Lastenrunoutta pukinkonttiin

Yhteistyö/ kirjat saatu arvostelukappaleina Lasten Keskukselta ja WSOY:ltä

Ykköne (WSOY 2018) ja Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) matkalla joulupakettiin.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla lopuillaan, ja on aika antaa tämän vuoden viimeiset lastenkirjavinkit. Julkaisu toimikoon samalla myös joululahjavinkkinä niille, jotka vielä tuskailevat lahjojen hankkimisen kanssa. Miltä siis kuulostaisi, jos kuusen alta löytyisikin aattoiltana runoja?

Leena Ravantin uutuusrunoteos Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020) on ollut aivan ehdoton hitti meidän Turunlahden perhepäivähoidon 2-4-vuotiaiden testiryhmäläistemme keskuudessa. Lintuaiheiset runot ovat viihdyttäneet ja naurattaneet lapsia, ja toisaalta niiden avulla on myös rauhoituttu ja hiljennytty päivälevolle. Monipuolisesta kokoelmasta on löytynyt osuvia runoja eri tilanteisiin ja tunnetiloihin. Ryhmän suosikkiruno on Mollista duuriin -runo, jossa seikkailee poikasensa hukkaava fasaani-Martta. Höyhentakkisakin runoista löytyy riimejä, mikä erityisesti iskee juuri pieniin lapsiin, jotka vasta opettelevat kielellä leikittelyä. Vaikkei kaikkia sanoja ja niiden merkityksiä tuntisikaan, voi loppusoinnusta ja sanojen rytmistä saada paljonkin oivaltamisen iloa.

Aapo Ravantin kuvitusta Höyhentakkisakki-kirjasta.

Höyhentakkisakin runot sijoittuvat kuvitteelliseen lintumaailmaan, ja niissä seikkailee suomalaisesta luonnosta tuttuja naakkoja, variksia, harakoita ja monia muita lintulajeja. Touhuissaan runojen linnut eivät aina ole ihan lajityypillisiä, sillä niillä on muun muassa suhdeongelmia, ilmastoahdistusta, pyöräilyharrastuksia ja koulun aloitukseen liittyvää jännitystä. Aika samaistuttavia otuksia siis kaikin puolin! Kirjan hienot lintupiirrokset on tehnyt kuvittaja Aapo Ravantti.

Toinen lasten tämänhetkisistä suosikkirunokirjoista on Heli Laaksosen Ykköne (WSOY 2018), josta on ollut kuluneella syyskaudella perhepäivähoitoryhmässä paljon iloa ja hyötyä lasten tutustuessa numeroihin. Ykköne-runokirjasta olemme oppineet, että numero kaksi on ankan muotoinen sekä sen, että jos ykkösellä on patonki kainalossa, se muistuttaa seiskaa. Kirjan on värikkäästi ja elävästi kuvittanut Anne Vasko.

Anne Vaskon kuvitusta Ykköne-kirjasta.

Tästä kirjasta lasten lemppariruno on Kakstoist eli se, jossa sataa kissoja ja koiria. Oma ehdoton lempirunoni Heli Laaksosen teoksesta on kuitenkin Seittemä, jossa kerrotaan kääpiöstä ja seitsemästä Lumikista. Ei siinä vielä mitään, että kääpiöllä on vaivoinaan seitsemän Lumikkia, mutta kun niiden mukana tulee seitsemän anoppia, jotka ovat kaikki yhtä kovia neuvomaan! Heli Laaksosen runot on kirjoitettu lounaismurteella, mutta niiden huumori avautuu varmasti niillekin, joille murre ei ole niin tuttu. Tiukan paikan tullen voi turvautua kirjan takaosasta löytyvään sanastoon. Niin ja löytyyhän Ykköne myös äänikirjana, jossa runojen kielestä pääsee nauttimaan erityisen mukavalla tavalla.

Nyt on aika kääriä kirjat pakettiin ja toivottaa Turunlahden sanataideblogin puolesta kaikille lukijoille oikein rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaa. Sanataiteillaan taas vuonna 2021!

-Jenni

Julkaissut Jenni Turunlahti

Kirjoittaja on Turunlahden perhepäivähoidon varhaiskasvattaja ja sanataideohjaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s