Unelmia Varissuolta

43538018345_7ace715f66_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Turun itäpuolella Varissuolla elementtikerrostalot tervehtivät uskaliasta kulkijaa kaikissa harmaan eri sävyissä. Ihmisyys sen sijaan näyttäytyy värikkäänä, kun lähiökotien fiktiiviset ovet avataan Turun Kaupunginteatterin syksyn uutuusmusikaalissa. Viime vuosina turkulaisia viihdyttäneiden kotiseutumusikaalien (Kakola ja Seili) jatkoksi saamme herkuteltavaksi Mikko Koukin ohjaaman ja Satu Rasilan käsikirjoittaman Varissuon, jossa katsotaan lähiöasukasta suoraan silmiin ja sydämeen.

Varissuon musiikkimaailma on usean ammattilaisen yhteistyön tulos. Kappaleet on tehty tähän teokseen, ja sävellyksistä vastaavat Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä. Biisien sanat ovat räppäri Palefacen käsialaa, mikä antaa oman vaikuttavan lisänsä urbaanin musikaalin maailmaan. Tommi Suoknuuti ja Jaakko Elsilä tuovat oman osaamisensa monipuoliseen genrekattaukseen. Kaiken kruunaa tietysti elävä orkesteri, jota johtaa kapellimestari Markus Länne.

43538035125_beab77b62e_z

Kuinka paljon ihmiskohtaloita ja tarinoita mahtuukaan Turun suurimman lähiön betoniseinien sisälle? Nuoret esiintyjät yhdessä konkarinäyttelijöiden kanssa luovat moniulotteisen ja -äänisen hahmogallerian, josta riittää jokaiselle samaistumispintaa. Lisa Nikula on Nadia, joka tavoittelee unelmiaan kykykilpailuissa ja luo yhteyttä menneisyydestä vaienneeseen isäänsä (Aarni Kivinen). Matti Leinon esittämä Aku kipuilee isoäitinsä (Minna Hämäläinen) menettämistä, ja Reijo (Mika Kujala) haluaa luoda uuden suhteen tyttäreensä (Saara-Elina Partanen).

Pauliina Saarisen koskettavasti tulkitsema yksinhuoltajaäiti Ilona yrittää saada lapsensa Benin (Eemeli Heiniö) tapaamaan isäänsä Mikaelia (Severi Saarinen). Musikaali on täynnä surullisia, epäreiluja ja toivottomiakin tarinoita eli siis ihan tavallista elämää. Loppujen lopuksi Varissuo-musikaali ei kerrokaan lähiöstä vaan ihmisestä.

43729621014_72b0e3cf1e_z

Elitistinen teatterikausikortteilija trendikkäältä asuinalueelta toki olettaa, että lähiöstä on päästävä pois hinnalla millä hyvänsä. Pahamainen Varissuo, kaupungin arvoasteikon alin porras, on kuitenkin monelle se unelmien paikka, jossa on juuret ja josta saa tarvittaessa selkäänsä myös siivet.

-Jenni

 

Hillitte ittes!

38952371865_432a6804f3_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Ensimmäisen hääpäivän kynnyksellä oli joko ihan hyvä tai vaihtoehtoisesti todella ajattelematonta käydä katsomassa Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuvaa ja Mikko Roihan ohjaamaa tummanpuhuvaa Pesärikko-näytelmää, jossa pohjalainen mielenmaisema ja yhteisön harteita painavat odotukset konkretisoituvat yhden onnettoman avioliiton kautta.

Sara Melleri on nuori ja naiivi Armi, joka muuttaa rakastettunsa Olavin (Veli-Matti Karén) kotitaloon, jossa uusi anoppi Laimi (Taina Reponen) ja tämän sisko Ilmi (Eila Halonen) vaalivat sukupolvelta toiselle siirtyvää tukahdettujen tunteiden ja ympäristön paineiden perintöä.

Esitys toteutetaan kahdeksan teatterin yhteistyönä, ja Turussa se nähdään Turun Kaupunginteatterin Sopukassa, jonka pelkistetyissä lavasteissa näyttelijät ovat armottomasti esillä ja koruttomuudessaan hyvin aidosti läsnä ja lähellä yleisöä. Intensiivinen kokemus kohdallamme korostui vielä, kun saimme istua katsomon ensimmäisellä rivillä, josta näki näyttelijän pienimmänkin liikkeen. Näyttelijäntyö on tämän esityksen ehdoton valtti. Erityisesti Mellerin, Reposen ja Halosen monisävyiset naiskuvat ovat karuudessan todentuntuisia.

39851362601_f59e48d240_z

Raskasaiheista ja tummanpuhuvaa esitystä keventää paksu huumori, vaikkei ihan kaikelle edes kehtaa nauraa tunnelman ollessa niin traaginen. Ristiriita on makoisa.

Ensitreffien ohjelmaksi ei tästä esityksestä ole, mutta pohdittavaa ja koettavaa se tarjoaa varmasti. Onnellisia olemme me, jotka vapaasti saamme kumppanimme valita ajassa ja paikassa, jossa yksilön omalla tahdolla on todellinen merkitys.

 

Your loneliness is killing you

Täydellinen_päivä-09
Kuvat: Kalle Karlsson

Toisen ihmisen kohtaaminen voi olla usein hyvin vaikeaa, ja vastaantulijan ohittaminen helppoudessaan paljon houkuttavampaa. Yksinäisyys on individualistisen aikamme vitsaus, pärjäämisen ihannoinnin nolo sivutuote, josta on yleensä kiusallista puhua. On yksinäisiä vanhuksia, syrjäytyneitä nuoria, neljän seinän sisälle jääneitä pienten lasten äitejä sekä työttömyyden ja näköalattomuuden eristämiä ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat jossain vaiheessa hiljalleen lopettaneet kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa.

Turun ylioppilasteatterin syksyn musiikkinäytelmä Täydellinen päivä ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen. Tunneskaala on laaja, kun toisilleen tuntemattomat yksinäiset sielut tapaavat kerrostalon rappukäytävässä. Alunperin Q-Teatterille kirjoitettu teksti (Elena Leeve, Jussi Nikkilä, Pihla Penttinen) taipuu ohjaaja Alina Kilpisen johdolla ja TYT:n työryhmän varmalla otteella tarkkanäköiseksi tutkielmaksi ihmisyydestä ja toisen ihmisen kohtaamisen merkityksellisyydestä.

Näytelmässä pelimaailmaan uppoutuva Immu (Akseli Sveholm), leskirouva Siiri (Laura Happonen) ja gradukammiossaan pakertava Teddy (Nuppu Ervasti) ovat menettäneet aidon kontaktin ympäröivään maailmaan, josta on tullut yhä vieraampi, pelottavampi ja saavuttamattomampi. ”Miksi minä olisin, kun en kenellekään ole?” kysytään toivottomasti.

Lavalla ilahduttaa Vaeltavat yöperhoset -yhtyeen (Antti Ainola, Olavi Ermala, Laini Pulkkinen) tarinaa sujuvasti eteenpäin kuljettava musiikki. Näytelmään kirjoitetut kappaleet tuovat kokonaisuuteen tuhdisti lisäväriä ja -tunnetta.

Täydellinen_päivä-01

Your loneliness is killing you, yksinäisyytesi tappaa sinut. Yksinäisyys tutkitusti lyhentää elämää, altistaa sairauksille ja vähentää onnellisuutta. Ongelmien vyyhdit ovat usein niin solmuiset, ettei auttaminen tunnu edes mahdolliselta. Näytelmässäkin Immun isä (Marko Rumbin) tuntee keinottomuutta auttaa lastaan, vaikka vastaukset lopulta löytyvätkin lähempää kuin olisi arvannut.

Mahdottomasta kuoriutuukin ärsyttävän helppo juttu: mitäpä jos vaihtaisin huomenna pari sanaa naapurini kanssa?

-Jenni

Paavo Nurmi herää eloon Pienellä näyttämöllä

37108345166_b47ac06589_z
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Roope Lipastin kirjoittama ja Jarno Kuosan ohjaama näytelmä Paavo – lentävä turkulainen saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin upouudella Pienellä näyttämöllä.

(Turkulais)huumoria viljelevä näytelmä on osuva tulkinta juoksijalegenda Paavo Nurmesta, joka ei juokse kilpakumppaneitaan vaan itseään ja aikaa vastaan. Nurmen Jarrumiehenkadulla sijaitseva synnyinkoti on saamassa purkutuomion, ja paikalle kaavaillaan tornitaloa Tampereen esimerkin innoittamana. Virkamiesten suureksi yllätykseksi talosta löytyykin 120-vuotias ihka elävä – ja kuolematon – Paavo Nurmi.

Paavo – lentävä turkulainen on tarina maailman parhaasta juoksijasta, joka jätti toiset taakseen juoksuratojen lisäksi myös yksityiselämän puolella. Fanaattinen suhtautuminen juoksuun ja toisaalta kyvyttömyys aitoihin ihmissuhteisiin diagnosoitaisiin nykyään luultavasti osaksi autismin kirjoa, mutta omana aikanaan Nurmi sai lähinnä hankalan ja itsekeskeisen ihmisen maineen. Näyttelijät Heikki Nousiainen ja Markus Järvenpää saavat saumattomalla yhteistyöllä aikaan vangitsevan ja tunteikkaan henkilökuvan vanhasta ja nuoresta Paavosta kerroksittain ja lomittain. Kun vuosikymmenet nivoutuvat yhteen ja eri aikakaudet tapahtuvat yhtä aikaa, vaihtuu kapula vaivattomasti näyttelijöiden välillä.

Lavastuksesta vastaava Janne Vasama tuo yhdessä ääni- ja tekniikka-ammattilaisten kanssa uudelle näyttämölle Nurmen kotitalon näppärästi ja eri vuosikymmenet huomioiden. Videoprojisoinnit ja autenttinen äänimaailma tuovat oman lisänsä kokonaisuuteen ja historian eläväksi meillekin, joille Paavo Nurmi on tuttu lähinnä Aurajokirannan patsaastaan tai kympin setelistä.

IMG_2850

Pieni näyttämö toimii hyvin ja väliajallakin on mukavan väljää, vaikka näytös on loppuunmyyty. Suosittelemme esitystä lämpimästi kaikille turkulaisille, pienellä varauksella helsinkiläisille ja täysin omalla vastuulla tamperelaisille.

-Jenni

Hurjan hurmaava rosvojoukko

rosvolakuva.jpg
Kuva: Mikko Vihervaara

Sunnuntaina Turun (yllättävän aurinkoisena) nimikkopäivänä Turun Nuoressa Teatterissa sai ensi-iltansa Siri Kolun palkittuihin lastenkirjoihin perustuva ja Selja Ahava-Fosterin dramatisoima näytelmä “Me Rosvolat” Jere Hultinin ohjaamana.

Uutiskynnyksen ylittää se, ettemme tavoistamme poiketen menneet tällä kertaa lasten teatteriesitykseen ilman lasta, vaan huolimme mukaan myös kohta 5-vuotiaan pikkukriitikon. Kyseinen lapsi ei teatteribloggariäidin kauhuksi ole montakaan esitystä vielä suostunut alusta loppuun katsomaan, joten todellakin riskillä taas mentiin, mutta tällä kertaa aika taisi olla kypsä tai näytelmä varsin mainio, sillä lapsi viihtyi oikein hyvin.

IMG_2704

 

Vauhdikkaassa ja värikkäässä tarinassa maan pelätyimmän maantierosvon Hurja-Kaarlo Rosvolan (Ville Pakarinen) omasta mielestään hurjan rosvoperheen kesä saa yllättävän käänteen, kun ryöstöretken saaliiksi jääkin keskivertoisen ja keskiluokkaisen Vainiston perheen tytär Vilja (Inka Virtanen). Kahden hyvin erilaisen perheen maailmat kohtaavat ja erilaisten ihmisten tavat ja tottumukset joutuvat tömäyskurssille, kun Vilja yrittää oppia rosvojen tavoille. Lopulta kuitenkin kaikki oppivat jotain toisiltaan.

Henrik Ruudun lavastus kaikkine yksityiskohtineen herättää lapsessa ihailun huokauksia. Maantierosvojen tärkein työkalu, rosvoauto on hauskasti toteutettu, ja Hilda Rosvola (Helmi Anttila) ratissa varsin vakuuttava.  

Huumoria viljellään esityksessä kosolti, ja nuoret näyttelijät taipuvat erinomaisesti haastaviin koomisiin rooleihin. Meidän perheen suosikki oli ehdottomasti Kioski-Raisa (Heta Karhu), jonka kioskille voisi toistekin poiketa kahville.

16830143_10154524735959601_1682493416_n
Kuva: Mikko Vihervaara

Lavalla nähdään huikea parikymmenpäinen näyttelijäjoukko. Innostus, ilo ja tekemisen meininki ovat salissa läsnä, kun työryhmä panee parastaan. Turun Nuoren Teatterin produktioita on aina ilo tulla katsomaan.

Koska mennään taas?

-Jenni

Kirskuvat ketjut ja rytisevät parrut

37161157735_b62bf3003c_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Pitkä odotus sai arvoisensa päätöksen, kun Turun Kaupunginteatterin perinteikkään teatteritalon remontti vihdoin valmistui parahiksi syyskauden alkuun. Ensimmäisenä ensi-iltansa uusissa puitteissa sai komea Viimeinen laiva -musikaali (alkup. The Last Ship). Stingin musiikin siivittämä teos on mitä osuvin valinta kauden avauksella nimenomaan Turussa, jonka jokivarressa laivoja on kautta historian ansiokkaasti rakennettu.

Tarina sijoittuu englantilaiseen satamakaupunkiin, jossa Gideon Fletcher (Olli Rahkonen) ei suostu astumaan laivanrakenta­jaisänsä saappaisiin, vaan lähtee merille jättäen taakseen telakkatyön lisäksi rakastettunsa Megin (Anna Victoria Eriksson). Viidentoista vuoden jälkeen isän hautajaiset saavat merimiehen palaamaan kotisatamaan, jossa Megin lisäksi vastassa on työttömien laivanrakentajien joukko ja pelko tulevasta. Isä Jim (Taneli Mäkelä) yrittää valaa seurakuntaansa uskoa, kun perinteistä laivateollisuutta ajetaan alas. Arkisen työn mukanaan tuoma toivo ja usko tulevaan ovat ajattomia teemoja. Turun telakallakin on viimeistä laivaa joskus rakennettu ja kuitenkin uudestaan noustu.

”Sielussa rauta, terässydän lyö.”

36971625426_7507819f6e_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Rahkonen ja Eriksson tekevät vahvat pääroolit, kun ympärillä paukkuu, sähinöi ja viimeinen laiva nousee sittenkin. Lahjakkaiden näyttelijöiden vaikuttavat laulusuoritukset saavat pitämään (varsin mukavista, toim. huom.) penkeistä kiinni ja värikylläinen äänimaailma kannattelee tarinaa kohtauksesta toiseen.

Mikko Kouki tekee näyttävän ohjaustyön Viimeisen laivan ruorissa. Pohjoismaitten modernein teatteritekniikka mahdollistaa vaikuttavan kokonaisuuden, joka yhdistelee pyro-, ääni- ja valotekniikkaa sekä videokuvaa. Viimeinen laiva rakennetaan yleisön eteen, ja me uskomme kaikki, että se pysyy pinnalla.

Hieno aloitus hienolle syyskaudelle! Olemme saaneet kokea mahtavia hetkiä Turun kaupunginteatterin väistötiloissa Logomolla, mutta ”oikeassa” teatteritalossa on kuitenkin ihan oma tunnelmansa ja ripaus jotain salaperäistä.

Kuperkeikkaseikka-blogi on nyt myös uudistunut ja muuttanut osoitettaan – varsin mainiota siis, että löysit tänne perille! Jatkamme kahden kirjoittajan taktiikalla, kun Minttukin pääsee puikkoihin. Tervetuloa mukaan kuulemaan asiantuntijalausuntoja asiasta kuin asiasta.

-Jenni