Mistä tietää kesän tulleen? Siitä, kun löytää itsensä kapuamasta teatterin taian perässä Vartiovuorenmäelle Turun Kesäteatteriin. Jännitystä ja jousipyssyjen nuolia on tänä vuonna erityisen paljon ilmassa, kun koko perheen näytelmä Robin Hood nähdään Vartsikan perinteikkäissä kulisseissa. Viimeksi Robin Hoodia on samoissa maisemissa esitetty vuonna 1997, ja itsekin olen silloin 12-vuotiaana ollut esityksestä nauttimassa. Nyt raahaan mukanani kitisevää 6-vuotiasta ja koen olevani tärkeä lenkki sukupolvien ketjussa.
Legendoja viekkaasta lainsuojattomasta, joka varastaa rikkailta ja antaa köyhille, on kerrottu läpi vuosisatojen. Tarinat ovat aina kertojiensa näköisiä, ja nyt uusimmalle turkulaiselle ikäpolvelle on tarjolla raikas ja ajanmukainen tulkinta kuuluisasta Robin Hoodista. Ohjaaja Jukka Kittilän teksti ammentaa tarinankerronnan perinteestä. Kaikki alkaa näytelmästä näytelmän sisällä, kun näyttelijä Robin (Eetu Känkänen) esittää kaimaansa Robin Hoodia päätyen lopulta itsekin Sherwoodin metsään rötöstelemään oikeudenmukaisuudestaan tunnettujen iloisten veikkojen kanssa.
Esitys on visuaalisesti herkullinen. Näyttämö on lavastaja Teemu Loikaksen käsissä muuntunut jykeväksi enklantilaiseksi kivilinnaksi ja Sherwoodin salaperäiseksi metsäksi. Pirita Lindénin puvustus viimeistelee näyttävän kokonaisuuden.
Meidän perhettämme ilahduttivat erityisesti monipuoliset ja samaistuttavat henkilöhahmot. Nottinghamin sheriffi (Turkka Mastomäki) saa olla sekä hurja että epävarma ja Marian-neito (Anna Böhm) rohkeudestaan huolimatta juurettomuudesta kärsivä. Jopa salaisuutta mukanaan kantavan palkkasoturi Gisbornen (Jenni Kitti) kovan ulkokuoren alta löytyy jotain pehmeää. Vanhoissa klassikkotarinoissa perinteiset sukupuoliroolit istuvat yleensä tiukassa, joten mahtavaa onkin, etteivät tekijät ole tyytyneet toistamaan ja korostamaan vanhentuneita stereotypioita.
Näytelmän viihdyttävintä antia ovat näyttävät musiikkinumerot. Valtteri Lipastin sävellystyö ja lahjakkaiden laulajien musiikillinen ilottelu saavat aikaan vilunväristyksiä, jotka eivät johdu viilenevästä kesäillasta. Erityismaininnan ansaitsee toisen polven iloista veikkoa Puna-Williä esittävä Saara Mänttäri, joka herkistää yleisön Sherwood-kappaleella.
Suosittelen esitystä lämpimästi kaikille, jotka arvostavat meheviä tarinoita, jännittäviä taisteluita, mahtipontisia lauluesityksiä ja sukupolvia yhdistävää perinnettä, jolla on lupa uudistua pysyäkseen ajankohtaisena.
Lopulta kolikoita suurempi rikkaus löytyy tarinoista.
-Jenni
One thought on “Uuden polven Robin Hood”