Elävän musiikin ja aidon kohtaamisen taiasta

Yhteistyössä/ pääsylippu saatu: Turun Kaupunginteatteri

Teatterisyksy on täällä taas, ja ainakin Turusta käsin tarjontaa tarkasteltuna voi helposti todeta, että valinnanvaraa riittää! Omalla kohdallani kauden avauksesta sai viime viikolla vastata Turun kaupunginteatterin Once-musikaali, jota tähdittävät laulavat, soittavat ja näyttelevät Mikael Saari ja Linda Hämäläinen. Teoksessa ollaan varsin sateisessa mutta intohimoisten muusikkojen täyttämässä Dublinissa, kun rakkaudessa pettynyt katusoittajapoika tapaa tšekkiläisen tytön. Yllättävä ystävyys antaa uutta rohkeutta tavoitella unelmia ja avata jo suljettuja ovia. 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Mikko Koukin ohjaamaa musikaalia voisi luonnehtia koko illan irkkujameiksi, joiden tunnelma on alusta loppuun riemukas ja vangitseva. Alunperin John Carneyn elokuvana tutuksi tullut tarina taipuu mutkattomasti turkulaisellekin teatterilavalle. Rento mutta ehdottoman kunnianhimoinen musisointi pehmentää ja notkeuttaa yleisöä, ja huomaan vierustoverin toisensa perään liikehtivän irlantilaisrytmien tahdissa. Kaupunginteatterin päälavalla nähdään sellaista tekemisen meininkiä, jonka uskoisi uppoavan myös niihin, joille musikaali ei yleensä ole se lempparein lajityyppi. Kaupunginteatterin ensemble saa kaiken näyttämään varsin vaivattomalta, ja kuulijana on helppo uskoa musiikin voimaan, kun keskiössä on pulppuava innostus ja intohimo sen tekemistä kohtaan. Musiikin harjoittamisesta vastaa Jussi Vahvaselkä, ja harjoitus on totisesti tehnyt tukun mestareita, joista voisi mainita jokaisen erikseen. Ehkä yksilösuorituksia tärkeämpää on kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen.

Riemukkuuden ja vauhdin hurman vastapainoksi musikaali tarjoilee myös herkkyyttä ja tummempiakin sävyjä. Teos nostaa jalustalle kohtaamisen arvon ja merkityksellisyyden, ja toisaalta hetkeen luottamisen ja toivon säilyttämisen. Tekniikka ja puitteet auttavat tunnelmasta toiseen siirtymisessä: Peter Ahlqvistin suunnittelemassa lavastuksessa  vesisade on todellista, ja Janne Teivaisen luoma valomaailma tavoittaa juuri oikean, irkkupubimiljööseen sopivan hämyn.

Once-musikaali on yhdenlainen rakkaustarina ja ennen kaikkea ystävyyden ylistys. Käsiohjelmassa ohjaaja Kouki viittaa kirjailija Eeva Kilpeen ja Anna-Riikka Carlsonin kirjaan, josta kirjoitin elokuussa. Ja tosiaan, aidon ystävyyden ja kahden ihmisen kohtaamisen ympärille on sekä Once-musikaali että Carlsonin kirja rakennettu. Suosittelen musikaalia kaikille live-musiikin ja merkityksellisten kohtaamisten ystäville. Tästä on hyvä lähteä kohti monipuolista teatterisyksyä!

 

– Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *