Metkuja ja musiikki-ilottelua Turun Nuoressa Teatterissa

Yhteistyössä: Turun Nuori Teatteri

Esityskuvat: Tuomas Kourula/ Turun Nuori Teatteri

Viimeksi kävin teatterissa helmikuussa 2020, ja nyt olin taas! Koronapandemia on siis väistämättä vaikuttanut teatteriharrastajan vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin, mutta nyt sentään näkyy valoa tunnelin päässä. Syyskauden ohjelmistot ovat turkulaisissakin teatteritaloissa saatu pyörimään lähes entiseen tapaan. Teatterivaatteiden valitsemista, käsiohjelman hypistelyä lämpiössä, se hetki kun valot sammuvat juuri ennen esitystä – näitä on jo ollutkin ikävä. 

Turun Nuoressa Teatterissa luotetaan klassikkotarinaan, kun Joonatan Perälän ohjaama ja koronarajoitusten kurittama Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -musiikkinäytelmä valloittaa taas Ursininkadun näyttämön kolmenkymmenen lapsen ja nuoren voimin. Takana on peruuntuneita ensi-iltoja, suunnitelmien muutoksia ja näyttelijävaihdoksia, mutta katsojan silmiin eivät työryhmän kulissien takaiset haasteet näy. Vuoden 2021 lokakuisessa illassa esitetty teos näyttäytyy korkeatasoisena musiikkinäytelmänä sekä eheänä ja viihdyttävänä kokonaisuutena, jossa kunnon tiimityöskentelyn mukaisesti jokainen loistaa omalla tontillaan, mutta ennen kaikkea yhdessä. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa uskovani, että Turun Nuoren Teatterin supervoimia ovat yhdessä tekeminen ja yhteishenki, ja juuri tämä ajatus minulle jää tästäkin, niin monella tavalla merkityksellisestä teatteri-illasta päällimmäisenä mieleen.

Nimiroolissa eilisessä Vaahteramäen Eemelin näytöksessä nähtiin Atte Lehto, joka hoiti hommansa juuri niin leikkisän valloittavasti ja näennäisen rennolla otteella, kuin Eemeliltä sopii odottaakin. Iidan roolissa ihastutti Iida Rockas ja Eemelin äitinä Helmi Nolvi, joiden molempien sopuisat ja rauhalliset olemukset antoivat toimivaa kontrastia Eemelin vauhdikkuuteen.

Jos on eemelinsä lukenut, löytää näytelmästä monia tuttuja juonikuvioita. Soppakulhon juuttuminen päähän, Iidan hilaaminen lipputankoon, kärpäspaperihässäkkä, Liina-piian (Cecilia Degenhardt) kipeät hammashuolet – onhan näitä! Yli kaksi tuntia kestävä esitys on kuin herkullinen koonti lapsuuden tarinoista, jotka näin taas tutustutetaan uusimmalle sukupolvelle. Jotkut vitsit eivät kai ikinä vanhene, ja Eemelin juuttuminen siihen kuuluisaan soppakulhoon naurattaa turkulaisyleisöä ihan valtavasti, tälläkin kertaa. 

Seurassani näytelmää katsonut 8-vuotias nosti nimenomaan huumorin esiin, kun kysyin, mikä oli näytelmässä mieleenpainuvinta. Varsinkin Anttoni-isän (Rasmus Hakala) ja tohtorin (Alpo Arvilommi) edesottamukset ja komedian haastavaan tyylilajiin täysillä heittäytyminen vakuuttivat niin äidin kuin tyttärenkin. Sekä metkuistaan kiinni jäänyt Eemeli että katsojaparan tärykalvot saivat kyytiä, kun Hakala täräytti asianmukaisen “EEEMELIII”-huutonsa ilmoille. Ja taas kirmattiin verstaaseen puu-ukkoja vuolemaan. Kissankulmassa oli kaikki siis niin kuin ennenkin.

Jaana Jussilan suunnittelema maalaisromanttinen lavastus sympaattisine yksityiskohtineen vei katsojat sujuvasti niin juhannuksen viettoon kuin joulun hartaisiin tunnelmiin. Huomasin harkitsevani kausivalojen ripustamista, kun Aatu-renki (Kalle Mäki) kantoi komeaa joulukuusta sisään Pöperö-Maijan (Armi Wahlroos) raahatessa lahjasäkkiä perässä.

Iida Arki palveli väliajalla kahviossa.

Olipa mukavaa, pitkästä aikaa! Jos on ollut teatteriharrastajalla kestämistä poikkeusaikana, niin sitä on ollut monin verroin myös teatteritoimijoilla. Nyt jos koskaan on hyvä aika varata lippu Turun Nuoren Teatterin esityksiin, ja tukea siten paikallisten nuorten teatteriharrastusta. Lämpiössä pääsee ihastelemaan myös ihan livenä yllä olevassa kuvassa olevaa taulua, josta Turun Nuoren Teatterin tukijat saivat ostaa itselleen ikioman palasen.

-Jenni

One thought on “Metkuja ja musiikki-ilottelua Turun Nuoressa Teatterissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *