Sanataideharjoituksia kummitustarinoista, hui!

Yhteistyössä: Haamu Kustannus. Peli saatu arvostelukappaleena.

Sanataideohjaajan työ on siitä hauskaa, että työskentelyn virikkeinä ja tehtävien taustamateriaalina voi käyttää oikeastaan mitä tahansa. Jotkut inspiroituvat luonnosta, toiset lapsuuden lempikirjoista, ja joskus runoja tehdään vaikkapa sanomalehtiotsikoita leikaten. Ja joskus innostuksen lähteenä ovat ihka oikeat kummitustarinat! 

Meediopeli – Aaveiden Pohjanmaa -korttipeli tarjoaa monia mahdollisuuksia sanataideopetuksen rikastamiseen. Kyseessä on Haamu Kustannuksen viime vuoden puolella julkaisema peli, jossa ajatuksena on leikkiä yksi pelaaja kerrallaan meediota ja edustaa kummitusta, jonka henkilöllisyyttä ja taustoja muut pelaajat sitten koettavat arvailla. Pelin ovat suunnitelleet Tiina Hautala ja Suvi Kari, ja sitä esittelevän hienon pelitrailerin voi käydä katsomassa täältä.

Meediopelin säännöt ovat verrattain yksinkertaiset ja nopeasti omaksuttavissa, ja meillä ainakin 9-vuotias testipelaaja viihtyi kummituspelin parissa mainiosti. Erityisen hauskaa oli se, kun koululainen löysi pelistä etunimikaimansa. “Eteerinen Elsi” oli nimittäin kokkolalaisen Hotelli Seurahuoneen sisäkkö, joka ei koskaan lopullisesti poistunut työpaikaltaan. Hui kauhistus!

Peli on siis jo itsessään (aikuisenkin mielestä, toim. huom.) hauskaa ajanvietettä, mutta erityisen mielenkiintoiseksi materiaalin tekee se, että korttipakkaan on erikseen lisätty valmiita sanataidetehtäviä! Kummituskorttien avulla voi lähteä vaikkapa itse keksimään kuvassa olevalle aaveelle taustarinaa. Kuka hän on, missä hän on asunut ja millaista elämää hän on viettänyt. Ja mikä tärkeintä: miksi henkilö onkaan jäänyt keskuuteemme kummittelemaan? Onko aaveella vielä jotain selvittämättömiä asioita tai jotain muuta tärkeää kerrottavaa?

Kutkuttavinta tässä materiaalissa on se, että pelin hahmot perustuvat oikeisiin pohjanmaalaisiin kummitusjuttuihin, joita on kerrottu sukupolvelta toiselle. Kysymys siitä, ovatko kertomukset totta vai “vain” tarinoita, ei ole ainakaan sanataiteen maailmassa kovinkaan olennainen. Jos tarinat majakoissa, kartanoissa ja ullakoilla melskaavista haamuista innostavat ihmisen mielikuvittelemaan ja virittäytymään tarinankerronnan taajuudelle, on niille ehdottomasti paikkansa. 

Jos aiheesta oikein innostuu, löytyy lisätietoa hytisyttävistä kummitustarinoista esimerkiksi Haamu Kustannuksen Aavetarinasarjasta. Itse luin Meediopelin innoittamana melkein yhdeltä istumalta Tiina Hautalan teoksen Aaveiden Pohjanmaa – Kummitustarinoita mailta ja meriltä. Kirjan lukemisen jälkeen uskon ehkä hieman enemmän kummituksiin ja kuuntelen taas erityisen herkällä korvalla rintamamiestalomme öisiä natinoita ja kolinoita. Suosittelenkin herkimpiä lukijoita ja kokijoita tutustumaan sekä Meediopeliin että kummitustarinoita sisältävään kirjallisuuteen mieluummin keskellä kirkasta päivää kuin synkkinä ja myrskyisinä öinä.

-Jenni