Yhteistyössä/ pääsyliput saatu: Turun Kaupunginteatteri
Kirjoitin elämäni ensimmäisen julkisen teatteriarvioni vuonna 2014, Turun Kaupunginteatterin Seili-musikaalista. Teksti on jo sittemmin tainnut poistua bittiavaruudesta, mutta muistan kyllä kirjoittamani edelleen: Kirjoitin siitä, miten kotimaisten naisartistien musiikin rytmittämä, Seilin naisten tarinoita esiin nostava teos kosketti. Kirjoitin siitä, miltä tuntui katsoa, kun lavalla tuore äiti käveli nyytti kainalossa fiktiiviseen mereen. Olin vuonna 2014 tuore äiti itsekin, pienen lapsen äiti.
Ja sitten, 12 vuotta kului kuin hetkessä. Lapsi kasvoi ja sai sisaruksiakin, teatterikappaleita ja blogitekstejä tehtiin, maailma ei muuttunutkaan parempaan suuntaan, kaikenlaista tuli. Tuli vuosi 2026, ja eräs perjantai-ilta, jolloin se samainen esikoislapsi yhtäkkiä olikin jo teini-ikäinen teatteriharrastaja ja innostunut seuralaiseni, kun Seili-musikaalin uusi versio sai ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterissa. Musikaalin teksti on tälläkin kertaa Satu Rasilan ja Mikko Koukin käsialaa. Näkyvin (tai kuuluvin) uudistus liittyy teoksen musiikkisuunnitteluun: Jussi Vahvaselkä on säveltänyt teokseen 24 uutta kappaletta, jotka Rasila ja Kouki ovat sanoittaneet. Odotan innolla, miltä Seili tuntuu nyt!
Karusta historiastaan tunnettu, Turun saaristossa sijaitseva Seilin saari toimi pitkään etenkin naisille tarkoitettuna mielisairaalana. Yleensä Seiliin joutunut ei päässyt sieltä enää pois, ja siksi jokaisen piti ottaa omat arkkulaudatkin mukaan sinne mennessään. Musikaalissa päästään 1800- ja 1900-lukujen taitteesta vuoteen 1962 saakka, jolloin Seilin sairaala todellisuudessakin lakkautettiin. Seilistä on kirjoitettu paljon, ja nykykatsoja ja -lukija jo tietääkin, että Seilin naisten kohtalot ovat epäreiluja, kohtuuttomia ja jopa sattumanvaraisia. On tuomioita irtolaisuudesta, hysteriasta ja aviottomista lapsista. Yksittäisten naisten tarinoita ja kohtaloita on kuitenkin paljon, ja Turun Kaupunginteatterin vuoden 2026 teos omalta osaltaan vaikuttaa siihen, ettei Seilin naisia ja heidän monia tarinoitaan koskaan unohdettaisi.
Sonja Pajunoja tekee ison roolityön Seiliin onnettomien sattumuksien seurauksena lähetettävänä Sofiana ja Petrus Kähkönen hänen rakastettunaan Johanneksena. Sofian hahmoon on helppo samaistua nykyajastakin käsin, sillä itsensä ja toisten puolustamisella voi olla valitettavan kova hinta. Epäreiluudesta ja kohtuuttomuudesta huolimatta musikaalissa on toiveikas vire, kun keskiössä on ihmisen kohtaaminen ja ymmärryksen luominen. Seilissäkin jokainen odotti loppuun saakka omaa hakijaansa, sillä niin kauan kun on toivoa, on elämää.
Vuosikausia komerossa pidetyn Alman roolissa onnistuva Stella Lappalainen tekee yhden illan näyttävimmistä yksittäisistä kohtauksista, mutta sen sisällöstä en tässä vaiheessa esityskautta halua sanoa tämän enempää. Kerrottakoon kuitenkin, että kyseisessä kohdassa jopa (paljon teattereiden penkkejä kuluttanut) 13-vuotias seuralaisenikin haukkoo henkeään. Teos onkin visuaalisuudessaan vaikuttava kokonaisuus, ja nostan mielelläni kuvitteellista hattuani erityisesti lavastaja Teemu Loikakselle, jonka luomasta näyttämö–Seilistä tunnistaa aidon saaren maisemat puukirkkoineen ja rantakallioineen. Realismi yhdistyy ripaukseen taianomaisuutta, eikä näyttävyyttä puutu, kun soutukohtauksessa (ks. kuva yllä) Loikaksen lavastusratkaisu yhdistyy Mikael Haaviston lauluun ja tanssillisin keinoin kuohuavaan mereen. Reija Wäreen koreografiat tuovat keskeisen lisän kerrontaan.
Teoksessa ja Seilin saarella ollaan monen ihmiskohtalon risteyskohdassa: juuri siksi uskon jokaisen, iästä tai taustasta riippumatta löytävän samaistumispintaa johonkin lavalla nähtävään roolihahmoon tai musikaalin tarjoilemaan tunnetilaan. Ennakkonäytöksessä esityksestä nauttinut puolisoni samaistui vahvasti juuri vauvan saaneeseen Sofiaan, itse hieman vanhempana äitinä Johanneksen vaimoon, jonka roolin Maija Mustonen tulkitsee.
Turunlahden väki suosittelee Seili-musikaalia kaikille, jotka haluavat hetkeksi pysähtyä aitojen tunteiden, kohtaamisen ja ihmisyyden ymmärryksen äärelle.
– Jenni