Turun alueen vanhusten asumispalveluyksiköissä on ollut viime syksystä saakka käynnissä Turunlahden sanaversomon tuottama Sanat, joita muistelen -yhteisösanataideprojektin aineiston keruu. Portsakodissa, Liinahaan vanhainkodissa, Kerttulin vanhainkodissa, Kurjenmäkikodeissa, Emmi-kodissa ja Vuokkokodissa on projektin aikana syntynyt lähes sata erilaista runoa, ajatelmaa, tarinaa tai elämänohjetta osaksi yhteistä näyttelyä, joka on aloittanut palvelutalokiertueensa viime viikolla Porsakodista jatkaen tällä viikolla Liinahaan vanhainkotiin. Näyttely kiertää Turun alueella koko kevään ajan.

Sanat, joita muistelen -yhteisösanataidenäyttely on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen rahoituksella. Projektin tavoitteena on nostaa esille sanataiteen mahdollisuudet vanhustyössä sekä antaa ääni ikääntyneille. Näyttely on jatkoa viime vuonna Turunlahden sanaversomon toteuttamalle lasten sanataidetta ja taiteen tekijyyttä esiin nostaneelle Sanat, joihin yletyn -projektille. Tällä kertaa kohderyhmänä ovat vanhukset, sillä jo kahden vuoden ajan jatkunut pandemiatilanne on entisestään heikentänyt ikäihmisten osallistumismahdollisuuksia, ja projektin avulla haluttiin luoda kulttuurihyvinvointia lisäävä konsepti, joka toimisi kaikista rajoitustoimista huolimatta.

Itse sanataideohjaajana ilahduin siitä innosta, jolla palvelutaloissa lähdettiin kokeilemaan sanataidemenetelmiä ja luovaa muistelemisesta osana asukkaiden viriketoimintaa vaikkei aiempaa kokemusta vastaavasta työskentelystä välttämättä ollutkaan. Virikeohjaajat ja muut yksiköissä työskentelevät ammattilaiset tarttuivat rohkeasti lähettämiini tehtäviin ja innostivat asukkaat luovaan itseilmaisuun.

Näyttelyyn päätyi tekstejä noin 70:ltä eri henkilöltä. Teoksia lukiessa pääsee mukaan arjenmakuiselle aikamatkalle paikallishistoriaan. Runoissa ja tarinoissa muistellaan esimerkiksi lapsuuden tuoksuja, leikkejä, perhettä ja koulutietä. Monen osallistujan lapsuusmuistoissa ovat läsnä sota-aika ja puute, mutta toisaalta myös pienistä asioista on syntynyt ilon aiheita ja juhlahetket ovat säilyneet mielessä. Aineistossa liikutaan Turun eri alueilla, muun muassa Pohjolassa ja Portsassa, mutta on muistoja kertynyt myös kauempaa, kuten esimerkiksi Karjalasta.

Erityisen paljon luovaa muistelua syntyi ruoka-aiheiden ympärille, joten toinen toistaan herkullisemmat kuvaukset lapsuuden ruokamuistoista saattavat tuoda veden myös näyttelykävijän kielelle. Portsakodissa asuvan Anjankin runossa ollaan makumuistojen äärellä:

Isoäiti leipoi ruisleipiä.
Ne hän laittoi jähtymään tuvan orrille.
Kun tulin koulusta,
tuoksu tuli jo ovelle vastaan.

Vesi herahti kielelle.

Omasta mielestäni näyttelyaineisto on yhtä aikaa hauska ja koskettava, oivaltava ja yllättävä. Elämän pienet ja suuret asiat kohtaavat runoissa ja muissa teksteissä ihmeellisellä tavalla. Toivonkin, että näyttely pääsee palvelutalokiertueen jälkeen vielä niin sanotun suurenkin yleisön nähtäville, sillä se varmasti herättää ajatuksia myös nuoremmassa väessä.

-Jenni