Pienistä sanoista suureksi näyttelyksi

Värikkäät hansikkaat kurottavat kohti aurinkoista taivasta. Joku lapsista varvistaa, joku hyppää yltääkseen vielä korkeammalle. “Avaruus, aurinko, linnut, astronautit!” raikuvat sanat Turunlahden perhepäivähoidon pihalla. 

Jokaisella ryhmän 2-4-vuotiaalla jäsenellä on oma ehdotuksensa ja painava mielipiteensä, kun käynnissä on ilmassa leijuvien sanojen kiinniottaminen ja yhteisen runon tekeminen. Välillä pitää mennä kyykkyyn ja ihan pieneksi, jotta saadaan napattua kiinni matalista sanoista kuten ruohikosta, kukista, kuravedestä ja kuivuneista lehdistä.

Perhepäiväkodin pihamaalla riittää paljon löydettävää, ja korkeuseroilla leikittelevä runo syntyy käden käänteessä leikin ja liikkeen avulla.

Lapset intoutuvat metsästämään sanoja niin kovasti, että lopulta pienet käsivarret ovat kuulemma ihan väsyksissä kaikesta runon tekemisestä. Silloin onkin hyvä aika istua hiekkalaatikon reunalle kokoamaan runo lopulliseen muotoonsa. Se kuulostaa tältä:

Minä yletyn

puihin, pilviin ja aurinkoon,

minä yletyn 

ruohikkoon, kukkiin ja kuraveteen.

Minä yletyn

avaruuteen, astronautteihin ja avaruusolioihin,

minä yletyn

kuivuneisiin lehtiin ja kengänkärkiin!

Nämä kaikki ovat sanoja,

joihin minä yletyn.

Lasten runoleikki on osa yhteisötaideprojektia, jonka tavoitteena on levittää sanataidekasvatuksen ilosanomaa muillekin kasvattajille ja lapsiryhmille. Turunlahti.com -sivustolla on juuri nyt käynnissä Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttelyn aineiston keruu. Turun alueen lasten sanataidetta eli esimerkiksi runoja, loruja, tarinoita ja satupiirroksia kerätään yhteen ja kootaan näyttelyksi, joka ripustetaan turkulaiseen jokirantamaisemaan Barkerin puiston leikkipaikalle kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osana Olohuone 306,4 km2 -kaupunkitaidefestivaalia.

Teoksia tuotetaan monella eri kielellä, sillä ovathan alueemme lapsetkin monikielinen joukko. Leikkipuistoympäristö on lapsiperheille tuttu miljöö ja kohtaamispaikka, ja tärkeää onkin viedä taidetta juuri sinne, missä ihmiset ovat. Jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi mukaan sanataiteilemaan, syntyvät teokset yksittäisten työpajojen sijaan ympäri kaupunkia päiväkodeissa, kouluissa, kerhoissa ja kodeissa eli lasten tutuissa paikoissa omien aikuisten avustuksella. Mukaan ehtii vielä ilmoittautua!

Koska taas leikitään runoja? kysyy 4-vuotias sanataiteilija, kun kaikki runosanat ovat kasassa ja on aika siirtyä riisumaan kurahousuja. Mun puolestani voidaan leikkiä runoja vaikka joka päivä!

Mitä mieltä Sinä olet? Jos olet osallistumassa projektiin, voit kertoa kommenttikentässä, miten teosten tuottaminen lasten kanssa on sujunut.

-Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *