Paavo Nurmi herää eloon Pienellä näyttämöllä

37108345166_b47ac06589_z
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Roope Lipastin kirjoittama ja Jarno Kuosan ohjaama näytelmä Paavo – lentävä turkulainen saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin upouudella Pienellä näyttämöllä.

(Turkulais)huumoria viljelevä näytelmä on osuva tulkinta juoksijalegenda Paavo Nurmesta, joka ei juokse kilpakumppaneitaan vaan itseään ja aikaa vastaan. Nurmen Jarrumiehenkadulla sijaitseva synnyinkoti on saamassa purkutuomion, ja paikalle kaavaillaan tornitaloa Tampereen esimerkin innoittamana. Virkamiesten suureksi yllätykseksi talosta löytyykin 120-vuotias ihka elävä – ja kuolematon – Paavo Nurmi.

Paavo – lentävä turkulainen on tarina maailman parhaasta juoksijasta, joka jätti toiset taakseen juoksuratojen lisäksi myös yksityiselämän puolella. Fanaattinen suhtautuminen juoksuun ja toisaalta kyvyttömyys aitoihin ihmissuhteisiin diagnosoitaisiin nykyään luultavasti osaksi autismin kirjoa, mutta omana aikanaan Nurmi sai lähinnä hankalan ja itsekeskeisen ihmisen maineen. Näyttelijät Heikki Nousiainen ja Markus Järvenpää saavat saumattomalla yhteistyöllä aikaan vangitsevan ja tunteikkaan henkilökuvan vanhasta ja nuoresta Paavosta kerroksittain ja lomittain. Kun vuosikymmenet nivoutuvat yhteen ja eri aikakaudet tapahtuvat yhtä aikaa, vaihtuu kapula vaivattomasti näyttelijöiden välillä.

Lavastuksesta vastaava Janne Vasama tuo yhdessä ääni- ja tekniikka-ammattilaisten kanssa uudelle näyttämölle Nurmen kotitalon näppärästi ja eri vuosikymmenet huomioiden. Videoprojisoinnit ja autenttinen äänimaailma tuovat oman lisänsä kokonaisuuteen ja historian eläväksi meillekin, joille Paavo Nurmi on tuttu lähinnä Aurajokirannan patsaastaan tai kympin setelistä.

IMG_2850

Pieni näyttämö toimii hyvin ja väliajallakin on mukavan väljää, vaikka näytös on loppuunmyyty. Suosittelemme esitystä lämpimästi kaikille turkulaisille, pienellä varauksella helsinkiläisille ja täysin omalla vastuulla tamperelaisille.

-Jenni

Hurjan hurmaava rosvojoukko

rosvolakuva.jpg
Kuva: Mikko Vihervaara

Sunnuntaina Turun (yllättävän aurinkoisena) nimikkopäivänä Turun Nuoressa Teatterissa sai ensi-iltansa Siri Kolun palkittuihin lastenkirjoihin perustuva ja Selja Ahava-Fosterin dramatisoima näytelmä “Me Rosvolat” Jere Hultinin ohjaamana.

Uutiskynnyksen ylittää se, ettemme tavoistamme poiketen menneet tällä kertaa lasten teatteriesitykseen ilman lasta, vaan huolimme mukaan myös kohta 5-vuotiaan pikkukriitikon. Kyseinen lapsi ei teatteribloggariäidin kauhuksi ole montakaan esitystä vielä suostunut alusta loppuun katsomaan, joten todellakin riskillä taas mentiin, mutta tällä kertaa aika taisi olla kypsä tai näytelmä varsin mainio, sillä lapsi viihtyi oikein hyvin.

IMG_2704

 

Vauhdikkaassa ja värikkäässä tarinassa maan pelätyimmän maantierosvon Hurja-Kaarlo Rosvolan (Ville Pakarinen) omasta mielestään hurjan rosvoperheen kesä saa yllättävän käänteen, kun ryöstöretken saaliiksi jääkin keskivertoisen ja keskiluokkaisen Vainiston perheen tytär Vilja (Inka Virtanen). Kahden hyvin erilaisen perheen maailmat kohtaavat ja erilaisten ihmisten tavat ja tottumukset joutuvat tömäyskurssille, kun Vilja yrittää oppia rosvojen tavoille. Lopulta kuitenkin kaikki oppivat jotain toisiltaan.

Henrik Ruudun lavastus kaikkine yksityiskohtineen herättää lapsessa ihailun huokauksia. Maantierosvojen tärkein työkalu, rosvoauto on hauskasti toteutettu, ja Hilda Rosvola (Helmi Anttila) ratissa varsin vakuuttava.  

Huumoria viljellään esityksessä kosolti, ja nuoret näyttelijät taipuvat erinomaisesti haastaviin koomisiin rooleihin. Meidän perheen suosikki oli ehdottomasti Kioski-Raisa (Heta Karhu), jonka kioskille voisi toistekin poiketa kahville.

16830143_10154524735959601_1682493416_n
Kuva: Mikko Vihervaara

Lavalla nähdään huikea parikymmenpäinen näyttelijäjoukko. Innostus, ilo ja tekemisen meininki ovat salissa läsnä, kun työryhmä panee parastaan. Turun Nuoren Teatterin produktioita on aina ilo tulla katsomaan.

Koska mennään taas?

-Jenni

Kirskuvat ketjut ja rytisevät parrut

37161157735_b62bf3003c_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Pitkä odotus sai arvoisensa päätöksen, kun Turun Kaupunginteatterin perinteikkään teatteritalon remontti vihdoin valmistui parahiksi syyskauden alkuun. Ensimmäisenä ensi-iltansa uusissa puitteissa sai komea Viimeinen laiva -musikaali (alkup. The Last Ship). Stingin musiikin siivittämä teos on mitä osuvin valinta kauden avauksella nimenomaan Turussa, jonka jokivarressa laivoja on kautta historian ansiokkaasti rakennettu.

Tarina sijoittuu englantilaiseen satamakaupunkiin, jossa Gideon Fletcher (Olli Rahkonen) ei suostu astumaan laivanrakenta­jaisänsä saappaisiin, vaan lähtee merille jättäen taakseen telakkatyön lisäksi rakastettunsa Megin (Anna Victoria Eriksson). Viidentoista vuoden jälkeen isän hautajaiset saavat merimiehen palaamaan kotisatamaan, jossa Megin lisäksi vastassa on työttömien laivanrakentajien joukko ja pelko tulevasta. Isä Jim (Taneli Mäkelä) yrittää valaa seurakuntaansa uskoa, kun perinteistä laivateollisuutta ajetaan alas. Arkisen työn mukanaan tuoma toivo ja usko tulevaan ovat ajattomia teemoja. Turun telakallakin on viimeistä laivaa joskus rakennettu ja kuitenkin uudestaan noustu.

”Sielussa rauta, terässydän lyö.”

36971625426_7507819f6e_z
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Rahkonen ja Eriksson tekevät vahvat pääroolit, kun ympärillä paukkuu, sähinöi ja viimeinen laiva nousee sittenkin. Lahjakkaiden näyttelijöiden vaikuttavat laulusuoritukset saavat pitämään (varsin mukavista, toim. huom.) penkeistä kiinni ja värikylläinen äänimaailma kannattelee tarinaa kohtauksesta toiseen.

Mikko Kouki tekee näyttävän ohjaustyön Viimeisen laivan ruorissa. Pohjoismaitten modernein teatteritekniikka mahdollistaa vaikuttavan kokonaisuuden, joka yhdistelee pyro-, ääni- ja valotekniikkaa sekä videokuvaa. Viimeinen laiva rakennetaan yleisön eteen, ja me uskomme kaikki, että se pysyy pinnalla.

Hieno aloitus hienolle syyskaudelle! Olemme saaneet kokea mahtavia hetkiä Turun kaupunginteatterin väistötiloissa Logomolla, mutta ”oikeassa” teatteritalossa on kuitenkin ihan oma tunnelmansa ja ripaus jotain salaperäistä.

Kuperkeikkaseikka-blogi on nyt myös uudistunut ja muuttanut osoitettaan – varsin mainiota siis, että löysit tänne perille! Jatkamme kahden kirjoittajan taktiikalla, kun Minttukin pääsee puikkoihin. Tervetuloa mukaan kuulemaan asiantuntijalausuntoja asiasta kuin asiasta.

-Jenni