Hillitte ittes!
Ensimmäisen hääpäivän kynnyksellä oli joko ihan hyvä tai vaihtoehtoisesti todella ajattelematonta käydä katsomassa Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuvaa ja Mikko Roihan […]
Ensimmäisen hääpäivän kynnyksellä oli joko ihan hyvä tai vaihtoehtoisesti todella ajattelematonta käydä katsomassa Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuvaa ja Mikko Roihan […]
Tammikuussa vuonna 2018 parhaita asioita elämässäni ovat: työskentely omassa kodissa kirjoittaminen (ylihuomenna alkaa kirjoittajakurssi!) turhan tavaran lahjoittaminen täytelakritsi aamukahvi
“Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi,” latelen vanhasta muistista. Mutta mikäs se Nuutti oikein olikaan? “Katsotaanko kuukausikirjasta?”
Aamun Hesarissa kerrotaan, että salonkiperinne on tekemässä paluuta, kun ihmiset avaavat kotejaan vieraille, ja yhteisöllisyydestä on tullut trendikästä. Pitkään vallalla
Älylaitteet ovat arkipäivää, ja tekniikka kehittyy huimaa vauhtia. Tieteiselokuvat ovat vuosikymmenien ajan näyttäneet meille mahdollisia kauhukuvia siitä, miten monin eri
Äikäntuntien pakkopulla, väkivaltainen, räkää valuva ja puuduttava Aleksis Kiven joskus aika kauan sitten kirjoittelema kansalliseepoksemme Seitsemän veljestä saa uuden ja
Maailma on sairaan kaunis, kun sitä katsoo pikkupöllyssä oranssien aurinkolasien läpi. Maailma on myös raadollinen, epäreilu ja kova, kun huumeille
Linda Liukkaan kirjoittama Hello Ruby -sarja on ilostuttanut lukijoitaan jo kolmen osan verran. Kirjoja on käännetty myös yli 20 kielelle.
Kärsimys tekee ihmisestä suuren. William Shakespearen vuosisatoja tulkittu murhenäytelmä Tanskan prinssi Hamletista muuntautuu Turun Kaupunginteatterin ja Aura of Puppets
Toisen ihmisen kohtaaminen voi olla usein hyvin vaikeaa, ja vastaantulijan ohittaminen helppoudessaan paljon houkuttavampaa. Yksinäisyys on individualistisen aikamme vitsaus, pärjäämisen