Uuden vuosikymmenen Niskavuori
Turun kaupunginteatterissa nähdään tänä keväänä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren nuori emäntä, jonka on ohjannut ja sovittanut Susanna Airaksinen. Alkuperäisteos sijoittuu […]
Turun kaupunginteatterissa nähdään tänä keväänä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren nuori emäntä, jonka on ohjannut ja sovittanut Susanna Airaksinen. Alkuperäisteos sijoittuu […]
Potkuri Ensemblen ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto Utu ja Myrsky – muovimeren pelastuspartio sai eilen ensi-iltansa Sopukassa. Jenni Korpelan ohjaamassa koko perheen
Tuntuuko joskus siltä, että nykyelämä on liian monimutkaista? Jatkuva kiire, ympäristön ristiriitaiset odotukset ja tehokkuuden vaatimukset pitävät pientä ihmistä otteessaan.
Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat pitkin syksyä höpöttäneet roboteista. Lasten toiveesta järjestimme ryhmälle robottiviikot, joiden aikana olemme harrastaneet robottijumppaa, askarrelleet robotteja
Viime viikolla Turunlahden perhepäivähoidon metsäretkellä innostuttiin ihan uudesta leikistä. Pysähdyimme lapsille tuttuun paikkaan metsässä, ja pyysin ryhmää eläytymään tarkkanäköisiksi ja
Vuonna 2001 ihastuttaneen sadunomaisen Amélie-elokuvan musikaaliversio on rantautunut Turkuun, Suomen Pariisiin. Turun Kaupunginteatterin Amélie-musikaali tuo kaikin musiikkiteatterin keinoin väriä syksyn pimeneviin
Varsin sateinen Turun päivä muuttui kertaheitolla loistokkaammaksi, kun Turun Nuoren Teatterin syyskauden tuotanto Kaunotar ja hirviö sai eilen ensi-iltansa. Mike
Luonnon tutkiminen ja ihmetteleminen sekä luonnossa liikkuminen ovat tärkeässä roolissa Turunlahden perhepäivähoidon arjessa. Avuksi luontoretkille ja pihatouhuihin olemme saaneet ihastuttavan
Luetaanko taas lohikäärmekirjaa? kysyttiin viime viikolla useaan otteeseen perhepäiväkodissa ennen päiväunille menoa. Ja kyllähän me luettiin, monta kertaa. Kyseessä on
Onnistuneen kesäteatterielämyksen aineksiin kuuluvat vehreä miljöö, hassunhauska hulluttelu, överit roolihahmot ja onnellinen loppu ripauksella romantiikkaa. Eilen kaikki mainitut palaset loksahtivat