Turunlahden perhepäivähoidon lapset ovat pitkin syksyä höpöttäneet roboteista. Lasten toiveesta järjestimme ryhmälle robottiviikot, joiden aikana olemme harrastaneet robottijumppaa, askarrelleet robotteja eri materiaaleista, kirjoittaneet roboteille koodia sekä vierailleet Turun yliopiston Kemian laitoksella tutustumassa taitaviin Lego-robotteihin. Matkassa on ollut koko ajan mukana mahtava opas, Linda Liukkaan Hello Ruby -lastenkirjasarjan neljäs osa Hello Ruby: Robotti koulussa (Otava 2018). 

78590224_433978964208966_3187792256861995008_n

Kansainvälistäkin mainetta niittäneen Hello Ruby -sarjan aiemmissa osissa on Rubyn johdolla tutustuttu ohjelmointiin, tietokoneisiin ja internetiin. Nyt vuorossa ovat robotit ja tekoäly. Robotti koulussa -kirjassa Rubyn ystävällä Julialla on robotti, joka pääsee lasten mukaan kouluun. Koulussa huomataan, miten jotkut tehtävät ovat robotille tosi helppoja ja jotkut ihmiselle luontevat asiat taas aivan mahdottomia. Esimerkiksi tunteista robotti ei osaa kertoa, mutta se oppii pelien säännöt hetkessä. Väärinkäsityksiä ja kommelluksia mahtuu mukaan koulupäivään, vaikka robotti osoittautuukin varsin taitavaksi oppijaksi. Kuvituksen monet pienet yksityiskohdat rikastavat mukaansatempaavaa tarinaa.

78549085_476958406258898_3720688232464121856_n

Kirjan lopussa on runsas tehtävävalikoima liittyen tekoälyyn ja koneoppimiseen. Tehtävistä löytyy mm. robotinteko-ohje, joka tuli meillekin tarpeeseen projektin aikana. Perhepäiväkodin lattialla häärää usein robotti-imuri, mutta lapset keksivät mitä moninaisempia käyttötarkoituksia omille roboteilleen. Robottien rakentamisessa vain mielikuvitus on rajana, joten omia robotteja kannattaa ehdottomasti koota kierrätysmateriaaleista. Meidän ryhmämme robotit syntyivät kaapelikiinnikkeistä ja askartelukaapin aarteista.

78167217_2460161917573184_269338356909867008_n

Suosittelemme kirjaa kaikille pienille ja suurille robottifaneille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Lisää hyviä harjoitustehtäviä sekä muita vinkkejä ja ohjeita kasvattajille löytyy Hello Rubyn viralliselta sivustolta.

 

-Jenni ja Minttu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s