5c9e72d9-9900-4661-a7a5-03b161432ce0.jpeg

Vaikka kesäiset helteet eivät ota taittuakseen, on varhaiskasvatusarki pyörähtänyt jo käyntiin meidänkin perhepäivähoidossamme. Vähitellen lomilta palaileva porukkamme lähti kauden ensimmäiselle retkelle Mukkelis Makkeliksen kerhokeskukseen. Turussa Kasarminkadulla sijaitseva Mukkelis Makkelis on elokuun alussa siirtynyt uuteen omistukseen, ja saimmekin yrittäjä Elina Hällströmiltä kutsun tulla tutustumaan liikuntatiloihin. Kielikoulu ELF:iä kuutisen vuotta luotsannut yrittäjä suunnittelee tilojen monipuolista käyttöä niin kielikoulun, liikunnallisten synttäreiden kuin muunkin ryhmätoiminnan muodossa. Arkisin päiväsaikaan vähällä käytöllä olevat tilat soveltuvat hyvin esimerkiksi juuri päivähoitoryhmien tarpeisiin.

499E19F5-E54B-4FA0-B65E-A8A3CE98D8ED

Meillä on porukassa hauskan laaja ikäjakauma, mikä joskus tuo haasteita retkikohteita valitessa. Tälläkin kertaa mukanamme oli kaksi 1-vuotiasta, yksi 2-vuotias, kolme 3-vuotiasta ja kaksi 5-vuotiasta, joten seurueemme ei tainnut ollut ohjaajan kannalta helpoimmasta päästä. Alku- ja loppuleikit Elinan ohjauksessa sujuivat kuitenkin mainiosti. Mukkelis Makkeliksesta voikin varata liikuntatilan päivähoitoryhmän käyttöön joko ohjaajan kanssa tai ilman. Tilan monipuolinen välineistö (mm. vaahtomuovimeri, liukumäki, kiipeilytelineet, katosta roikkuvat renkaat ja trapetsi sekä muu rekvisiitta) takaavat kuitenkin omatoimitunneillekin valmiin ja helpon ympäristön.

38918450_221648938548291_7209446504367390720_n

Keskuksessa pidettäviä liikunnallisia synttäreitä suositellaan 3-10-vuotiaille kaveriporukoille. Mukana tutustumisretkellä ollut oma 5-vuotiaamme (joka järjestelee tulevia syntymäpäiviään lähes vuoden jokaisena päivänä) ilmoitti, että hänen kauan odotetut 6-vuotissynttärinsä pidetään ehdottomasti Mukkelis Makkeliksessa. Pidetään vaan, kuulostaa aika vaivattomalta vanhemman näkokulmasta!

Mukkelis Makkeliksen tiloihin ja syksyn toimintaan voi käydä tutustumassa esimerkiksi ensi maanantaina, jolloin keskuksessa pidetään tuparit klo:14 ja 18 välisenä aikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s