Metkuja ja musiikki-ilottelua Turun Nuoressa Teatterissa

Yhteistyössä: Turun Nuori Teatteri

Esityskuvat: Tuomas Kourula/ Turun Nuori Teatteri

Viimeksi kävin teatterissa helmikuussa 2020, ja nyt olin taas! Koronapandemia on siis väistämättä vaikuttanut teatteriharrastajan vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin, mutta nyt sentään näkyy valoa tunnelin päässä. Syyskauden ohjelmistot ovat turkulaisissakin teatteritaloissa saatu pyörimään lähes entiseen tapaan. Teatterivaatteiden valitsemista, käsiohjelman hypistelyä lämpiössä, se hetki kun valot sammuvat juuri ennen esitystä – näitä on jo ollutkin ikävä. 

Turun Nuoressa Teatterissa luotetaan klassikkotarinaan, kun Joonatan Perälän ohjaama ja koronarajoitusten kurittama Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -musiikkinäytelmä valloittaa taas Ursininkadun näyttämön kolmenkymmenen lapsen ja nuoren voimin. Takana on peruuntuneita ensi-iltoja, suunnitelmien muutoksia ja näyttelijävaihdoksia, mutta katsojan silmiin eivät työryhmän kulissien takaiset haasteet näy. Vuoden 2021 lokakuisessa illassa esitetty teos näyttäytyy korkeatasoisena musiikkinäytelmänä sekä eheänä ja viihdyttävänä kokonaisuutena, jossa kunnon tiimityöskentelyn mukaisesti jokainen loistaa omalla tontillaan, mutta ennen kaikkea yhdessä. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa uskovani, että Turun Nuoren Teatterin supervoimia ovat yhdessä tekeminen ja yhteishenki, ja juuri tämä ajatus minulle jää tästäkin, niin monella tavalla merkityksellisestä teatteri-illasta päällimmäisenä mieleen.

Nimiroolissa eilisessä Vaahteramäen Eemelin näytöksessä nähtiin Atte Lehto, joka hoiti hommansa juuri niin leikkisän valloittavasti ja näennäisen rennolla otteella, kuin Eemeliltä sopii odottaakin. Iidan roolissa ihastutti Iida Rockas ja Eemelin äitinä Helmi Nolvi, joiden molempien sopuisat ja rauhalliset olemukset antoivat toimivaa kontrastia Eemelin vauhdikkuuteen.

Jos on eemelinsä lukenut, löytää näytelmästä monia tuttuja juonikuvioita. Soppakulhon juuttuminen päähän, Iidan hilaaminen lipputankoon, kärpäspaperihässäkkä, Liina-piian (Cecilia Degenhardt) kipeät hammashuolet – onhan näitä! Yli kaksi tuntia kestävä esitys on kuin herkullinen koonti lapsuuden tarinoista, jotka näin taas tutustutetaan uusimmalle sukupolvelle. Jotkut vitsit eivät kai ikinä vanhene, ja Eemelin juuttuminen siihen kuuluisaan soppakulhoon naurattaa turkulaisyleisöä ihan valtavasti, tälläkin kertaa. 

Seurassani näytelmää katsonut 8-vuotias nosti nimenomaan huumorin esiin, kun kysyin, mikä oli näytelmässä mieleenpainuvinta. Varsinkin Anttoni-isän (Rasmus Hakala) ja tohtorin (Alpo Arvilommi) edesottamukset ja komedian haastavaan tyylilajiin täysillä heittäytyminen vakuuttivat niin äidin kuin tyttärenkin. Sekä metkuistaan kiinni jäänyt Eemeli että katsojaparan tärykalvot saivat kyytiä, kun Hakala täräytti asianmukaisen “EEEMELIII”-huutonsa ilmoille. Ja taas kirmattiin verstaaseen puu-ukkoja vuolemaan. Kissankulmassa oli kaikki siis niin kuin ennenkin.

Jaana Jussilan suunnittelema maalaisromanttinen lavastus sympaattisine yksityiskohtineen vei katsojat sujuvasti niin juhannuksen viettoon kuin joulun hartaisiin tunnelmiin. Huomasin harkitsevani kausivalojen ripustamista, kun Aatu-renki (Kalle Mäki) kantoi komeaa joulukuusta sisään Pöperö-Maijan (Armi Wahlroos) raahatessa lahjasäkkiä perässä.

Iida Arki palveli väliajalla kahviossa.

Olipa mukavaa, pitkästä aikaa! Jos on ollut teatteriharrastajalla kestämistä poikkeusaikana, niin sitä on ollut monin verroin myös teatteritoimijoilla. Nyt jos koskaan on hyvä aika varata lippu Turun Nuoren Teatterin esityksiin, ja tukea siten paikallisten nuorten teatteriharrastusta. Lämpiössä pääsee ihastelemaan myös ihan livenä yllä olevassa kuvassa olevaa taulua, josta Turun Nuoren Teatterin tukijat saivat ostaa itselleen ikioman palasen.

-Jenni

Utu ja Myrsky merta pelastamassa Sopukassa

49520226512_189e90873a_c
Kuvat Eevamaija Virtanen/ Potkuri Ensemble

Potkuri Ensemblen ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto Utu ja Myrsky – muovimeren pelastuspartio sai eilen ensi-iltansa Sopukassa. Jenni Korpelan ohjaamassa koko perheen seikkailunäytelmässä majakkasaarelle haaksirikkoutuneet lapset Utu (Ines Kakkonen) ja Myrsky (Tuulia Lindholm) viettävät päivänsä tutkimusretkeillen ja rantaan ajautuneesta muoviroskasta härveleitä rakennellen. Muovijätteen täyttäessä paikat lapset alkavat pohtia, mistä kaikki roju oikein on peräisin, ja mitä sille pitäisi tehdä. Kun vielä saaren lähistöltä löytyy muovista sairastunut valas, on Utun ja Myrskyn ryhdyttävä pelastustoimiin. Roskat on siivottava, kierrätettävä ja meri asukkaineen pelastettava!

49520009376_c6bb26ea5a_c

Värikylläisessä ja musiikilla ilottelevassa teoksessa nostetaan esiin ajankohtainen ongelma: merien saastuminen ja muovijätteen mahdoton määrä. Kerronta etenee käsiteltävän aiheen vakavuudesta huolimatta lämminhenkisesti, sillä ympäristönsuojeluun suhtaudutaan pelottelun sijaan ratkaisukeskeisesti. Yleisöä myös osallistetaan esityksen aikana ongelmanratkaisuun, mikä omalta osaltaan auttaa pienimpien katsojien kiinnostuksen säilymisessä koko esityksen keston eli kolmen vartin ajan.

Esityksessä ilahdutti tärkeän aiheen ohella myös rauhallinen tempo. Työryhmän käsikirjoittamaan näytelmään oli jätetty aikaa pysähtymiseen ja pohtimiseen, eikä joka sekuntia oltu ahdettu täyteen toimintaa tai erikoistehosteita. Mielestäni Sopukasta lähtikin esityksen jälkeen joukko sangen rauhallisia ja tyytyväisiä lapsia kohti iltapuuhiaan. Onnistunut ja lapsiyleisölle sopiva ääni- ja valomaailma tukivat kokonaisvaltaista kulttuurielämystä.

49519488738_400305485e_c

Mukanamme ollut ekaluokkalainen viihtyi esityksessä mainiosti. 7-vuotiaan kriitikon mielestä parasta olivat hauskat hahmot, jotka pitkän pohdinnan tuloksena todettiin kaiken lisäksi keskenään yhtä hyviksi. Kiitämme täten siis myös tasalaatuista näyttelijäainesta ja suosittelemme esitystä lämpimästi kaikille muillekin kulttuurinnälkäisille ja muovinkierrätyksestä innostuneille henkilöille. Iästä riippumatta.

-Jenni

Eläköön sisäinen kauneus, eläköön rohkeus!

Varsin sateinen Turun päivä muuttui kertaheitolla loistokkaammaksi, kun Turun Nuoren Teatterin syyskauden tuotanto Kaunotar ja hirviö sai eilen ensi-iltansa.

Mike Pohjolan käsikirjoittama ja Jere Hultinin ohjaama klassikkotarinasta ammentava näytelmä pureutuu ajattomiin erilaisuuden hyväksymisen ja sisäisen kauneuden teemoihin.  Joonatan Perälän suunnittelema lavastus, Tuula Peltoniemen puvustus ja koko työryhmän loihtima kokonaisuus vievät katsojan  parituntiselle aikamatkalle 1600-luvun Ranskaan.

Miekkailu-www
Esityskuvat: Mikko Vihervaara/ Turun Nuori Teatteri

Sotaisa ja itseriittoinen Aurinkokuningas eli Ludvig “äxiivee” (Eero Laine) paistattelee runsaslukuisen hoviväkensä keskellä Versaillesin palatsissa, jossa hän mieluiten viettäisi päivänsä peilikuvaansa ihaillen ja toinen toistaan muodikkaampia peruukkeja sovitellen. Majesteetin mahtaileva elämä saa kuitenkin täyskäännöksen, kun ennustajan (Onerva Leino) taikapeili langettaa kuninkaan, hoviväen ja linnan päälle kirouksen.

Ennustaja-ja-taikapeili-www
Onerva Leino tekee herkullisen roolityön ennustajaeukkona.

Toisaalla köyhän peruukintekijän tytär (Kaisla Silfver) suostuu perheensä pelastaakseen naimaan ilkeän Chiracin markiisin (Hanna Lindqvist), mutta karkaa kosijaltaan ja päätyy noiduttuun Versaillesin linnaan. Kaunotar ja hirviö kohtaavat, ja odottamaton ystävyys saa mahdollisuuden.

Ekaluokkalaisen teatterikävijän lempihahmo oli itseoikeutetusti Kaunotar, koska “se oli niin kiva ja hyvä laulamaan”. Kaisla Silfver nouseekin suuresta näyttelijäjoukosta esiin erinomaisella läsnäolollaan ja laulutaidollaan. Hirviökin (Jussi Virtanen) ansaitsee ehdottomasti kehunsa, mutta jätetään yksityiskohdat roolista tässä kohtaa paljastamatta.

70057904_434732110477331_2590031395938107392_n.jpg
Elsi ja Kaisla Silfver. 

Saavatko Kaunotar ja hirviö lopulta toisensa? Riittävätkö ennustajaeukon riimit loppuun saakka? Miten taittuu nuorilta teatterintekijöiltä ranskan kieli?

Mene ottamaan selvää! Esitystä suositellaan eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille, ja näytöksiä on joulukuuhun saakka.

 

-Jenni

Uuden polven Robin Hood

Mistä tietää kesän tulleen? Siitä, kun löytää itsensä kapuamasta teatterin taian perässä Vartiovuorenmäelle Turun Kesäteatteriin. Jännitystä ja jousipyssyjen nuolia on tänä vuonna erityisen paljon ilmassa, kun koko perheen näytelmä Robin Hood nähdään Vartsikan perinteikkäissä kulisseissa. Viimeksi Robin Hoodia on samoissa maisemissa esitetty vuonna 1997, ja itsekin olen silloin 12-vuotiaana ollut esityksestä nauttimassa. Nyt raahaan mukanani kitisevää 6-vuotiasta ja koen olevani tärkeä lenkki sukupolvien ketjussa. 

robinhood-web-115
Esityskuvat: Jere Satamo/ Turun Kesäteatteri

Legendoja viekkaasta lainsuojattomasta, joka varastaa rikkailta ja antaa köyhille, on kerrottu läpi vuosisatojen. Tarinat ovat aina kertojiensa näköisiä, ja nyt uusimmalle turkulaiselle ikäpolvelle on tarjolla raikas ja ajanmukainen tulkinta kuuluisasta Robin Hoodista. Ohjaaja Jukka Kittilän teksti ammentaa tarinankerronnan perinteestä. Kaikki alkaa näytelmästä näytelmän sisällä, kun näyttelijä Robin (Eetu Känkänen) esittää kaimaansa Robin Hoodia päätyen lopulta itsekin Sherwoodin metsään rötöstelemään oikeudenmukaisuudestaan tunnettujen iloisten veikkojen kanssa.

Vasemmalta - Pikku-John (Harri Ahola), Puna-Will (Saara Mänttäri), Robin Hood (Eetu Känkänen), Marian (Anna Böhm), Munkki Tuck (Samu Loijas)

Esitys on visuaalisesti herkullinen.  Näyttämö on lavastaja Teemu Loikaksen käsissä muuntunut jykeväksi enklantilaiseksi kivilinnaksi ja Sherwoodin salaperäiseksi metsäksi. Pirita Lindénin puvustus viimeistelee näyttävän kokonaisuuden.

Meidän perhettämme ilahduttivat erityisesti monipuoliset ja samaistuttavat henkilöhahmot. Nottinghamin sheriffi (Turkka Mastomäki) saa olla sekä hurja että epävarma ja Marian-neito (Anna Böhm) rohkeudestaan huolimatta juurettomuudesta kärsivä. Jopa salaisuutta mukanaan kantavan palkkasoturi Gisbornen (Jenni Kitti) kovan ulkokuoren alta löytyy jotain pehmeää. Vanhoissa klassikkotarinoissa perinteiset sukupuoliroolit istuvat yleensä tiukassa, joten mahtavaa onkin, etteivät tekijät ole tyytyneet toistamaan ja korostamaan vanhentuneita stereotypioita.

Vasemmalta - Nottinghamin sheriffi (Turkka Mastomäki) ja Gisborne (Jenni Kitti)

Näytelmän viihdyttävintä antia ovat näyttävät musiikkinumerot. Valtteri Lipastin sävellystyö ja lahjakkaiden laulajien musiikillinen ilottelu saavat aikaan vilunväristyksiä, jotka eivät johdu viilenevästä kesäillasta. Erityismaininnan ansaitsee toisen polven iloista veikkoa Puna-Williä esittävä Saara Mänttäri, joka herkistää yleisön Sherwood-kappaleella.

64300386_383613505581642_3960182721354924032_n
Lapsille ja lapsenmielisille riittää puuhaa väliajalla. Kuvassa Elsi 6v ja Minttu 28v.

Suosittelen esitystä lämpimästi kaikille, jotka arvostavat meheviä tarinoita, jännittäviä taisteluita, mahtipontisia lauluesityksiä ja sukupolvia yhdistävää perinnettä, jolla on lupa uudistua pysyäkseen ajankohtaisena. 

Lopulta kolikoita suurempi rikkaus löytyy tarinoista.

 

-Jenni

Heinähattu ja Vilttitossu vauhdissa Turun Nuoressa Teatterissa

20190210-IMG_4560_www
Esityskuvat: Mikko Vihervaara/ Turun Nuori Teatteri

Sinikka ja Tiina Nopolan jo 30 vuotta sitten luoma aikaansaapa sisaruspari Heinähattu ja Vilttitossu viettää keväänsä Turussa. Janne Jämsän ohjaama musiikkinäytelmä Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti (käsikirjoitus Sinikka Nopola, Tiina Nopola ja Katja Krohn) sai viikonloppuna ensi-iltansa Turun Nuoressa Teatterissa. 

20190210-IMG_4518_www

Kun Heinähatun (Lilli Laurikainen) ja Vilttitossun (Helmi Laurinen) äiti (Petra Myllyperkiö) saa hermoromahduksen ja lähtee perheen isän (Atte Lehto) kanssa lataamaan akkuja, saavat lapset muutaman asiaankuuluvan kommelluksen seurauksena Pamela-tädiksi naamioituneen vankikarkuri Sorkkarauta-Salosen (Oiva Heinonen) lapsenvahdikseen. Salosen rikostoveri Viila-Voutilainen (Onni Heinonen) yrittää pitää entisen sellikaverinsa rikoksen polulla, mutta Salosen todellinen luonto ja hyväsydämisyys vievät voiton.

Elmeri Karlsson ja Noora Grundström hauskuuttavat pikkukaupungin poliiseina, jotka yrittävät saada rosvoja kiinni minkä ruokatauoiltaan ehtivät. Tärkeään rooliin nousevat myös naapurin herttaiset ja (timanttisista) leipomuksistaan tunnetut Alibullenin neidit (Saana Saapunki ja Kaisa Karlström).

20190210-IMG_4549_www

Musiikintäyteinen kaksituntinen pitää sisällään komeita joukkokohtauksia, joissa nuoret näyttelijät saavat taas näyttää mainioita laulu- ja tanssitaitojaan. Iiro Rantalan mukaansatempaava musiikki kuljettaa juonta jouhevasti eteenpäin, ja Jaana Jussilan suunnittelemassa värikkäässä lavastuksessa kaikki herkulliset yksityiskohdat on tarkkaan mietitty. 

Jo perinteeksi muodostuneeseen kaverikuvaan ei tälläkään kertaa valikoitunut pääosien esittäjät, vaan ihastuttava ballerina eli Alexandra Frey.

52833818_670487823368854_5106658313274130432_n
Elsi ja Alexandra Frey

Teatterikärpäsen purema 6-vuotiaamme pohti esityksen jälkeen kuumeisesti, miten yhdistää kaikki urahaaveensa (hevosenhoitaja, ballerina ja laulaja), ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että teatterin lavalla tarvitaan kaikenlaisia taitoja. Syksyllä olisikin mahdollista ilmoittautua taiteen perusopetukseen, jonka ekaluokkalaisena voi aloittaa. Turun Nuoren Teatterin järjestämästä taiteen perusopetuksesta voi lukea lisää täältä.

 

-Jenni

Jäinen klassikkoteos kohtaa tanssin taian

lumi2
Kuvat: Åbo Svenska Teater

Jo vuosia oman elämänsä pikkuprinsessoja maailmanlaajuisesti ihastuttanut ja meidänkin perheemme 6-vuotiaan maailmaa järisyttänyt Frozen – huurteinen seikkailu -elokuva pohjautuu (aika löyhästi tosin) H. C. Andersenin satuun Lumikuningatar. Nyt näyttävä ja tanssillinen koko perheen versio hyytävästä klassikkotarinasta on saanut ensi-iltansa Turussa komeissa puitteissa Åbo Svenska Teaterin näyttämöllä yhteistyössä Aurinkobaletin kanssa. 

Jukka Aaltosen ohjaama monikielinen (ruotsi, suomi, saame) esitys luottaa vahvasti tanssin universaaliin kieleen. Esityksessä dialogia käydään vuorotellen eri kielillä, ja laulut lauletaan ruotsiksi, mutta juonessa pysyy mukana kaikkea sanottua ymmärtämättäkin. Meidän (asiaankuuluvasti Elsa-pukuun pukeutunut ja Frozen-uskollinen) esitystä seurannut lapsemme ei osaa ruotsia ja olisi varmasti mielellään ymmärtänyt ihan joka sanan, mutta keskittyi seuraamaan visuaalista puolta ruotsinkielisissä osioissa. Lukutaitoisille teatteri tarjoaa myös tekstityksen.

lumi

Jännittäviä käänteitä sisältävässä tarinassa Lumikuningattaren (Päivi Kujansuu) särkyneen taikapeilin sirpale osuu Kain (Samuel Karlsson) rintaan. Lumikuningatar vie ilkeäksi muuttuneen Kain mukanaan, mutta Gerda (Amanda Nyman) lähtee pelastusretkelle ystävänsä perään. Matkasta muodostuu jännittävä seikkailu, jonka aikana Gerda kohtaa hurjia ryöväreitä, yltäkylläisyydessä eläviä kuninkaallisia ja muun muassa Lapin shamaanin, joka yllättää lapsikatsojat lentotaidollaan.

Hulppea lavastus (Teemu Loikas) ja näyttävä puvustus (Gerly Tinn) luovat viimeisteltyjen koreografioiden (Urmas Poolamets) kanssa taianomaisen kokonaisuuden, joka Åbo Svenska Teaterin historiallisissa puitteissa vie katsojat hetkeksi toiseen aikaan ja satumaailmaan.

lumi3

Esitys kestää väliaikoineen noin kaksi tuntia. Rajalliseen aikaan ei toki ihan koko Lumikuningattaren alkuperäistä tarinaa saa millään mahdutettua, ja juonta on juoduttu hieman yksinkertaistamaan. Åbo Svenska Teaterin ja Aurinkobaletin versiossa näyttävä visuaalinen toteutus ja tanssin taika ovat kuitenkin keskiössä ja satumainen maailma jo itsessään kokemisen arvoinen.

 

-Jenni

Notre Damen kellot soivat Nuoressa Teatterissa

Erilaisuuden hyväksyminen ja yhdenvertaisuus ovat kantavia teemoja Turun Nuoren Teatterin syksyn musiikkinäytelmässä Notre Damen kellonsoittaja, joka perustuu Victor Hugon klassikkoromaaniin Pariisin Notre-Dame. Mikko Joukamaan käsikirjoittama ja Suvi Aarrekarin ja Jere Hultinin (Aarrekari 25.8. saakka, Hultin 25.8.-16.9.) ohjaama koko perheen esitys tuo keskiaikaisen kaupunkinäkymän ja elämänmenon vastakkainasetteluineen ja luokkaeroineen väkevästi teatterin lavalle. Joonatan Perälän lavastus ja Kaarina Kopolan puvustus antavat näyttävän lisänsä monisäyviselle kerronnalle.

tnt3
Esityskuvat: Mikko Vihervaara

Mustalaisleirissä asuva Esmeralda (Jasmin Mehtälä) elättää itsensä esiintymällä ja viihtyy omiensa joukossa, vaikka toivoo vielä joskus löytävänsä oikean äitinsä. Juureton ja yksinäinen on myös kaupungin kelloja Notre Damen tornissa soittava sympaattinen Quasimodo (Hanna Lindqvist), joka ulkonäkönsä vuoksi on lapsena jätetty kirkon portaille, ja on nyt ilkeän mestari Frollon (Camilla Korte) vallassa. Jännittäviä juonenkäänteitä täynnä olevaan tarinaan mahtuu niin synkkiä kuin humoristisiakin hetkiä. Juoni kulkee vauhdikkaasti suuren näyttelijäjoukon yhteistyöllä ja mukaansatempaavan musiikin säestyksellä.

Jasmin Mehtälä tekee vaikuttavan roolityön rohkeana ja hyväsydämisenä mustalaistyttönä, ja ihastuttaa myös akrobatia- ja laulutaidoillaan.

tnt2

Koska on kyse lastennäytelmästä, oli meillä toki myös alan (lapsuus) asiantuntija mukana. 5-vuotias teatterijännittäjä takertui käsivarteeni vain muutamia kertoja salin ollessa pimeänä, mutta muutoin katselu sujui hyvin popcorn-purkin takaa.

Esityksen jälkeen koitti kuitenkin vielä uusi jännittävä hetki, kun oli aika ottaa kuva itse Esmeraldan kanssa. Vaikea oli taas kysyttäessä eritellä, mikä oli näytelmässä parasta, kun parasta oli kuulemma ihan kaikki.

esmeralda
Jasmin Mehtälä ja faninsa Elsi 5v

Ja mikäs siinä. Lapsi oli tyytyväinen ja aikuisetkin varsin vaikuttuneita. Saimme jälleen ihmetellä, miten Turun Nuoren Teatterin lapset ja nuoret onnistuivat isossa ponnistuksessaan ja tekivät klassikkotarinalle kunniaa.