Yhteistyössä/ kirja saatu arvostelukappaleena: Haamu Kustannus
Turunlahden sanaversomo aloitti syksyllä yhteistyön Harrastamisen Turun malli -hankkeen kanssa. Turkulaiseen Pansion kirjastoon toivottiin lukemisen ja kirjallisuuden pariin innostavaa kerhoa, ja idea sanataidepainotteisesta Olipa kerran -kerhosta syntyi. Ensin kerho suunnattiin 1.–3.-luokkalaisille, mutta ensimmäisten tapaamiskertojen jälkeen todettiin, että kaikki alakouluikäiset ovat tervetulleita: sanataidekerhossa kun ei juurikaan ole omalla tai kaverin iällä väliä. Päinvastoin ohjaajaa helpotti, että isommat kerholaiset osasivat auttaa pienempiä lukemisessa ja kirjoittamisessa – tai kadonneen teipinpään metsästyksessä. Sana kivasta kerhosta kiiri, ja jo neljän viikon jälkeen siirryttiin kirjastosta koulun väljempiin tiloihin.
Suurin osa Olipa kerran -kerholaisista oli monikielisiä, mutta yhteinen kieli oli kaikille kuitenkin koulukieli suomi. Heti alussa sovimme, että kerhossa ei ole pakko aina kirjoittaa suomeksi: tekstejä saa tuottaa kaikilla osaamillaan kielillä. Syyskauden kymmenen kerhokerran aikana syntyneistä teksteistä koottiin kauden päätteeksi näyttely Turun kaupunginteatterin Taideseinälle.
Miten niitä näyttelytekstejä sitten syntyi porukassa, jossa suomen kielen taitotaso oli vaihteleva eikä kaikki olleet vielä oppineet lukemaan tai kirjoittamaan millään kielellä? Reittejä tekstin luokse oli monenlaisia: tarinaa kohden kuljettiin piirtämällä, suullisesti ideoimalla, liikkumalla ja helppoja kirjoitusharjoituksia tekemällä. Syntyneet tekstit saivat olla lyhyitä ja tiiviitä. Pieniä tarinoita, runoja, reseptejä, vitsejä – lyhyitä tekstilajehan on vaikka mitä, ja kauden aikana ehdittiin kokeilla niistä useampaa.
Onneksi sanataideohjaajana en ollut oman mielikuvitukseni varassa, kun isolle ja innokkaalle porukalle piti keksiä uusia tehtävänantoja viikko toisensa jälkeen. Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat nimittäin julkaisseet mainion Lumottu pikajuna – Kirjoita lyhyesti -oppaan (Haamu Kustannus 2025), joka on keskittynyt nimenomaan lyhyiden tekstien kirjoittamiseen. Olipa kerran -kerholaisten ehdoton lemppari Lumottu pikajuna -kirjan tehtävistä liittyi vitsien keksimiseen. Käytimme kerhossa kirjan esimerkkivitsiä, ja kirjoitimme sen innoittamana omia (vähintään yhtä) hauskoja juttuja. Heikkilän ja Leinosen huumorin kirjoittamiseen liittyvän kappaleen esimerkkiteksteistä löytyvä (puujalka)vitsi kuuluu näin: “Mitä vampyyri sanoi tarjoilijalle? Saisinko litran kokista.”
5.-luokkalainen Alex vastasi vitsin kuultuaan samalla mitalla: “Mitä sieni sanoi puulle? Saisinko juuria.” Samalla kaavalla jatkoi ikätoveri Alan: “Mitä musta sanoi valkoiselle? Tämä elokuva on mustavalkoinen.” 3.-luokkalaisen Danian vitsi sai innoitusta kirjoitusoppaan kauhuteemasta: “Mitä haamu sanoi toiselle haamulle? Voinko saada kurpitsan.”
Lumottu pikajuna -kirjasta löytyy monien tehtävävinkkien lisäksi viisas kappale liittyen tekoälyn käyttöön. Tekstissä kuvataan selkeästi tekoälyn käyttöön liittyviä eettisiä ongelmia, mutta annetaan hyviä ehdotuksia siitä, miten tekoälysovelluksia voi käyttää luovan työskentelyn tukena: “Sen sijaan niistä voi olla apua, kun esimerkiksi haluat varmistaa jonkin yksityiskohdan tai kysyä apua tarinan rakenteeseen.” Meidän monikielisessä sanataideryhmässämme kännyköiden ja erilaisten sovellusten käyttö on sallittua, ja tekniikkaa käytetään apuna esimerkiksi käännösten tekemisessä.
Suosittelen Lumottu pikajuna -teosta lämpimästi kaikille kirjoittajille ja kirjoittamista opettaville. Sarjakuvataiteilija Brocin ilmeikkäästi kuvittama kompakti teos sopii hienosti myös sinne kuuluisaan pukinkonttiin!
– Jenni