Yhteistyössä/ kirja saatu arvostelukappaleena: WSOY
Kesä ja kirjat kuuluvat yhteen. Kunnianhimoisimmat lukutoukat tarttuvat lukuhaasteisiin ja taltuttavat mökkilaiturilla klassikoita tai muita tavalliseen arkeen mahtumattomia järkäleitä. Toiset taas valitsevat piknikviltille mahdollisimman kevyttä luettavaa. Itsekin tunnustan joskus haaveilleeni kiireettömästä riippumatossa tai rantalaiturilla lueskelusta ja kymmenistä luetuista kirjoista. Tänä kesänä lukutavoitteeni on ollut kuitenkin normaalia maltillisempi. Teinin, taaperon ja uuden vauvan vanhemmuus asettaa joitain rajoituksia ajankäytölle eikä lukemiselle valitettavasti jää paljoa aikaa. Ajatuksenani oli kesä-heinäkuun aikana lukea kirja, siis yksi aikuisten kirja. Ja hurraa, haaste on nyt selätetty!
Erityiseksi kesäkirjakseni valitsin Anna-Riikka Carlsonin esikoisteoksen Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY 2024). Muodoltaan verrattain lyhyistä luvuista rakentuva kirja sopi valtavan hyvin tilanteeseeni, jossa lukeminen oli epäsäännöllistä ja katkonaista. Kirjan päiväkirjamainen, viipyilevä ja yksityiskohtiin pysähtyvä kerronta oli helposti omaksuttavaa ja lähestyttävää, ja huomasin haluavani pysähdellä sanojen, runojen ja ajatusten äärelle. Carlsonin kirjasta intoutuneena kuljetin kirjakassissani mukanani myös Eeva Kilven runoista koottua kokoelmateosta Perhonen ylittää tien – Kootut runot 1972–2000 (WSOY 2000), josta löytyi monia Carlsonin kirjassa mainittuja hienoja runoja.
WSOY:n kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlson kuvaa lämminhenkisessä teoksessaan kohtaamisiaan rakastetun kansalliskirjailija Eeva Kilven (s.1928) kanssa. Kirjallisuus ja intohimoinen suhtautuminen siihen ja elämään ylipäätään yhdistää eri sukupolvia edustavat naiset, ja työsuhde muuttuu ystävyydeksi. Kilpi ja Carlson jakavat merkityksellisen suhteen luontoon ja nähdäkseni myös rakkauteen ja hyvään uskovan elämänasenteen. Carlson vie lukijansa taitavasti Eeva Kilven kotiin Iltaruskontielle, karjalalaisiin lapsuusmaisemiin tai sairaalasängyn vierelle ilman, että se tuntuu liian tungettelevalta. Kilven ihmissuhteita ja läheisiä kohdellaan elämäkerrallisia aineksia sisältävässä teoksessa arvostavasti, eikä toisten valintoja tai tekoja lähdetä jälkikäteen arvostelemaan.
Teos perustuu Eeva Kilven ja Anna-Riikka Carlsonin välisten keskustelujen ja Kilven laajan tuotannon lisäksi myös hänen omiin muistiinpanoihinsa, jotka ovat tallettaneet kohtauksia, ajatuksia ja sattumuksia värikkään elämän varrelta. Esimerkiksi vuonna 1967 Kilpi on listannut muistiin levottomaksi ja ärtyisäksi tekeviä asioita, joita ovat hänen mukaansa muun muassa valvominen, turhat puhelinkeskustelut ja kirjoittamisen estävät kotitaloustyöt. Samaistun täysin!
Lempeäotteinen kirja avaa kiinnostavalla tavalla omaa syntyprosessiaan, ja lukija pääsee seuraamaan teoksen matkaa ensimmäisistä idean säikeistä kokonaiseksi kirjaksi kauniiden kansien väliin. Samoin kuin Eeva Kilpi, myös Carlson hakeutuu välillä luonnonrauhaan kirjoittamaan teostaan. Metsä ja sinne meneminen ovatkin merkittävässä osassa kirjassa, ja suomalaisen metsän suojelua koskevat kysymykset samalla ajankohtaisempia kuin koskaan. Eeva Kilpi oli luonto- ja eläinaktivistina edelläkävijä ja sunnannäyttäjä, ja hänen perintönsä on voimakas ja näkyvissä edelleen nykyisessä luonnonsuojelua koskevassa keskustelussa. Carlson on poiminut painavia sanoja Kilven tuotannosta ja muistiinpanoista myös luontokysymyksiin liittyen. “Aika ja metsä ovat arvokkainta, mitä voimme toisillemme antaa” on koskettanut Carlsonia ja puhuttelee taas uusia lukijoita hänen teoksensa kautta. Kirjoitan Kilven ajatuksen kalenterini takakanteen, jotta se varmasti jäisi elämään omaankin arkeeni, ja olen hetken osa muistiinpanoja kirjoittavien kirjailijanaisten katkeamatonta ketjua.
Anna-Riikka Carlsonin teos on kunnianosoitus Eeva Kilven tuotannolle ja elämälle. Carlson onnistuu yhdistämään menneen ja tulevan ja puhuttelemaan yhtäaikaisesti sekä ystäväänsä Eevaa että kirjan lukijaa. Valtavasta yksityisarkistoaineistosta on valikoitu juuri ne palat, joita kohtaamisten ja keskustelujen taustoittamiseen tarvitaan. Koska aineistoa on runsaasti, nousee esiin myös varsinaisen elämäkerrankin kirjoittaminen niiden pohjalta, sitten kun aika on oikea. Nämä juhlat siis toivottavasti jatkuvat vielä.
– Jenni