Vuoden harmaimmaksi haukuttu päivä muuttui kertaheitolla taianomaiseksi, kun Turun Nuoressa Teatterissa eilen ensi-iltansa saanut Petterin Posse -näytelmä valaisi hämärtyvän ja tihkusateisen syysillan. Näytelmän alkuperäisversion on käsikirjoittanut Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, ja ohjaaja Fiona Syrén on yhdessä nuorten kanssa dramatisoinut nyt nähtävän, joukutunnelmiin johdattelevan esityksen. 

Korvatunturilla jouluvalmistelut saavat dramaattisen käänteen, kun tuikitärkeä lahjalista katoaa ja koko joulu on vaarassa mennä pilalle. Onneksi Petteri-poro (Elli Pehkonen) ryhtyy neuvokkaiden ystäviensä Sisu Suden (Viima Pohjola), Ilona Ilveksen (Unna Falenius) ja Into Ilveksen (Matilda Elo) kanssa selvittämään kadonneen listan arvoitusta. Yhteistyö toimii ennakkoluulottomasti lajirajojen ylitse, ja salapoliisihommien tiimellyksessä ratkotaan myös ystävyys- ja perhesuhteita. Hauskaa ja kiusallisen tunnistettavaa perhedynamiikan kuvausta tarjoilevat Petterin teini-ikäinen Petra-sisko (Anna Kujala), isä (Aada Gröndahl) ja äiti (Elsi Kaisalmi).’

Kysyn ensi-illan jälkeen ohjaaja Fiona Syrénin tunnelmia, ja hän kertoo olevansa liikuttunut ja ylpeä itsensä ylittäneistä nuorista näyttelijöistä: ”On hyvin palkitsevaa seurata, kuinka he kehittyvät näyttelijöinä ja kasvavat ihmisinä prosessin aikana. Jos uskaltaa hypätä avoimin mielin työskentelemään nuorten kanssa aliarvioimatta heitä, saa yllättyä positiivisesti.” Syrén muistuttaa myös, että näyttelijäntyön lisäksi treeneissä harjoitellaan muun muassa vastuun kantamista, ihmisten kohtaamista ja työryhmässä toimimista.

Nuoret näyttelijät puhaltavat lavalla yhteen hiileen ja onnistuvat ilahduttamaan ja yllättämään. Lapsiyleisö intoilee vauhdikkaista juonenkäänteistä, hauskoista hahmoista ja isoista popcorn-annoksista. Aikuiset taas hämmästelevät taitavia ja rohkeita nuoria. Lämpiössä kiitellään kilvan hyvää ja kehittävää harrastusta, jolle toivotaan jatkossakin löytyvän riittävästi resursseja. Mukava ja suositeltava tapa tukea Turun Nuorta Teatteria onkin käydä nauttimassa teatteritaiteesta – Petterin Possen esityskausi jatkuu 13.12. saakka!

– Jenni

Artikkeli Petterin Possea kannattelee ystävyys ja yhteistyö julkaistiin ensimmäisen kerran .

Kesä ja kirjat kuuluvat yhteen. Kunnianhimoisimmat lukutoukat tarttuvat lukuhaasteisiin ja taltuttavat mökkilaiturilla klassikoita tai muita tavalliseen arkeen mahtumattomia järkäleitä. Toiset taas valitsevat piknikviltille mahdollisimman kevyttä luettavaa. Itsekin tunnustan joskus haaveilleeni kiireettömästä riippumatossa tai rantalaiturilla lueskelusta ja kymmenistä luetuista kirjoista. Tänä kesänä lukutavoitteeni on ollut kuitenkin normaalia maltillisempi. Teinin, taaperon ja uuden vauvan vanhemmuus asettaa joitain rajoituksia ajankäytölle eikä lukemiselle valitettavasti jää paljoa aikaa. Ajatuksenani oli kesä-heinäkuun aikana lukea kirja, siis yksi aikuisten kirja. Ja hurraa, haaste on nyt selätetty!

Erityiseksi kesäkirjakseni valitsin Anna-Riikka Carlsonin esikoisteoksen Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY 2024). Muodoltaan verrattain lyhyistä luvuista rakentuva kirja sopi valtavan hyvin tilanteeseeni, jossa lukeminen oli epäsäännöllistä ja katkonaista. Kirjan päiväkirjamainen, viipyilevä ja yksityiskohtiin pysähtyvä kerronta oli helposti omaksuttavaa ja lähestyttävää, ja huomasin haluavani pysähdellä sanojen, runojen ja ajatusten äärelle. Carlsonin kirjasta intoutuneena kuljetin kirjakassissani mukanani myös Eeva Kilven runoista koottua kokoelmateosta Perhonen ylittää tien – Kootut runot 1972–2000 (WSOY 2000), josta löytyi monia Carlsonin kirjassa mainittuja hienoja runoja.

WSOY:n kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlson kuvaa lämminhenkisessä teoksessaan kohtaamisiaan rakastetun kansalliskirjailija Eeva Kilven (s.1928) kanssa. Kirjallisuus ja intohimoinen suhtautuminen siihen ja elämään ylipäätään yhdistää eri sukupolvia edustavat naiset, ja työsuhde muuttuu ystävyydeksi. Kilpi ja Carlson jakavat merkityksellisen suhteen luontoon ja nähdäkseni myös rakkauteen ja hyvään uskovan elämänasenteen. Carlson vie lukijansa taitavasti Eeva Kilven kotiin Iltaruskontielle, karjalalaisiin lapsuusmaisemiin tai sairaalasängyn vierelle ilman, että se tuntuu liian tungettelevalta. Kilven ihmissuhteita ja läheisiä kohdellaan elämäkerrallisia aineksia sisältävässä teoksessa arvostavasti, eikä toisten valintoja tai tekoja lähdetä jälkikäteen arvostelemaan. 

Teos perustuu Eeva Kilven ja Anna-Riikka Carlsonin välisten keskustelujen ja Kilven laajan tuotannon lisäksi myös hänen omiin muistiinpanoihinsa, jotka ovat tallettaneet kohtauksia, ajatuksia ja sattumuksia värikkään elämän varrelta. Esimerkiksi vuonna 1967 Kilpi on listannut muistiin levottomaksi ja ärtyisäksi tekeviä asioita, joita ovat hänen mukaansa muun muassa valvominen, turhat puhelinkeskustelut ja kirjoittamisen estävät kotitaloustyöt. Samaistun täysin!

Lempeäotteinen kirja avaa kiinnostavalla tavalla omaa syntyprosessiaan, ja lukija pääsee seuraamaan teoksen matkaa ensimmäisistä idean säikeistä kokonaiseksi kirjaksi kauniiden kansien väliin. Samoin kuin Eeva Kilpi, myös Carlson hakeutuu välillä luonnonrauhaan kirjoittamaan teostaan. Metsä ja sinne meneminen ovatkin merkittävässä osassa kirjassa, ja suomalaisen metsän suojelua koskevat kysymykset samalla ajankohtaisempia kuin koskaan. Eeva Kilpi oli luonto- ja eläinaktivistina edelläkävijä ja sunnannäyttäjä, ja hänen perintönsä on voimakas ja näkyvissä edelleen nykyisessä luonnonsuojelua koskevassa keskustelussa. Carlson on poiminut painavia sanoja Kilven tuotannosta ja muistiinpanoista myös luontokysymyksiin liittyen. “Aika ja metsä ovat arvokkainta, mitä voimme toisillemme antaa” on koskettanut Carlsonia ja puhuttelee taas uusia lukijoita hänen teoksensa kautta. Kirjoitan Kilven ajatuksen kalenterini takakanteen, jotta se varmasti jäisi elämään omaankin arkeeni, ja olen hetken osa muistiinpanoja kirjoittavien kirjailijanaisten katkeamatonta ketjua.

Anna-Riikka Carlsonin teos on kunnianosoitus Eeva Kilven tuotannolle ja elämälle. Carlson onnistuu yhdistämään menneen ja tulevan ja puhuttelemaan yhtäaikaisesti sekä ystäväänsä Eevaa että kirjan lukijaa. Valtavasta yksityisarkistoaineistosta on valikoitu juuri ne palat, joita kohtaamisten ja keskustelujen taustoittamiseen tarvitaan. Koska aineistoa on runsaasti, nousee esiin myös varsinaisen elämäkerrankin kirjoittaminen niiden pohjalta, sitten kun aika on oikea. Nämä juhlat siis toivottavasti jatkuvat vielä. 

– Jenni

Artikkeli Lempeä kirja kohtaamisista Eeva Kilven kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran .

Turun Kesäteatteri tarjoilee tänä kesänä kulttuurinnälkäisille perheille klassikkosatua raikkaalla ja omaleimaisella otteella. Norjalaisen Thorbjørn Egnerin vuonna 1955 julkaistuun lastenkirjaan pohjautuvan näytelmän on Vartiovuorelle onnistuneesti ohjannut Samu Loijas.

Näytelmän päärooleissa nähdään kova rosvokolmikko. Markus Niemi on Kasper, Thomas Dellinger Jesper ja Joonatan Perälä – tietysti Joonatan. Sympaattiset ja käänteissään nopeat rosvot saavat hetkessä yleisön puolelleen.

11-vuotiaan seuralaiseni lempparinäyttelijät ovat Jasmin Mehtälä akrobaattisiakin taitoja vaativassa leijonan roolissa ja Aino Honkanen papukaijan ja leipurin rooleissaan. Eri-ikäisistä näyttelijöistä koostuva joukko toimii hienosti yhdessä, ja varsinkin laulu- ja tanssinumerot ihastuttavat kaikenikäisiä katsojia. Musiikintäyteinen ja värikäs esitys pitää otteessaan alkutahdeista loppukumarruksiin. Niina Suvitien suunnittelema herkullinen lavastus ja Marjo Haapasalon taidokas puvustus viimeistelevät satumaisen tunnelman. Erityismaininnan ansaitsee Pia Kalenius, joka on luonut näyttävät ja toiminnalliset eläinnuket.

Laulu raikaa kauniissa kesäillassa, ja ilmassa on teatterin taikaa, iloa ja yhteisöllisyyttä. On onni saada vuodesta toiseen kavuta Vartionvuoren mäelle nauttimaan rennosta mutta ammattimaisella varmuudella toteutetusta kesäteatterista. On vielä suurempi onni tutustuttaa ja rakastuttaa uusi sukupolvi teatteriin näin turvallisissa puitteissa. Kun Kolmea iloista rosvoa on viimeksi esitetty Turun Kesäteatterissa, olen itse ollut 8-vuotias ja innolla tietysti katsomossa mukana.

Niin kuin 30 vuotta sitten, myös vuonna 2024 kolmen iloisen rosvon tarinassa on onnellinen loppu, eikä ketään jätetä yksin. Lämminhenkinen ja toivon täyteinen näytelmä on juuri sitä, mitä (välillä vähän harmaansävyisessä) ajassamme kaivataan. Turunlahden väki suosittelee esitystä lämpimästi. Katsomo on katettu, joten raikas kesäsadekaan ei Kardemumman kaupungin menoa hidasta! 

– Jenni

Artikkeli Kesäteatteria Kardemumman yöstä julkaistiin ensimmäisen kerran .

Turussa on aika harvoin mahdollista nauttia oopperasta, mutta silloin kun on, kannattaa tarttua tilaisuuteen. Turun Kaupunginteatterissa sai viime viikolla ensi-iltansa puheteatteria ja oopperaa yhdistelevä kamarioopperaesitys Ihminen parhaan kykynsä mukaan. Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa yhteistyössä tuotetun teoksen on ohjannut Pertti Sveholm. Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä nähdään näyttelijä Pihla Penttinen ja baritoni Waltteri Torikka. Teoksen on säveltänyt Joel Järventausta, ja live-musiikista vastaa kapellimestari Marko Hilpo yhdessä taitavan orkesterin kanssa.

Kirjailija Tommi Kinnunen on kirjoittanut kamarioopperaan libreton eli laulujen sanat ja teoksen muun tekstin. Niin kuin odottaa saattaa, Kinnusen teksti ravistelee oopperan (ja yhteiskunnankin) perinteisiä sukupuolirooleja ja ihmissuhdenormeja. Teos tarjoilee katsojalle moninaiset ja kokonaiset hahmot, joita ei ole typistetty feminiiniseksi uhriksi tai maskuliiniseksi sankariksi saati muutoin mahdutettu liian ahtaisiin ja moneen kertaan nähtyihin lokeroihin. Kinnusen teksti yhdessä Penttisen ja Torikan tulkintojen kanssa muodostavat aidonoloisen vuorovaikutuksen kahden ihmisen välille. Ei ole itsestäänselvyys, että tunne välittyy aitona, kun samalla lavalla käytetään sekä oopperan että puheteatterin ilmaisukeinoja ja työkaluja, mutta tässä esityksessä se onnistuu.

Siitä, mitä lavalla lopulta tapahtuu, en halua liikaa sanoa. Todettakoon, että on sota-aika ja kirjeet kulkevat kodin ja rintaman välillä. Kahden ihmisen välisen suhteen syntyä, nykytilaa ja tulevaisuutta avataan samalla kun pommikoneet lentävät päittemme yli. Suhde on jotain muuta kuin pelkkä parisuhde, se on paljon enemmän. Suhteessa on useampia sävyjä, vaikkei niitä kaikkia tarinan ajassa osatakaan nimetä. Teos on aika queer, ja Penttinen ja Torikka rooleissaan karismaattisia ja samaistuttavia.

Kaupunginteatterin viestinnässä teoksen kerrotaan kuvaavan “toisenlaista rakkautta”. Tuttuus tai toiseus riippuu katsojasta ja katseen suunnasta, ja joillekin tosiaan sukupuolen norminvastainen ilmaiseminen, homoseksuaalisuus tai monisuhteisuus voi tuntua vieraalta. Katsomossa on kuitenkin heitäkin, jotka huomaavat lavalla jotain tosi tuttua, ehkä pitkästä aikaa, ja jotka herkistyvät eri kohdassa kuin vieruskaveri. Heitä, joiden omassakin arjessa on ihmissuhteita, joille ei ole kaikkien tuntemia nimiä. Meitä, jotka olemme kyseenalaistaneet kapeat sukupuoliroolit tai yhteiskunnan ihmissuhdenormit jo aikoja sitten. 

Joka tapauksessa, esityksessä päästään ihmisyyden ytimeen, niiden kuuluisien peruskysymysten äärelle. Toivoisinkin, että juuri hän, joka kokee olevansa vääränlainen ja kaipaa kannustusta omana itsenään elämiseen, löytäisi tämän teoksen pariin. Kaikille teatteri ei kuitenkaan ole helposti saavutettavissa, joten ilokseni kerron myös, että tallenne Ihminen parhaan kykynsä mukaan -kamarioopperasta on kuultavissa Yle Radio 1:ssä 11.5.

– Jenni

Artikkeli Ooppera perinteitään ja ihmissuhdenormeja haastamassa julkaistiin ensimmäisen kerran .

Turun Nuoren Teatterin viime viikonloppuna ensi-iltansa saaneen Ella ja jättipotti -näytelmän keskiössä ovat ystävyys, luottamus ja yhdessä tekeminen eli asiat, joita rahalla – edes miljoonalla eurolla – ei saa. Timo Parvelan suosikkikirjaan perustuva ja Minna-Stiina Saaristo-Vellingin dramatisoima näytelmä tarttuu ajankohtaisiin kysymyksiin. Ajassa, jossa lasten ja nuorten palveluista, koulutuksesta ja kulttuurista leikataan, kuoriutuu Turun Nuoren Teatterin esityksestä Minka Laukniemen ohjauksessa railakas mielenosoitus ja taiteellisesti korkeatasoinen ystävyyden ylistys.

Ellan (Enni Peltolan) ja kavereiden (Nella Salonen, Oona Tuomi, Anna Kujala, Silja Soini, Elsi Kaisalmi ja Tyyne Väätäinen) koulussa säästetään kaikesta, ja opettajankin (Aino Laitervo) luovuudella ja jaksamisella on rajansa. Taloushuolet näkyvät myös lasten kodeissa, joissa vanhemmat riitelevät laskuista ja joutuvat työttömäksi. Uudet autot, penaalit ja koiranpennut ovat vain kaukaisia haaveita. Yllättävä helpotus rahahuoliin tulee kuitenkin vastaan, kun lapset löytävät loton voittokupongin. Mutta kuten arvata saattaa, monta mutkaa on vielä matkan varrella eikä kaikki suju suunnitelmien mukaan. Kaveriporukan ystävyyskin joutuu koetukselle.

Nuoret näyttelijät antavat lavalla kaikkensa, ja vähän vielä enemmän. Vakavia aiheita kevennetään huumorin keinoin, ja laaja tunneskaala välittyy katsomoon saakka. Yksi taitavista näyttelijöistä löytyy meiltä kotoa, joten kuulen Tiinan roolin näytelmässä tekevän Elsin kommentit tuoreeltaan ensi-illan jälkeen. Elsin mielestä näytelmä kannattaa mennä katsomaan, koska se sopii sekä lapsille että aikuisille. “Se on hauska, mutta käsittelee kuitenkin sellaisia tärkeitä asioita, kuten ystävyyttä.”

Näytelmän kantavana teemana on ystävyys, ja kuvaan sopii hyvin, että kaikki teoksen laulut lauletaan yhdessä, koko näyttelijäkaartin voimin. Esityksen kappaleet on säveltänyt Joanna Savikurki ja sanoittanut näytelmän ohjaaja Laukniemi. Kun nuoret näyttelijät laulavat ystävyyden olevan jättipotti, joka ei lopu milloinkaan, katsojana uskon joka sanan. Kun myöhemmin kysyn Elsiltä, millainen rooli ystävyydellä on näyttelijäporukassa, vastausta ei tarvitse kauaa miettiä: “Teatteri on tosi ryhmälaji, ja on tärkeetä, että kaikki on ystäviä toistensa kanssa. Jo parin päivän sisällä oltiin yhtenäinen porukka. Enskassa huomasi, kuinka paljon ollaan edetty porukalla ja tultu yhteen.”

Kiitos koko Turun Nuoren Teatterin väelle hienosta teatterielämyksestä. Erityiskiitos myös hienon harrastuksen ja uusien ystävien löytämisen mahdollistamisesta!

-Jenni

Ps. Entä mitä Sinä ostaisit, jos saisit miljoona euroa? Elsi kuulemma ostaisi “hevosia järkyttävästi, ison valkoisen talon jossa on pinkit tavarat ja paljon kasveja”. Äiti ehkä ostaisi ikioman teatterin. 

Artikkeli Ystävyys on todellinen jättipotti julkaistiin ensimmäisen kerran .

Jos todella haluaa tietää, mitä nyt ja tulevaisuudessa taidekentällä tapahtuu, kannattaa seurata ilmoittelua taideoppilaitosten opiskelijatuotannoista. Esimerkiksi Turun AMK:n Taideakatemian tapahtumakalenterista voi löytää lukuisia ajankohtaisia ja monitaiteellisia esityksiä ja tapahtumia. Taideakatemia kouluttaa muun muassa musiikin, teatterin ja sirkuksen ammattilaisia, joten teoksia ja tilaisuuksiakin on moneen makuun.

Itse teatteritaiteen ystävänä bongasin Taideakatemian esityskalenterista nuorista taiteilijoista koostuvan Kosmos Collectiven tuottaman Portti-esityksen, jossa tartutaan riipaisevan ajankohtaiseen aiheeseen. Meri Salon kirjoittama teksti käsittelee kansanmurhaa ja sen syntyä. Käsikirjoitus rakentuu tutkija Gregory H. Stantonin malliin kansanmurhan kymmenestä eri vaiheesta. Stanton on esittänyt kansanmurhan mekanismin olevan sama riippumatta yhteisöstä, ajasta tai paikasta. Aihe on jälleen valitettavan ajankohtainen.

Kosmos Collectiven taiteellinen työryhmä on tehnyt onnistuneen ratkaisun ripustamalla kirjalliset selitykset kansanmurhan vaiheista Naruteatterin lämpiön seinille. Taustatieto helpottaa esityksen sisäistämistä ja lisää osaltaan teoksen saavutettavuutta. Portti-näytelmä on aiheeltaan raskas, mutta teknisesti niin hyvin rakennettu, että sitä on helppo seurata. Pienessä ja intiimissä tilassa esitys rakentuu kokoaan suuremmaksi. Yleisö on lähellä tapahtumia ja myös osa niitä. Huomaan vaivaantuvani ajatuksesta olevani osa ongelmaa, kansanmurhan mahdollistaja. Näytelmän visuaalinen ilme koostuu monista kiinnostavista palasista, kuten Rosa-Leigh Weltersin rakentamista nukeista, kahdensuuntaisesta katsomosta, lavasteratkaisuista ja Miko Vahekosken suunnittelemista äänimaailmoista.

Portti on ohjaaja Tuomas Vainionpään taiteellinen opinnäytetyö, ja se näyttäytyy ansiokkaana. Emmi Astikainen tekee vakuuttavan suorituksen vartijan roolissaan antaen inhimilliset kasvot yksilölle suuren koneiston rattaissa. Edes kammottavia tapahtumaketjuja ei voi pelkistää hyvään ja pahaan, ja katsojana huomaan samaistuvani hahmoihin portin kummallakin puolen. Kuitenkin on kyse ihmisyksilöistä ja valinnanpaikoista, joissa oikeaa polkua ei välttämättä edes ole. Lavalla nähdään myös Susanna Heinonen, Heidi Hämäläinen ja Aaron Hyrkäs. Weltersin nuket kuljettavat tarinaa eteenpäin Heinosen ja Hämäläisen käsissä. 

Näytelmän vahvuuksia ovat ajankohtaisuus ja suoruus. Elämme ajassa, jossa kansanmurha tapahtuu ja jälleen kerran siltä suljetaan silmät. Raja-aitoja ja portteja rakennetaan lisää, eriarvoisuus kasvaa ja puheet kovenevat sekä meillä että muualla. Vaikka taiteelliset ulostulot eivät sotatoimia estäisikään, muistuttavat ne meitä vastuustamme ja velvollisuudestamme olla unohtamatta ja vaikenematta. “En minä tiedä siitä mitään”, on usein kuultu repliikki, jonka voisi jo unohtaa. Kiitos Kosmos Collectiven nuoret tekijät tärkeästä esityksestä!

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Turun AMK:n Taideakatemian tapahtumakalenteriin.

-Jenni

Artikkeli Nuoret teatterintekijät pysäyttävät ajankohtaisen aiheen äärelle julkaistiin ensimmäisen kerran .

Turun Nuori Teatteri tarjoilee kantaaottavan ja ajankohtaisen Lahjoista suurin -näytelmän joulunalusaikaan. Samuel Kujalan vuodelta 2015 oleva näytelmäteksti kritisoi älylaitteiden, materian ja ilmastopäästöjen kyllästämää yhteiskuntaa ja peräänkuuluttaa yhteisöllisyyttä, kohtaamista ja kanssaihmisistä huolehtimista.

Lahjoista suurin sai ensi-iltansa eilen lauantaina. Teatteriesityksen ensi-illassa on aina oma kutkuttava tunnelmansa ja taikansa, mutta tällä kertaa jännitystä oli ilmassa tavallista enemmän, esiripun molemmin puolin. Lavalle nousi nimittäin ensimmäistä kertaa myös oma 11-vuotias lapseni Elsi. 

Takana on kolmisen kuukautta kestänyt harjoituskausi eli kymmeniä treeni-iltoja, kasoittain eväsleipiä ja -nuudeleita, hoppua ja aikataulutusta, jännitystä, oppimista ja uusia kokemuksia sekä lopulta valtavaa iloa itsensä ylittämisestä ja onnistumisesta. Kun kysyn näytelmässä Pipsin roolin tekevältä Elsiltä, mikä on ollut harjoituskaudessa parasta, on vastaus yksiselitteinen: Ihan kaikki. Paljon on kuulemma ollut opittavaa, mutta mukavassa porukassa uusien ystävien kanssa itsensä haastaminen ja likoon laittaminen on ollut turvallista ja hauskaa.

Pääsin kotoa löytyvän näyttelijän lisäksi jututtamaan tätä tekstiä varten myös esityksen ohjannutta Suvi Aarrekaria, joka ohjasi myös alkuperäisen Lahjoista suurin -kantaesityksen Lahdessa. Aarrekari kertoo, miten kahdeksan vuoden takainen teksti tuntuu jälleen erittäin ajankohtaiselta. Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, mikä osaltaan vaikutti näytelmän syntyyn. Teoksessa käsitellään muun muassa oman kodin jättämistä, turvapaikan etsimistä ja ihmisten välisiä ennakkoluuloja. Tänä vuonna sota on taas lähempänä arkeamme kuin pitkään aikaan, ja näytelmän teemat tosiaan harmillisen ajankohtaisia. 

Ensimmäinen Lahjoista suurin -toteutus tehtiin aikuisten näyttelijöiden kanssa, joten lähtöasetelma Turun Nuoren Teatterin harjoituskauteen oli hyvin erilainen, sillä kaikki näyttelijät ovat lapsia ja nuoria. Heidän kanssaan työskentely on Aarrekarin mukaan ollut antoisaa.

–Ihaninta tässä matkassa on ollut aika, jonka olen saanut viettää näiden lasten ja nuorten kanssa, ja nähdä kuinka he kehittyvät. Olen saanut tutustua heihin ja heidän arvoihinsa ja maailmaansa. Auttaa heitä luottamaan itseensä ja kasvamaan kohti omaa hyvinvointia ja taiteilijuutta. 

Mutta takaisin ensi-iltatunnelmiin! Nuori näyttelijäjoukko onnistuu versioimaan vakava-aiheisesta ja katsojaakin haastavasta näytelmätekstistä yleisöä puhuttelevan mutta kuitenkin sopivan kepeän esityksen. Vastuuta jaetaan lavalla tasaisesti, ja nuorten erilaiset vahvuudet pääsevät hienosti esiin. Kotona olen kuullut porukan hyvästä ryhmähengestä, ja luulen näkeväni sen vaikutuksen lavalla ja valmiissa esityksessä. Kun esityksessä lauletaan siitä, miten toisista pidetään huolta, uskon helposti joka sanan.

Nuoren teatterin Lahjoista suurin on taiteellisesti korkeatasoinen ja visuaalisesti varsin näyttävä esitys. Varmaotteiset musiikkinumerot ja tanssikoreografiat maustetaan värikkäällä puvustuksella ja herkullisia yksityiskohtia sisältävällä lavastuksella. Ohjaaja Aarrekarin mukaan näytelmä on hurmaava, hauska ja koskettava – ja tähän lausuntoon on helppo katsojana yhtyä. Näytelmä muistuttaa sekä pieniä että isoja yleisön jäseniä kohtaamisen ja läsnäolon tärkeydestä ja varsinkin meitä aikuisia siitä, ettei ihan aina ole pakko suorittaa. Joskus voi laittaa härppelit ja muut vekottimet syrjään ja antaa tilaa aidolle kohtaamiselle.

Kiitos hienosta esityksestä Elsi, Iiris, Melinda, Heili, Olivia, Ralf, Tiltu, Aino, Silja, Alisa, Ida, Silvi, Tyyne, Anna ja Iina-Emilia sekä kaikki nuoren teatterin tärkeät aikuiset!

Esitystä suositellaan 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille katsojille. Esityskalenteri löytyy täältä.

-Jenni

Artikkeli Lahjoista suurin muistuttaa yhdessäolon tärkeydestä julkaistiin ensimmäisen kerran .

Turun Nuoressa Teatterissa hiotaan parhaillaan syksyn suurtuotantoa esityskuntoon, kun vauhdikas musiikkinäytelmä Robin Hood saa ensi-iltansa Turun päivänä 17.9. 

Vaikka ensi-ilta on vasta tulossa, sain mahdollisuuden kurkata jo hieman etukäteen, millainen versio tutusta sankaritarinasta nuoren teatterin lavalla nähdään. Olin mukana näytelmän ensimmäisessä yleisöennakossa 11.9. 

Popcorn tuoksuu ja lämpiöstä ostetut karkkipussit rapisevat, kun ennen esityksen alkua ohjaaja Tuulia Lindholm vielä muistuttaa, että kyseessä on harjoitus. Harjoitus tai ei, täpötäydessä katsomossa käy teatterin tunnelmaan kuuluva jännittynyt ja odottava kuhina. Puheensorina yltyy, paikkoja vaihdellaan, jonkun kaverikin on vielä kateissa. 

Ehdin itsekin asettua paikalleni, mukavalle pehmustetulle istuimelle, kun kuulen jonkun kysyvän vieruskaverilta, kuka oikein on Robin Hood. Sherwoodin sankari, naapuripenkistä tiedetään. Pysähdyn itsekin pohtimaan, mitä oikeastaan tiedän Robin Hoodista. Ainakin sen, että nyt ollaan lukemattomien tarinoiden lähteellä, Robin Hoodin legendasta kun on kirjoitettu ja inspiroiduttu jo vuosisatoja. On kyse tarinoiden tarinasta.

Omat muisteloni vievät toisiin teattereihin, sillä Turussakin Robin Hoodin tarinaa on kerrottu tasaisin väliajoin näyttämöllä. Turun kaupunginteatterissa nähtiin Robin Hoodin sydän -niminen sovitus vuonna 2016, ja Turun kesäteatterissa Robin Hoodia esitettiin viimeksi muutama vuosi sitten, kesällä 2019. Kyseessä oli silloin sama Jukka Kittilän käsikirjoitus, jonka pohjalta myös nyt Turun Nuoressa Teatterissa ensi-iltansa saava esitys on toteutettu. Uuden sukupolven Robin Hood -teksti.

On valtavan hauskaa, että Robin Hood on palannut, sekä Sherwoodin salaperäiseen metsään että turkulaiselle näyttämölle! Nuorten näyttelijöiden tähdittämässä versiossa asenne on kohdillaan ja vauhtia riittää. Nuolen lailla kulkeva kertomus köyhien puolella olevasta lainsuojattomasta yllättää, naurattaa ja koskettaa. Musiikkinumerot kuljettavat katsojan sulavasti tunnelmasta toiseen ja sitovat kohtaukset hienosti yhteen.

Pääosassa ei lopulta ole Robin Hood eikä edes hänen nimeään kantava näyttelijä vaan tarina itse. Sanojen ja tarinoiden voima. Täytyykin todeta, että allekirjoittanut sanataideohjaaja ilahtuu illan aikana yhä uudestaan siitä, miten sanat, kieli ja tarina nostetaan keskiöön. Ja onhan mukana myös mahdottoman paljon sietämättömän tarttuvia laulujakin, ja nuoret näyttelijät pääsevät näyttämään monipuolisen osaamisensa ja rohkeutensa lavalla. Näytelmäversion alkuperäissävellyksistä vastaavan Valtteri Lipastin musiikin on Turun Nuoren Teatterin näyttämölle onnistuneesti sovittanut Juha Antikainen. 

Robin Hoodin nimiroolissa nähdään ilmeikäs Jussi Tuomisto ja kapinallisena Marian-neitona taitava Olga Ritvanen. Iso näyttelijäjoukko toimii ryhmänä, mutta vahvoja yksilösuorituksiakin toki nähdään. On letkeä Pikku-John (Nella Salonen) ja energinen Puna-Will (Atte Kluuskeri), niin ja unohtamatta Munkki Tuckia (Sanja Hankaniemi). Moni nuori näyttelijä ansaitsisi nimensä mainittavan, koska ihan kaikki ovat tehneet ison työn ja onnistuvat hienosti!

Suosittelen näytelmää lämpimästi kaikille tarinannälkäisille seikkailijoille. Katso lisätietoja ja koko esityskalenteri täältä. Näytelmän suositusikäraja on 5 vuotta.

Esityskuvat: Turun Nuori Teatteri

-Jenni

Artikkeli Robin Hood ja tarinoiden voima julkaistiin ensimmäisen kerran .

Kesällä 1994 olin 9-vuotias, kun kiipesin Turun Vartiovuorenmäelle teatterilaukkuineni, istuinalustoineni ja suurine odotuksine. Luin lapsena paljon, ja lempikirjani oli edellisellä vuosikymmenellä julkaistu Astrid Lindgrenin Ronja, Ryövärintytär. Suureksi onnekseni Turun Kesäteatterin ohjelmistoon oli tänä taianomaisena vuonna valikoitunut juuri lempikirjastani dramatisoitu esitys. Tunsin Matiaksenmetsän maailman kuin omat taskuni ja olin siksi vaikuttunut. Ronjan maailma oli minun maailmani, ja Vartsikan esitys teki sille kunniaa.

Tämä kaikki muistuu mieleeni, kun yhtäkkiä ollaankin vuodessa 2023, taas Vartsikan katsomossa, ja edessäni nousee salamaniskun halkaisema Matiaksenlinna, ryövärilinnan suuri sali sekä Matiaksenmetsä kaikkine asukkaineen. Aika tekee uskoakseni jonkinlaisen hassun nykäyksen, kun mukanani oleva 10-vuotias lapseni tunnistaa Teemu Loikaksen suunnittelemista lavasteista jo tarinan yksityiskohtia ennen kuin esitys on edes ehtinyt alkaa. Ihan niin kuin minäkin, silloin 30 vuotta sitten. “Tuolla varmaan hypitään kuilun yli” ja “onkohan tuo kakkiaisten koti” ja “tuosta kohtaa linna varmaan repeää kahtia”. Tähän tapaan me keskustelemme, me ronjamme lukeneet. 

Lapsi vielä muistuttaa ennen esitystä lukeneensa kirjan tosi monta kertaa, ja komppaan häntä tässä. Sama juttu, tosi monta kertaa. Ja muuten, jos minulta nykyään joku kysyy lempikirjaani, niin sen suhteen tilanne ei ole muuttunut. Ronja, ryövärintytär on edelleen lempikirjani, ja olen lukemattomia kertoja käyttänyt sitä materiaalina sanataidetyöpajoissa tai koulutuksissa esimerkkinä kirjallisuuslähtöisestä sanataidekasvatuksesta. Astrid Lindgrenin luoma mielikuvitusmaailma on loputon ideapankki ja teemoiltaan ajaton. Ronjan maailmasta intoutuneena voi luovasti jumpata, keksiä omia mielikuvitushahmoja tai vaikkapa laulun sanoituksia.

Mutta nyt takaisin Vartsikan puupenkeille! Me Ronja-fanit emme pety, emme tälläkään kertaa. Janne Jämsän ohjaamassa uudessa sovituksessa Ronjan (Inke Koskinen) keväthuuto raikuu hyväksyttävästi yli metsien, vuorten ja katetun katsomon, Loviisan (Emmi Kangas) susilaulu saa pyyhkimään silmäkulmia, ryöväriruhtinas Matias (Teemu Aromaa) on vuoroin humoristinen ja vuoroin traaginen ja Matiaksenmetsän ajattarat, harmaat männiäiset ja kakkiaiset esiintyvät edukseen.

Vauhdikkaat musiikkinumerot rytmittävät esitystä, ja ihan niin kuin kuuluukin, keskiössä on kaiken voittava, sukuja yhdistävä ja sodat lopettava ystävyys. Uskon Ronjan ja Birkin (Kasper Korpela) ystävyyden puhuttelevan katsojaa ikään katsomatta tai riippumatta siitä, onko alkuperäisteos tuttu vai ei.

Lapsena leikin Ronjaa metsässä ja tein retkiä omaan Karhuluolaani. Lapsena luin lempikirjaani puussa istuen. Lapsena kesät olivat loputtoman pitkiä ja täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia. Tämän kesän kannan sydämessäni, sanoo Ronja ja sitten minä. Minä, ruuhkavuosia elävä perheenäiti, joka olen siirtänyt juhannuksen alla etätoimistoni saaristolaismaisemiin ja naputtelen tätä tekstiä kesäillassa, yksin saunanterassilla istuen, vapaudestani nauttien.

Turunlahden sanataideblogi suosittelee sekä esitystä että alkuperäisteosta lämpimästi. Esitysaikataulu löytyy täältä.

– Jenni

Esityskuvat: Frans Rinne/ Turun Kesäteatteri

Ps. Kahviosta löytynyt Villa Vindenin vegaaninen ja gluteeniton brownie: 5/5.

Artikkeli Tämän kesän kannan sydämessäni kuin Ronja julkaistiin ensimmäisen kerran .

Parin vuoden koronatauon jälkeen on taas lupa nauttia Turun Kesäteatterin taiasta Vartiovuorenmäen vehreässä ympäristössä. Mäelle kiivettyäni huomaan kohtaavani varsinaisen sanataideohjaajan karkkikaupan, kun tarjolla on roppakaupalla mielikuvitusta, valtavasti leikkiä, tosi paljon luovuutta ja pitkästä aikaa toisen ihmisen kohtaamista. Käsillä on kauan odotettu ensi-ilta, ja ilmassa väreilee antelias lupaus: Ota niin paljon, kuin jaksat kantaa!

Teatteriretki alkaa tällä kertaa sanataidetehtävällä: Ennen esityksen alkua ehdimme nimittäin huvittaa itseämme käsiohjelmasta löytyneellä nimileikillä. Kerrottakoon, että allekirjoittanut tottelee tästä lähin (ainakin merirosvopiireissä) ainoastaan nimeä Töykeä Synkkävesi ja 9-vuotiasta seuralaista kutsutaan Paheelliseksi Myrkkykieleksi. Hah! Merirosvonimien laatimisen lisäksi opin näytelmän käsiohjelmasta, että lastennäytelmiä on tehty Vartiovuorella jo 35 vuoden ajan, hurraa! Monet pitkässä näytelmien listauksessa olevista teosnimistä tuovatkin mieleen varsin eläviä kuvia ja välähdyksiä menneisyydestä. Vartsikan taikamaailman puupenkeillä on tullut istuttua jo muutaman vuosikymmenen ajan.

Merirosvoleikin siivittämänä olemme oikeaoppisesti virittäytyneet luovalla taajuudelle vastaanottamaan uusimman version J. M. Barrien luomasta klassikkokertomuksesta Peter Panista eli lapsesta, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Peter Pan -näytelmä on Turun Kesäteatterissa tehnyt ohjaaja Tom Petäjän ja muun työryhmän taitavissa käsissä varsinaisen digiloikan ja päivitetty onnistuneesti nykyaikaan ja vastaamaan 2020-luvun lapsen kokemusmaailmaa. Näytelmän ajassa tunnetaan älypuhelimet, selfiet ja Tik Tokit, mutta Mikä-Mikä-maassa ei tarvita puhelimia tai muita vempeleitä, koska siellä ollaan aidosti läsnä.

Peter Panin veikeässä nimiroolissa onnistuu valovoimainen Elia Karlsson. Lavalla nähdään myös ilahduttava joukko nuoria näyttelijöitä kadonneiden lasten rooleissa. Helinä-keijun säkenöivä hahmo (Asma Marouf) yltää lapseni suosikiksi. Vaikuttavaa työtä tekee odotetusti myös näyttelijäkonkari Petri Rajala, jonka Kapteeni Koukku saa aivan uusia, ennennäkemättömän pehmeitä puolia. Merirosvojoukko on asiankuuluvan hölmöä ja toinen toistaan koomisempaa porukkaa, ja varsinkin Matryys-merirosvoa esittävä Joonatan Perälä tekee vaikutuksen uskottavilla merirosvon elkeillään.

Tunteiden sanoittaminen on Vartsikan Peter Pan -versiossa isossa osassa. Opimme, että lapset katoavat, jos heitä ei näe, ja että Kapteeni Koukun ilkeään käytökseenkin saattaa syy löytyä lapsuuden tunneilmapiiristä. Näytelmässä myös puretaan joitain seikkailutarinoille tyypillisiä myrkyllisiä toimintamalleja, mikä ilahduttaa ainakin itseäni kovasti. Kaiken uudistusmielisyyden keskellä on kuitenkin jotain pysyvää ja turvallista: pieruhuumori naurattaa kylttyrelliä kesäteatteriyleisöä uskomattoman paljon, tänäkin vuonna.

Korona-ajan sulut ja perutut esitykset ovat muisto vain, kun laulu raikaa, tanssiaskeleet osuvat yhteen moitteettomasti ja Vartiovuorenmäkeä hellii ilta-aurinko. Kesä on vasta alussa, grillistä leijailee makkaran tuoksu ja hetken aikuisenkin on helppo uskoa keijuihin.

-Jenni/ Töykeä Synkkävesi

Artikkeli Turun Kesäteatterin Peter Pan levittää leikin ilosanomaa julkaistiin ensimmäisen kerran .