yksittäisten perheiden ja lasten välillä. Kirjeenvaihto on ylipäätään suositeltava harrastus näin poikkeusaikoina, jolloin ihmisten välinen kanssakäyminen on rajoitettua. Meille suomenkielisenä ja sanataidepainotteisena yksikkönä oli tärkeää saada kirjeitä nimenomaan suomeksi, ja siksi käännyimme Saksassa toimivan Suomi-koulun puoleen. Suomi-kouluja toimii ympäri maailmaa, ja niiden tavoitteena on järjestää suomen kielen ja kulttuurin tuntemusta tukevaa toimintaa ulkosuomalaisille lapsille.

Mitä satukirjeenvaihto sitten käytännössä tarkoittaa? Meillä esimerkiksi satukirje koostuu yleensä kolmesta osasta: yleisistä  kuulumisista, lasten omista saduista ja satuihin liittyvistä kuvista. Ennen kirjeen kokoamista lapsia sadutetaan useaan otteeseen, ja lopulliseen lähetykseen valikoituvat lasten omat suosikkitarinat. Lapset myös mielellään piirtävät kertomistaan tarinoista kuvia, jotka ovatkin kiva lisä satukirjeeseen. Tässä kohtaa muistutan kuitenkin ryhmän ohjaajia huomioimaan, että lasten huoltajilta on aina pyydettävä lupa lasten tarinoiden ja kuvien julkaisemiseen tai lähettämiseen.

Sadutus on menetelmänä yksinkertainen. Tarvitset kynän, paperia, rauhallisen tilan ja sadutettavan lapsen. Voit aloittaa hetken esimerkiksi näin: “Kerro minulle satu. Kirjoitan sen ylös juuri niin kuin sinä sen minulle kerrot, mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Lopuksi luen tarinan sinulle ääneen, ja voit halutessasi vielä korjata sitä.” Tarkemmin sadutuksesta voi lukea esimerkiksi jo aiemmin mainitsemastani Karlssonin kirjasta. Menetelmän tavoitteena on saada lapsen oma ainutlaatuinen ääni kuuluviin.

Jos innostuit ajatuksesta, rohkaisen ja kannustan satukirjeenvaihtokaverien etsintään! Blogin kommenttikenttään tämän postauksen alle saa jättää oman kirjeenvaihtoilmoituksen. Kerro ainakin minkä ikäiset lapset etsivät satukirjeenvaihtokaveria ja missä päin maailmaa majailette. Ilmoitukseen kannattaa jättää myös sähköpostiosoite yhteydenottoja varten. 

Satumaista joulukuuta kaikille!

-Jenni

Satusieppari ja muita Tarinataikurien uutuusvinkkejä sanataiteiluun

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020)

Luovuus tarvitsee raamit ympärilleen, ja sanataideohjaaja kasan hyviä menetelmiä työkalupakkiinsa. Lasten kanssa tehtävä sanataiteilu voi olla vaikkapa runobingon pelaamista, sanasopan keittoa tai rohkaisupuheen pitämistä lehdelle, joka ei syksyllä uskalla hypätä puusta. Nämä mainiot esimerkit on napattu Katariina Vuoren kirjoittamasta ja Maija Hurmeen kuvittamasta uudesta sanataideoppaasta Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille (Lasten Keskus 2020). Uusi teos pääsi testiin Turunlahden perhepäivähoidon sanataidepainotteisessa varhaiskasvatusryhmässä. Kirjan tehtävät ovat hyvin sovellettavissa eri-ikäisille käyttäjille ihan pienistä lapsista kouluikäisiin saakka, ja meillä niitä testasivat tällä kertaa 2-4-vuotiaat lapset.

Oppaasta riittää monenlaista tekemistä pitkäksi aikaa, mutta valitsimme joitain kutsuvimpia harjoitteita arviota varten. Yksi lemppareistamme oli vuodenaikaruno, joka selkeydessään ja helppoudessaan valikoitui ihan ensimmäiseksi uudeksi harjoitteeksi. Runoilun tukena olevien apukysymysten avulla saimme syksyyn aivan uusia näkökulmia, kun pohdimme esimerkiksi, onko syksy lapsi vai vanhus ja mikä sen lempinimi olisi. Itse miellän tällaiset aukkorunojen kaltaiset tehtävät tosi päteviksi matalan kynnyksen sanataideharjoituksiksi, joiden avulla aloittelevakin sanataiteilija saa helposti onnistumisen kokemuksia ja pystyy tuntemaan itsensä taiteen tekijäksi. Positiivisen kokemuksen jälkeen on helpompi tarttua monimutkaisempaankin harjoitukseen. Mielikuvituksellisten, mutta kuitenkin selkeiden tehtävien avulla voi houkutella tarinoita esiin piiloistaan ja luoda uusia runoja ja vaikka kokonaisia satumaailmoja.

Ehdoton suosikkini kirjan vinkeistä on kuitenkin satusieppari. Tänä ihmekapineena voi ohjeen mukaan toimia esim. metsästä löydetty keppi, johon ripustetaan langoilla  muistilappuja roikkumaan (yllä kuva alkuperäisestä ohjeesta). Ideana on kerätä satusiepparin oksille satujen ja tarinoiden ideoita, joita ei juuri samassa hetkessä ehdi alkaa työstää tarinaksi, mutta joita ei kuitenkaan halua kadottaa. Ja tämähän on meillä perhepäiväkodissakin ihan olemassa oleva ongelma, joka on odottanut ratkaisijaansa. Sadutamme (eli kannustamme kertomaan omaa tarinaa, joka kirjoitetaan sanasta sanaan ylös) lapsia paljon, ja juuri tällä viikolla esimerkiksi pienissä mielissä on muhinut ideoita satukirjeenvaihtokavereille lähetettävistä saduista. Olen löytänyt itseni sanomasta, että “muista tuo aihe myöhemmin” tai “tuo olisikin hyvä aihe omaan satuusi”, mutta kun sadutuksen aika lopulta koittaa, saattavat hyvät ajatukset ja ideat olla jo unohtuneet. Mitä haaskausta, mitä hulluutta!

Satusieppari Turunlahden perhepäivähoidon tyyliin.

Sijoitimme oman henkarista väsätyn satusiepparimme perhepäiväkodin keittiöön, koska juuri ruokapöytäkeskustelun aikana uusia tarinaideoita tuntuu syntyvän helposti, ja jatkossa ideat eivät enää pääse karkuun. Toki mahtavia ideoita voi syntyä ihan missä ja milloin tahansa, kuten esimerkiksi potalla asioidessa, kuten Katariina Vuorikin kirjassaan muistuttaa. Satusieppariin kerättyjä ideoita voi myös kätevästi kierrättää kavereiden kesken, sillä siihen voi myös ehdottaa aihetta, josta ei ehkä itse halua tehdä tarinaa, mutta josta mielellään kuulisi kaverin kertovan. Tarinoimaan taipuvainen aikuinenkin voi käydä satusiepparista nappaamassa aiheen ex tempore -päiväunisadulle.

Kannustan nyt kaikkia satusieppareiden tekoon. Jos innostut askartelemaan omasi, kuva olisi kiva!

-Jenni

Kaveritaitojen opettelua Lumin ja Lunnin kanssa

Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Lasten Keskukselta

Lumi ja Lunni -kirja on ollut mukana perhepäiväkodin arjessa.

Tiiviissä perhepäivähoitoryhmässä ystävyys on keskeinen arvo ja ryhmässä toimiminen aina ajankohtainen taito. Kaveri- ja ryhmätaitojen opettelu sisältyy luonnollisena osana lähestulkoon kaikkeen toimintaan niin meillä Turunlahden perhepäivähoidossa kuin laajasti muuallakin varhaiskasvatuksen kentällä. Ystävyyssuhteita on tärkeää vaalia, ja pieniin eväsreppuihin on hyvä pakata juomapullojen ja varasukkien lisäksi myös runsaasti vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.  

Viime viikkoina perhepäiväkodissa on kuljetettu mukana valloittavaa kirjaa ystävyydestä. Marjo Nygårdin kirjoittama ja kuvittama lastenkirja Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä (Lasten Keskus 2020) on päässyt mukaan metsäretkelle, toimintatuokioihin, päiväunille ja leikkien lomaan rauhoittamaan, naurattamaan, herättämään ajatuksia ja innostamaan kielellä leikittelyyn. Kirjan kieli on kaunista, ja tekstin ääreen on ollut helppo pysähtyä. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Lumi on kalliosaarella leikkejään kehittelevä lapsi, joka saa yllättäen seurakseen Lunni-linnun. Yhdessä ystävän kanssa leikit muuttuvat entistä hauskemmiksi, ja jaettu ilo tuntuu mukavalta. Tarina vie lukijan seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua, leikkimään, seikkailemaan ja rakentamaan majakkaa yhdessä ystävän kanssa. Toisaalta kirjassa käsitellään myös kaipausta ja jälleennäkemisen riemua. Ystävyyteen kun liittyy monia tunteita.

Lunni-lintu ei puhu ihmisten kieltä, vaan käyttää ilmaisussaan pelkkää a-vokaalia. Tämäkös huvitti lapsia! Tapahtui niinkin, että lapset innostuivat yhteen ääneen matkimaan ja  leikkimään lunneja. Juttelimme lasten kanssa myös siitä, että ystävillä ei aina tarvitse olla yhteistä kieltä. Meilläkin perhepäiväkodissa kommunikoidaan sujuvasti sanojen lisäksi äänteillä, eleillä ja tukiviittomilla, kaikki toisiamme erinomaisesti ymmärtäen. 

Marjo Nygårdin kuvitusta kirjasta Lumi ja Lunni – Pieni kirja ystävyydestä.

Pieni kirja ystävyydestä kätkee sisäänsä myös suuria ajatuksia. Lapset ilahtuivat erityisesti kohdasta, jossa puhuttiin siitä, miten pienikin voi olla rohkea. Tämän lauseen Lumi sanoo Lunnille linnun kiipeillessä taitavasti kallioilla. Mieleenpainuvinta olikin lukea kirjaa lasten kanssa metsäretkellä tutun kiipeilykiven juurella, ja rohkaista heitä lukutuokion jälkeen Lunnin esimerkkiä noudattaen ylittämään itsensä ja kapuamaan ison kiven päälle. 

Kun ystävät kannustavat vieressä, tulee rohkeus kuin itsestään.

-Jenni