Olemme jännän äärellä, kun pitkään valmisteltu ja salaperäinen näytelmä Taru sormusten herrasta (J. R. R. Tolkienin kirjojen pohjalta dramatisoinut Sami Keski-Vähälä ja ohjannut Mikko Kouki) saa vihdoin ensi-iltansa, ja Turun Kaupunginteatterin lämpiössä on asiaankuuluva tungos. Haltiakorvat on maltettu jättää kotiin, mutta omakuva Keski-Maan maisemissa pitää tietysti otattaa. Neljän tunnin mittainen maratonesitys kutkuttaa, mutta samalla myös arvelluttaa pituutensa vuoksi.
Arviot teatterikappaleista yleensä alkavat pääosaesiintyjien kehumisella. Tällä kertaa marssijärjestys on toinen: Kokonaisuus on osiensa summaa suurempi, mutta merkittävintä roolia näytellään kulissien takana. Taru sormusten herrasta -suurtuotannon lavastussuunnittelija Teemu Loikas ja koko taiturimainen tiimi lavasteiden rakentajia, näyttämöhenkilökuntaa, pyro-, valo- ja äänitekniikoita on onnistunut luomaan rajalliselle teatterin lavalle ihmeellisen fantasiamaailman ja vaihtuvia kuvia ja tunnelmia, jotka yllättävät ja ihastuttavat koko seikkailun ajan. Tavaraa rullataan lavalle sen verran runsaasti, että voi vain kuvitella kuhinan verhojen toisella puolen. Mutta takahuoneeseen ei nyt kurkata, koska se särkisi täydellisen illuusion Keski-Maasta. Pirjo Liiri-Majavan puvut ja Minna Pilvisen maskit kruunaavat hämmästyttävän kokonaisuuden.
Puitteiden lisäksi yksi illan onnistujista on ehdottomasti Klonkku. Tuo ahne, inhottava, säälittävä ja sormuksen voiman riuduttama omahyväinen otus, joka kivenkoloissaan sähisee aarrettaan etsien. Miska Kaukosen roolityö on osuvan kulmikasta hienoisella huumorilla höystettynä. Jaakko Hutchingsin stuntit täydentävät Klonkun roolin.
Tarun haltioiden, kääpiöiden, velhojen, örkkien ja ihmisten joukossa näkyy niin tuttuja kuin uusiakin kasvoja. Tasamittaisia hobitteja johtaa Stefan Karlsson Frodona ja kintereillä seikkailee Sam (Hannes Suominen). Turun Kaupunginteatterin konkarinäyttelijä Petri Rajala on itseoikeutetusti petollinen velho Saruman ja Mika Kujala Sauronin vastustaja Gandalf.
Tästä näytelmästä on jo kirjoitettu paljon ja kirjoitetaan esityskauden kuluessa varmasti vielä kymmenittäin ylistäviä arvioita. Taru sormusten herrasta onkin virkistävä ja tervetullut teatteritapaus, jonka yhdeksi meriitiksi toivoisin jälkeenpäin luettavan sen, että se tuo teatteriin ihan uusia katsojia. On hienoa, että teatteritaidetta tehdään kaikille kohderyhmille ja suuruudenhulluudellekin annetaan tilaa. Turun Kaupunginteatterin uudistetut puitteet ovat nyt kovassa käytössä.
-Jenni