Yhteistyössä: Haamu Kustannus. Kirja saatu arvostelukappaleena. On taas aika ja erinomainen syy vinkata uudesta sanataideoppaasta! Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat nimittäin julkaisseet mainion satu-…
Kesälukemisena Taikamökin puput
Yhteistyössä: Kirjan talo – Bokens Hus ry. Kirja saatu arvostelukappaleena. Kesälomassa on parasta se, että on aikaa lukea. Klassikoita, uutuuksia, sarjakuvia, sisustuslehtiä, lastenkirjoja, sähköisenä tai…
Taiteiden kesä teki Turun linnan puistosta runokirjan
Kuluvan kesän aikana osana Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n valtakunnallista Taiteiden kesä -hanketta ympäri Suomen jaetaan taidelahjoja. Hankkeeseen on valittu 100 eri alojen vastavalmistunutta…
Tahmeat popcornit ja yli 300 muuta hauskaa vinkkiä lasten liikuntaan
Yhteistyössä: Lasten Keskus. Kirja saatu arvostelukappaleena. Lapset liikkuvat luonnostaan, mutta monipuoliseen liikuntaan voi myös kannustaa ja ohjata. Sain arvioitavaksi liikunnanohjaaja Satu-Maria Ruotsalaisen kirjoittaman Hyppää hippaa…
Ämminkäisistä inspiraatiota oman henkilöhahmon luomiseen
Yhteistyössä: Kustantamo Schildts & Söderströms. Kirja saatu arvostelukappaleena. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kaupunkeja koristavat graffitit, ilmastointikanavien rikkoutuneet ritilät, patsaiden päällä istuvat pulut…
Pienistä sanoista suureksi näyttelyksi
Värikkäät hansikkaat kurottavat kohti aurinkoista taivasta. Joku lapsista varvistaa, joku hyppää yltääkseen vielä korkeammalle. “Avaruus, aurinko, linnut, astronautit!” raikuvat sanat Turunlahden perhepäivähoidon pihalla. Jokaisella ryhmän…
Tuu-tikin lorukalastus ja muut Taikatalven innoittamat sanataidepuuhat
Turunlahden perhepäivähoidon lapset olivat jo pitkään toivoneet muumeja toiminnan teemaksi. Perhepäiväkodin kirjahyllyn Muumi-kirjat ovat muutoinkin ahkerasti luettuja ja suosittuja, mutta ne ovat siitä hauskoja, että…
Lastenrunoutta pukinkonttiin
Yhteistyö/ kirjat saatu arvostelukappaleina Lasten Keskukselta ja WSOY:ltä Poikkeuksellinen vuosi 2020 alkaa olla lopuillaan, ja on aika antaa tämän vuoden viimeiset lastenkirjavinkit. Julkaisu toimikoon samalla…
Satukirjeenvaihto ilahduttaa poikkeusaikana
Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat viime vuoden syksystä saakka olleet satukirjeenvaihdossa Saksassa toimivan Frankfurtin Suomi-koulun ryhmäläisten kanssa. Idea satukirjeenvaihdosta löytyi alunperin Liisa Karlssonin kirjoittamasta teoksesta Sadutus.…
Mimin ja Kukun kirja innosti taikamunien askarteluun
Yhteistyö/ kirja saatu arvostelukappaleena Capuchina Kustannukselta Mihin tahansa katseeni perhepäiväkodissa käännän, osuu näkökenttääni munia; isoja, pieniä, pyöreitä, kolhuisia ja kaikenvärisiä paperimassasta muotoiltuja munia. Munia odottamassa…