Yhteistyössä: Turun Kesäteatteri (liput ja väliaikatarjoilut saatu)
Kesällä 1994 olin 9-vuotias, kun kiipesin Turun Vartiovuorenmäelle teatterilaukkuineni, istuinalustoineni ja suurine odotuksine. Luin lapsena paljon, ja lempikirjani oli edellisellä vuosikymmenellä julkaistu Astrid Lindgrenin Ronja, Ryövärintytär. Suureksi onnekseni Turun Kesäteatterin ohjelmistoon oli tänä taianomaisena vuonna valikoitunut juuri lempikirjastani dramatisoitu esitys. Tunsin Matiaksenmetsän maailman kuin omat taskuni ja olin siksi vaikuttunut. Ronjan maailma oli minun maailmani, ja Vartsikan esitys teki sille kunniaa.
Tämä kaikki muistuu mieleeni, kun yhtäkkiä ollaankin vuodessa 2023, taas Vartsikan katsomossa, ja edessäni nousee salamaniskun halkaisema Matiaksenlinna, ryövärilinnan suuri sali sekä Matiaksenmetsä kaikkine asukkaineen. Aika tekee uskoakseni jonkinlaisen hassun nykäyksen, kun mukanani oleva 10-vuotias lapseni tunnistaa Teemu Loikaksen suunnittelemista lavasteista jo tarinan yksityiskohtia ennen kuin esitys on edes ehtinyt alkaa. Ihan niin kuin minäkin, silloin 30 vuotta sitten. “Tuolla varmaan hypitään kuilun yli” ja “onkohan tuo kakkiaisten koti” ja “tuosta kohtaa linna varmaan repeää kahtia”. Tähän tapaan me keskustelemme, me ronjamme lukeneet.
Lapsi vielä muistuttaa ennen esitystä lukeneensa kirjan tosi monta kertaa, ja komppaan häntä tässä. Sama juttu, tosi monta kertaa. Ja muuten, jos minulta nykyään joku kysyy lempikirjaani, niin sen suhteen tilanne ei ole muuttunut. Ronja, ryövärintytär on edelleen lempikirjani, ja olen lukemattomia kertoja käyttänyt sitä materiaalina sanataidetyöpajoissa tai koulutuksissa esimerkkinä kirjallisuuslähtöisestä sanataidekasvatuksesta. Astrid Lindgrenin luoma mielikuvitusmaailma on loputon ideapankki ja teemoiltaan ajaton. Ronjan maailmasta intoutuneena voi luovasti jumpata, keksiä omia mielikuvitushahmoja tai vaikkapa laulun sanoituksia.
Mutta nyt takaisin Vartsikan puupenkeille! Me Ronja-fanit emme pety, emme tälläkään kertaa. Janne Jämsän ohjaamassa uudessa sovituksessa Ronjan (Inke Koskinen) keväthuuto raikuu hyväksyttävästi yli metsien, vuorten ja katetun katsomon, Loviisan (Emmi Kangas) susilaulu saa pyyhkimään silmäkulmia, ryöväriruhtinas Matias (Teemu Aromaa) on vuoroin humoristinen ja vuoroin traaginen ja Matiaksenmetsän ajattarat, harmaat männiäiset ja kakkiaiset esiintyvät edukseen.
Vauhdikkaat musiikkinumerot rytmittävät esitystä, ja ihan niin kuin kuuluukin, keskiössä on kaiken voittava, sukuja yhdistävä ja sodat lopettava ystävyys. Uskon Ronjan ja Birkin (Kasper Korpela) ystävyyden puhuttelevan katsojaa ikään katsomatta tai riippumatta siitä, onko alkuperäisteos tuttu vai ei.
Lapsena leikin Ronjaa metsässä ja tein retkiä omaan Karhuluolaani. Lapsena luin lempikirjaani puussa istuen. Lapsena kesät olivat loputtoman pitkiä ja täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia. Tämän kesän kannan sydämessäni, sanoo Ronja ja sitten minä. Minä, ruuhkavuosia elävä perheenäiti, joka olen siirtänyt juhannuksen alla etätoimistoni saaristolaismaisemiin ja naputtelen tätä tekstiä kesäillassa, yksin saunanterassilla istuen, vapaudestani nauttien.
Turunlahden sanataideblogi suosittelee sekä esitystä että alkuperäisteosta lämpimästi. Esitysaikataulu löytyy täältä.
– Jenni
Esityskuvat: Frans Rinne/ Turun Kesäteatteri
Ps. Kahviosta löytynyt Villa Vindenin vegaaninen ja gluteeniton brownie: 5/5.